21.09.2023
PUUROKUURI JA KAURAPUUROMYRKYTYS
Mitäpä tässä meikäläinen muuta! Kaapiston kätköistä löytyivät nuo vanhat lapsuuden lusikat.
Nuoret eivät ymmärrä, mutta vanhemmat tietävät, että lapselle annettiin kummilusikka, jossa kerrottiin syntymäaika, pituus ja paino nimen lisäksi. Tämä lusikkavaihe on siis seuraava kehitysvaihe siitä ajasta, kun puulusikka lyötiin hirrenrakoon silloin ihan ennen vanhaan. Kelpaisikohan Orvolle kehitys ja hyötysuhde 3.5 kilosta 75 kiloon runsaan 60 vuoden kuluessa! En ole saanut tilaisuutta kysyä. Mutta puuro on tullut hänen politiikallaan tutuksi. Olisipa edes voisilmällä. Isomummo valitsisi sokerin ja Heikki sekä että, jos annettaisiin mahdollisuus ottaa mitä kukin haluaa. Ei pitäisi politikoida puuro suussa. Saattaisivat arvioinnit muuttua filettä viipaloidessa!
Kaikki eivät synny kultalusikka suussa. Orpo yrittää kammeta ja kääntää pahasti velkaantuneen Suomen kulkusuuntaa suopeammaksi ottamalla lisää lainaa. Sitä minäkin olen yrittänyt pankeille tolkuttaa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Eivät ota uskoakseen! Suomipursi sen kun vain viipottaa omilla teillään. Mutta kyydissä olevat saavat syyllistävien puheiden lisäksi tuta kaikki ne koettelemukset, jotka velkaantunutta yleensäkin odottavat. Eivät kuitenkaan kaikki, vaikka vakuuttavat, että samassa veneessä ollaan. Jos satut ansaitsemaan 14 tuhatta kuukaudessa plus korvaukset ja ilorahat, jäät kansipaikalle merinäköaloin vailla huolen häivää. Lohdutukseksi sanovat, että eläkkeisiin ei kajota. Ovat puuron kuidut elimistössä jo ihan myrkytystasolle nousseet. Itselleni nousevat mieleen houreet ja harhat, että minullakin olisi jotakin sanomista ja tekemistä sen suhteen, miten eläkettä on karttunut. Omia tuloja siis jota kuinkin? Seuraavaksi teenkin kansalaisaloitteen siitä, miten puurosta ponnistava suomalaissuku päättää käydä Orpon kukkarolla. Jos ei sitä lasketa, että on itse ansainnut, ei kyllä jätetä Orpollekaan ihan kaikkea käytettäväksi.
Tätäkin saavat puurohoureet miettimään. Että onko nyt Suomi yhtä äkkiä niin velkainen ja kapinen, että kansainvälisestikin inhottaa. Muistelkaapas vaikka Kreikkaa ja Italiaa vähän aikaa sitten. Söivät omat ja varastetut. Vähän aikaa hälistiin ja niin vain on siellä kansa tyytyväinen omaan oloonsa. Ei tehnyt isokaan velka sen pahempaa jälkeä. Miksi Suomessa velka käyttäytyy niin kummallisesti, vaikka sitäkään ei makseta!
Prisman dokumentista opin, että kuulo pysyy skarppina, kun kuuntelee. Hajuaisti säilyy haistelemalla. Näkö kyllä sassaroi, mutta ruualla ja silmälaseilla sitäkin voi auttaa. Ja kaikkia auttaa liikunta. Puuron puolesta tuo liikkuminen on hupaa hommaa. Ei riitä, että pääruuaksi. On tankattava vielä välipaloillakin. Tottumuksesta kasvaa toinen luonto. Kehitystä ei pysäytä mikään. Meistä kasvaa kaurakansa. Köyhimmät syövät hiutaleina, että energiaa sääntyisi. Paremmin toimeen tulevat tarjoilevat joskus nyhtökauraakin pelkästään kiskotun sijaan. Parhaiten elämänsä järjestäneet nostavat hyvää palkkaa ja ihmettelevät, että mitä ne vielä puuro suussa kiukuttelevat. Ei ole kansa miksikään muuttunut: syövät yhä vain puuron kanssa leipäjonoleipää!
Näköalattomuus ja puurokuuri saavat elimistön merkilliseen tilaan. Hutussa hamustellessa vajoaa itsesääliin ja alkaa pelätä puurotontakin päivää. Omaa persoonaa ajatellessa voi syövereissä uhota, että jos ette tykkää, olkaa tykkäämättä. Mutta puurokupin edessä, jossa on pohjakuva näkyvissä ihan vain mielen virkistyksen takia – joutuu panikoimaan pelkoja puurottomastakin päivästä. Viisaat tietävät, että ajan ehtoossa kylmenee monien sydän toisten ahdingolle. Syökööt kylmänä edeltää päivää, jolloin sanotaan, että olkoot syömättä. Yhteisöllisyys ja vertaisuus auttavat kuulema melkein joka asiassa. Ehdotan puuropuheen sijasta yhteisöllistä yhteislaulua. Ja kaikki mukaan: on pakko painaa pitkää päivää!