KÖYHYYSYLLÄTTI! Murehdun ruokamainoksista, yltäkylläisyyttä notkuvista hyllyistä ja riemunkirjavista hedelmäasetelmista. Kotitalousopettajana voisin katsoa esillelaittoa ammatillisesti, mutta sydän käy syrjälleen joka kerta. Kuinka moni tvkatsoja voi vain haaveilla moisista tarjouksista! Tuttavaperheen nuori äiti vastasi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän toivoisi: kunpa joskus voisin käydä kaupassa ja ostaa, mitä tarvitsen tavalliseen perheen ruokapöytään. Niinpä, nälästä puhuminen voi vaikka ärsyttää, jos kurnivasta vatsasta ja huolesta tulevasta tarjottavasta ei ole omaa kokemusta. Perhe ilkkuu joskus, että meillä on ihan ikioma Pokka pitää ohjelman Hyasintti. Muistavat näet ajan, jolloin taistelu leivästä oli totisinta totta. Siihen aikaan Siwasta saatiin vanhentunutta ruokaa. Hyasintti kiitti kauniisti ruuista: kylläpä koirat taas ilahtuvat, kiitos! Siitä satsista sitten laadittiin tuunamalla monta päivän pääateriaa perheen purtavaksi! No, nyt on kovin trendikästä käyttää ylijäämäruokaa jopa niin, että sitä innokkaimmat kaivavat roskiksista. Mikäs siinä! Asian näkökulma muuttuu silloin, kun on pakko eikä paremmasta ole tietoa.
Ei köyhyys ole vierasta vieläkään. Eläkeläisen ansiot ovat pienet ja vero varsin kattava. Jossain vaiheessa vanhenemista sairastuu kyllä, ja silloin onkin pikkueuroissa pyörittämistä. Siunaan yksityisten terveyspalveluiden maksujärjestelyjä: kokonaishinta on merkittävä, mutta jos sitä saa maksaa kuusi euroa kuussa hamaan maailman tappiin, on se sittenkin parempi kuin yleisen palvelu 25 euroa kerta saatteena maksun ulosottokelpoisuus, joka toimeenpannaan tuota pikaa. Samalla säästyn hoitosuositusten kurimukselta: ne kun näyttävät monasti olevan säästöhidaste parhaan mahdollisen hoidon saamiseksi. Köyhänä sitä miettii, miten saisimme kaikille puutteenalaisille perustoimeentulon. Valtion talouden kenttä on taistelutanner, jota ohjailee valtaa pitävä poliittinen eliitti. Vaan saako sitä ihmetellä ääneen: yksityisyrittäjän on tultava toimeen omillaan. Jos pikkukahvilan kauppa ei käy, lappu tulee luukulle tai karmeimmillaan konkurssi ja velkavankeus. Valtio vaatii omiaan siinä missä tavarantoimittajatkin. Miten siis on selitettävä se, että erilaiset tapahtumat ja festivaalit saavat valtiolta avustusta, mutta pikkuyrittäjät eivät! Eikö kulttuuritapahtuma ole yritys siinä missä kahvilakin, eikö sen siis pitäisi pärjätä yleisötuloillaan samalla tavalla, kun kahvilayrittäjä nyhtää toimeentuloa kahvikuppi kerrallaan. Se, että poliittisten puolueiden tuki poistettaisiin on toivoton haaste; eihän vallassa olevat poliitikot koskaan sahaa omaa oksaa!
Ellei Taivasta olisi, ei olisi toivoakaan. Vaikeudet opettavat kurottautumaan Kaikkivaltiaan puoleen apua saamaan. Ja sitä saa!! Olen kiittänyt Taivaan Herraa, että jääkaapissa on valot; sähköä ei siis ole katkaistu. Mutta kaapin sisältöäkin olisi saatava. Ja näin minua opastettiin: Lapseni, siunaa kaikki, mitä sinulla on, siunaa ja sitten Minä enennän sen. Minä enennän ruokasi, terveytesi, ilosi … kaiken, mitä tarvitset, Minä enennän sen.
Jaa tämä sivu