451
08.04.2024
KATUMUKSEN PAIKKA
Suomessa violettia pidetään liturgisesti katumuksen värinä. Pitäisikö perustaa katumuksen päivä! Sinipunainen väri aloittaa katumuksesta, siirtyy odotukseen ja siitä sitten parannukseen. Parannusta me tarvitsemme kaikki. Me tarvitsemme sekä ruumiin että mielen parannusta. Johan on maanantai. Kirjoitan katumuksesta ja päässä soi Nummisen Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan. Just joo, siitä sitä voikin katumusharjoituksen alkaa: että kaikki mulle ja heti ja mahdollisimman paljon.
Jos hallitset tavarasi, hallitset jo hyvän siivun elämästäsi. Tämä tuli mieleen hevoskastanjasiskon kokeilusta. Olin joskus selittänyt, että ihmisillä on liinavaatteita ihan liikaa ja sitten valitetaan, että mikään ei mahdu mihinkään. Sisko kokeili: toimiiko se, että yhtä henkeä kohti on kahdet lakanasetit, ei enempää ja vieraille oma setti yökyläilyä varten. Pyyhkeistä en puhu mitään. Se on ihan oma, omalaatuinen juttunsa. Miksi me säästämme kauhtuneita pyyhkeitä – kaiken varalta! No, mutta lakanarumba onnistui tosi hienosti ja liinavaatekaappiin tuli tarpeellista ilmatilaa. Kokeile sinäkin! Tästä voi vaikka aloittaa kevätjärjestelyn.
Kyllä on elämän peruspalikat sekaisin. Venäjä käyttää kuulema luvattomia aseita. Jos on luvattomia aseita, on asenteellinen peruslupa tappamiseen. Vai hiljennämmekö omaatuntoa sillä, että tapetaan vain, mutta ei ihan niin raa´asti. Sotaan kuuluu kai sääntö: älä tapa vaan rampauta. Näin vihollinen joutuu laittamaan panoksia ihmisistä huolehtimiseen ja varat ja aika ovat pois sotimistehosta.
Pääministeri on herännyt! Väkivaltaiset lapset on laitettava omiin yksikköihinsä pois tavallisesta perusopetuksesta. Haloo ja heipparallaa! Suostuisiko pääministeri itse työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa, jotka voivat milloin hyvänsä vetää veitsen laukustaan tai pamauttaa paperipainolla. Peruskoululaisilta on vaadittu yli-inhimillisiä voimia kestää tätä painetta! Samassa jamassa ovat vieläkin heikommat, päiväkoti-ikäiset.
Kyllä vanha maikka käy täällä kuumana ja kovilla kierroksilla! Alakoululaisten työpäivää pidennetään ja kai yläkoululaistenkin vähäsen. Tilanne ei korjaudu. Ainut asia, joka on varmaa, on se, että jos koulussa on kurjaa, on nyt entistäkin pidempään. Koulussa on aikaa, mutta vääriä käytänteitä vaikka kuinka paljon. Nyt on jo tunnustettu, että itseohjautuvuus saavutetaan vasta 25 vuoden iässä. Missä tämä näkyy koulumaailmassa. Lapset täyttävät työkirjojaan ja tarkistavat itse tehtäviensä oikeellisuuden. Me tarvitsemme kipeästi vanhanaikaista opettajajohtoista työskentelyä! Eriyttäminen ei saa mennä vankan perusopetuksen paikalle. Opetuksen liika yksilöllistäminen ohjaa opettajat pakon edessä työntämään oppilaille tehtäviä, että heille jäisi edes jonkin verran aikaa säntäillä sinne ja tänne. Ja se aika, joka näin on saatu, kuluu yleensä työrauhan ylläpitämiseen. Ennen opetettiin ja jankattiin ja kerrattiin niin kauan, että perusteet olivat melko hyvin kaikkien hallinnassa. Mihin meillä on kiire. Opetettavat asiat eivät lopu koskaan. Karsiminen ja vastuunotto on opetushenkilöstön perustehtävää.
Kun huudan ja pauhaan mielipiteitä, joita kukaan ei ole edes kysymyt – kysynkin nyt itseltäni näin. Ennen murhaa vai murhan jälkeen? Mitä ihmettä. No, meillä on tapana katsoa päivän murha: korkeintaan K12 , mieluiten K7, isomummon kanssa. Siinä on samalla kahvihetki, kun murhamysteeriä ratkotaan lastenkirjatasolta. Kysymys on sosiaalisesta tapahtumasta, vaikka yksi menettääkin henkensä! Mitä tämä kertoo sivistyksemme tasosta? Voiko murhasta tulla viihdettä edes kahvihetken ajaksi. Jaaha! Kyselläänpäs, mitä katumus on tästä mieltä.