24.08.2023

HOITOKOTI PULLALLA

Tämä aamuna sytytin syksyn ensimmäisen kynttilän aamukahville. Kaatosade ja viileys lisäävät pimeän tuntua, vaikka ikkunat pestiinkin ihan eilen. Hoitokodeista pullalla on kuulkaas markkina-arvoa! Hoitokodeista on viety elävät kynttilät paloturvallisuuden takia ja nyt terveyspolitisoivat pullan poistamisen puolesta. Koska pelkään vihapuhesyytöstä, en sano, että hullua on koko homma. Me olemme kahvikulttuurikansaa ja ehdottomasti pullakulttuurikansaa. Samalla, kun poistaisimme pullan, tarjoamme kuitenkin valkeata ruokaleipää syötäväksi. Voihan älynväläys! Ja tässä tohinassa on kokonaan unohdettu, että valkea vehnäjauho pullana tai leipänä on monelle vanhukselle parempi vaihtoehto kuin iki-ihana ruokaleipä kokojyväisenä siemenien kanssa. Munuaiset ovat monella jo heikun keikun. Valkea jauho ei rasita erityselimistöä yhtä paljon. Ja kuidut saa monesta muusta elintarvikkeesta ihan yhtä antoisasti. Suomalaiseen ruokavaliomalliin on sisään piilotettu pulla päivässä jo vuosikymmenten ajan. Antaa siis mennä vain! Tarkistakaa sen sijaan vanhusten oikeat ravintolisät. Kuuluvatko moniravintolisät päivän pääaterian yhteyteen jokaisessa hoitokodissa?


Koulurauha on taas julistettu. Milloin julistetaan hoitokotirauha? Sivuutamme sen seikan, että vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus niin kauan, kun hänet on täysin perustein todettu tarvitsevan tukea itsestään huolehtimiseen. Meillä isomummo on oikea sokerisyöppö: aina romehtamassa palasokeriastialla. Ikä lähenee 90 vuotta ja pää kunnossa. On sovittu. Sokeri vähentää ikää, mutta jos painotat laatua, pistele pois. Yhteiskuntakaan ei voi olla nyreissään, koskapa syöt parin euron sokerin alentajia. Näissä lukemissa ihminen saa itse päättää, kumpi otetaan, määrä vai laatu!


Ja soisin, että kotirauhakin julistettaisiin niin näkyvästi, että poliitikotkin sen ymmärtävät. Jos asut vihreästi sähkölämmitteisessä kodissa, saat Häkkäsen hiljaa järjestelemällä kotikytkimellä rangaistuksen: sähkö katkeaa, kun yhyteiskunalle sopii. Et voi vaikuttaa etkä valittaa. Siinähän hytiset! Paljon järkevämpää olisi ollut hissukseen huolehtia siitä, että ydinvoimaloita ei jumiteta juuri samaan aikaan, kun tuuli ei puhalla ja Ruotsin tuonti takkuaa. Älkää vain sanoko etteikö ole muka mahdollista lomittaa ja sovittaa. Vaan jos hintaa pitää saada, katkaistaan koko homma ja otetaan kansalaisilta rahat pois. Ei hyvältä näytä, kun suomalaisilta puuttuu tulevaisuudessa sekä lämpö että pulla! Eikö silloin puutukkin pullantuoksuinen koti, tuo ikiaikojen turvapaikka!