Kesä se vain viivyttelee! Tämä lumiukko muutti Savosta Imatran suuntaan rajavartijaksi. Hämäräperäiset liikkujat raja-alueella pellästyyvät vallan kamalasti, kun ukko hiippailijoiden yllätykseksi valaistuu. Mistäs ohikulkijat voivat tietää, onko robotti vai muu matkan mutkistaja! Ja onkin oikea kestoukko. Jos luotisuihkuun sattuisi joutumaan, ei haittaisi mitään, niin on harva palttoo kantajalla. Koiran kuritettavaksi joutuessaan häviävät koiran hampaat muovilankaan ja rautavaijeriin sotkeutumalla. Koko lailla turvaukko!

Kai tätä ukkorukkaa voisi koristelumokaksikin sanoa, kesä kun kuitenkin raottelee ovea. Tääl korpien kätkössä ylläri on … Mutta muuten kesän vastaanotto on totisen tärkeä juttu – ja koristaminen vieläkin totisempi. Ei pidä arvostella naapurin kukkia eikä kenenkään muunkaan. Eikä niitä voi edes arvioida eikä ihastella, koska ampelit roikkuvat katon rajassa. Miksi ihmeessä ostaa kukka-ampeli ja sijoittaa se katon rajaan roikkumaan niin, että silmät näkevät vain ruukun rosoisen muovipohjan. Ryhdytäänkö katselemaan kukkia ja nauttimaan niistä. Tärkeintä ei ole, että on ostanut pakkoampelin! Ihan tärkeintä sitä vastoin on, että kukkaset ovat katselutasolla tai alempana myös istumisen huomioiden. Ostetaan siis lisää narua tai kettinkiä kukkastenkin iloksi.

Varsinainen koristelumoka on tökätä kukkapurkki kannon nokkaan. Kanto, jota ei ole poistettu puun kaatamisen jälkeen, on katselumoka! Jos kanto kannattelee luonnon moniarvoisuutta, sammaloituu ja lahoaa paikalleen – olkoon menneeksi. Mutta kanto kukkapurkilla on kyllä torsojen torso!

Olen myös Tuntemattoman sotilaan mieltä! Kivenpullukoilla koristellut polut tai kukkapenkkien reunat ovat kuin helminauhat Putte Possun kaulalla. Rumat ja epäkäytännölliset kitkemisenkin kannalta. Isot ihanat kivet kukka-alueella tai valtavat puutarhan koristeena saavat sydämen sykähtelemään. On vielä yksi puistattavampi kiviasia: maalatut kivet; paitsi, jos ne ovat lasten ikiomia askarteluja.

Mitä ihmettä minä tässä marmatan. Tietysti turhautuneena, kun lumi ja jää pitävät otteessaan. Eipä vain auta ajatuksia sisätiloihin siirtyminenkään. Katselin tässä ikkunaa, josta roikkui piiitkä yläkappa. Alaosa oli koorkealla salusiinillä umpeutettu. Sivuilla vielä sivuverhot. Ikkunasta katsottiin siis ulos kuin ampuma-aukosta. Mielenkiinto herää satavarmasti! Mitähän piilotettavaa tuolla perheellä mahtaa olla ...

Arvostelumieli ei ole ihmiselle hyväksi! Vaan löysinpä iloisen surullisen aiheen. Iloitsin siitä, että meillä on tilaa ja mahdollisuus tälläisten asioiden informeeraamiseen. Ja toisaalta surin, että uutinen oli haikea. Se uutinen: Mikko Meriahven on kuollut! Mistähän Mikolle terve ja pitkäikäinen seuraaja -ja iso myös!

Toisaalta epäsovinnaisuus tekee ihmisistä ja asioista mielenkiitoisia. Suvussamme oli vuosikymmeniä sitten nuori morsian. Hän sai mahdollisuuden juhlassaan toivoa lempikappaleensa soitettavaksi ja ehkäpä laulettavaksi myös. Toivomus sai juhlavieraat haukkomaan henkeään. Ristilukki! Kuunnelkaa, jos uskallatte. Ainakin sulhanen koki vaimonsa ensi kertaa ihan uudessa valossa.

Jaa tämä sivu