Sakki ja Matti! Sitä mitä Matti määrää sakki suorittaa. Ja menoa ja meininkiä riittää niin kauan, että pelilaudan asetelmat on mieleiseksi muotoiltu. Huippupäättäjien mukaan parhainta on tyhjä pelilauta, että kaikki voidaan aloittaa ikään kuin alusta: PAM!
Olen parannuksen teon paikalla! Juttelen sisareni kanssa toistuvasti ja jatkuvasti, siksi hänen kommenteillaan on erityistä arvoa. Hän totesi Tuijan muuttuneen mustamieliseksi, joka näkee pahuutta isolla peellä joka kolkassa. Nauru jäätyy ja jää johonkin, ehkäpä vain muistoihin. Mitä on tapahtunut iloluontoiselle sisarelleni? Nauretaan toki vieläkin- ja makeasti, mutta mukana on liikaa sellaista murhetta, jota aikaisemmin ei ollut olemassakaan.
En ole masentunut – muuta kyynistynyt olen totta totisesti. Näenkö näkemällä ja kuulenko kuulemalla? On kuin eläisimme merkilliseksi tulleessa ympäristössä. Käväisen katsomassa nettiuutisia. Ensimmäisenä on juttu Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäristä, joka on irtisanoutunut välittömästi ilman ennakkovaroitusta. Artikkelin mukaan syytä ei ole saatu selville. Jaaha! Miksi? Huomenna elämme ensimmäistä sote-henkilöstön pakkorokotepäivää. Voisiko olla, että asia liittyisi rokotteisiin! No, nämä on näitä meikäläisen leikkisalapoliisiturinoita. Käväisen vielä samoilla sivuilla pikkuisen myöhemmin. Mitä ihmettä? Juttu on poissa, tipotiessään ja tilalla on artikkeli miehestä, joka teki katumusta, kun ei ollut ottanut rokotetta ja joutui sitten teholle hoidettavaksi. Kuka sekoittaa pakkaa?
Osaan olla oikea draamakuningatar, jos tarve vaatii, mutta nyt ihmettelen itsekin, kun kyynelehdin lukiessani Kanadan rekkamielenosoituksesta. Että maailmassa on vielä ihmisiä, jotka uskaltavat ja jaksavat pitää heikompienkin puolta. Siellä laulavat kansallislaulua vapauden puolesta eikä ilmeistä vandalismiä näy missään. No, heillä on totta totisesti syytä huoleen koko kansaa piinaavan rokotepakon pysäyttämisessä. Niin, ehkä se mietteliäisyys syntyykin siitä, että joutuu pakostakin ajattelemaan uudenlaisia asioita!
Olenko siis tulevaisuuden turhauttama, iloton ihminen? En vielä tahdo antaa periksi! Kupliva ilo nousee pintaan, kun perheväen nuoret onnistuvat koulussa ja pelikentillä. Hyrisyttää ilosta, kun joku muistaa vaikkapa vain kättä tervehdykseksi kohottamalla. Ilo on niin pieninä ituina arjessa, että ne tulevat huomatuksi vasta, kun pikkuisen liikuttavat mielialaa. Alankin tulla siihen lopputulokseen, että vanhemmiten ilo muuttuu kiitollisuudeksi. Pärskivä nauru on aina vain harvinaisempaa herkkua hulvatonta tilannekomiikkaa lukuun ottamatta. Kiitollisuus kietoo mielen hiljaiseen hyvään oloon – ja hyvä niin!
Alkuajatukseni oli kaivaa naurua esiin hinnalla millä hyvänsä. Olisi kokemuksen pitänyt muistaa, että naurua ei kaiveta- sitä hohotetaan! Jos olisin eläköitynyt uuden aluevaltauksen tekevä stand up-koomikko, aloittelisin ehkä turvallisesti ystäväkirjan kysymyksillä:
Elämäsi noloin tilanne? Oli ollut kiireinen viikko. Kaiken häslingin sekaan oli sijoitettava sekä hammaslääkäri että hieroja. Eipä siinä mitään ihmeellistä. Stressaantunut mieli vain sekosi siihen malliin, että aloin riisua puseroa hammaslääkärin tuoliin istuessani. Vaihdettiin punastelut!
Elämäsi räjähtävin naurutilanne? Työskentelin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa. Jostakin syystä silloin vielä rivipoliitikkona tunnettu Paavo Lipponen tuli vierailulle oppilaitokseemme. Silloinen rehtorimme hymyili valloittavasti ja toivotti Pekka Lipposen tervetulleeksi!
Hämmentävin tilanne? Olenhan kertonut, että hiljainen rukous on jatkuva olotilani kuin hengitys. Normaalisti tämä toiminto ei häiritse muuta elämää. Kävi kuitenkin niin, että lisäravinteita myyvälle puhelinkauppiaalle annoin kieltävän vastauksen D-vitamiinin tilausehdotukseen. Iloisen kiitoksen ja kuulemiin sijasta kuulin oman ääneni, joka hartaasti painottaen sanoi sille päivälle kuolemattomat sanat: aamen!
Jaa tämä sivu