510

06.08.2024

HALOOO

Toisenlaista oli ennen! Yhteisössä saattoi olla vain yksi lankapuhelin. Ja sosiaalinen velvoite vaati, että kaikki saivat sitä käyttää tarpeen tullen. Kylän aikuiset juoksivat puhelintaloon soittamaan milloin pankkiin, toisinaan taas sairaalaan. Siinä puitiin toisten eteisessä asiat kaikkien kuullen. Ja miettikääpä, mikä vaiva siitä muodostui puhelimen omistajalle! Ei riittänyt se, että tultiin soittamaan. Piti välittää myös viestejä sinne ja tänne. Nuoriso muistaa pyynnöt, että kipaisepas kertomaan Martta-tädille, että pitäisi tulla soittamaan … Ja sitten vielä. Puhelinta tarvitsevien kulkemisissa olisi luullut olevan tarpeeksi vaivaa. Kuitenkin kävi niin, että moni heistä sai vielä makoisat pullakahvit. Kukaan ei korvannut puhelinperheelle vaivannäköä ja häirintää. Joku saattoi laittaa lantin eteisen pöydälle, harvoin. Ja tietenkään maksua ei laitettu niissä paikoissa, joissa puhelin oli saatu perheeseen isännän työn takia. Tehtaan johto tarvitse monesti yhteyden merkkityöntekijöihin: sähkökatko – kiiruhtaisitko korjaamaan!

Oikein ihmettelen, että lakeja pitää vääntää koululaisten kännykkäkurin takia. Ottaakohan opetushallitus kohta kantaa, pitääkö oppilaiden käyttää kumisaappaita sateen sattuessa. Murennamme itse päätöksiä tekevän aikuisväestön auktoriteettiä – tässä tapauksessa opetushenkilöstön oikeutettua määräysvaltaa. Mikäli joku asia tai taho haittaa pääasiaa, siis oppimista, voidaan haittatekijä poistaa ilman sen suurempia opetusministerin selontekoja. Tavallista työpaikkajärjestystä, jossa rajanveto ei vaadi suuria ponnistuksia. Kännykkärajoitus koulussa vähentää puhelinten ylikulutusta nuorten elämässä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että laite on myös nuoren turvalaite, josta hänet saa kiinni ja jolla voi hankkia apua. Voisiko ruokavälitunti olla samalla kännykkätunti, jolloin asioita voi hoitaa puolin ja toisin. Muuna aikan kännykät pysyvät repussa.

Ongelman muodostaa kurittomuus ja piittaamattomuus sopimuksista. Nuori ei piittaa ja aikuinen nalkuttaa. Asian väärä tila pysyy kuin lika Junttilan tuvan seinässä. Pitäisikö siis sittenkin puhua siitä, että valta on jo, mutta ei sen toteuttamiseen tarvittavaa uudenlaista otetta. Puhelimia takavarikoidaan jo koulupäivän ajaksi, kun häiriökäyttäytyminen ei ole hallinnassa. Pätkähtipä tässä päähäni, että millainen mahtaisi olla se opetusmetodi, että opettaja soittaakin oppilaan puhelimeen ja kertoilee Napoleonin edesottamuksista. Heh heh! Laki ei tuo järjestystä ellei sitä ole mahdollisuus panna vaikka pakolla käytäntöön. Niin ei pitävisi voida käydä, että nuori henkisesti sylkee kulloisenkin työnantajansa kasvoille sanomalla, että et sä kuule mahda mitään, tää on mun luuri. Niin, puhelin on joukon jatkona niille asioille, joille emme koulujärjestyksessä näytä voivan mitään. Vaiva jatkuu ja pahenee ja aikuiset puhuvat. Olemmeko umpikujassa.

Kun puhutaan rangaistuksista, olen yhteiskuntapalvelun puolella. Lapsilta puuttuu syyn ja seurauksen tuntemus toisin kuin useimmilta aikuisilta. Nuorta ei siis heti voi pitää rikollisena niin kuin aikuista! Näkisin mielelläni kehityksen, joka johtaa raittiiseen järjestyksen oppimiseen. Jos nuori ei tokene, hän vastaa siitä yhteiskuntapalvelulla asiaan liittyvällä tavalla. Minusta parasta olisi, että puolet nuoren yhteiskuntapalvelusta olisi velvoite myös vanhemmille – vanhempainkouluna! Kun pesee tai päällemaalaa nuoren sotkemia seiniä yhdessä oman nuoren kanssa, saattaa siinä muistaa, että olisi pitänyt vahtia ja voi harmi, tällä aikaa kaverit ovat pallokentällä. Ellei huoltajaa voida sosiaalisista tai terveydellisistä syistä velvoittaa, voisi kunnan nuorisotyö ottaa kontaktia mahdolliseen uuteen asiakkaaseen. Siinä voisi samalla kuulla ja tulla kuulluksi. Yhteiskuntapalvelusta saattaa muodostua nuoren ainoa aikuiskontakti, jossa hänelle annetaan aikaa aikuisen oikeasti. Tarvitaan luovia käytänteitä, joilla on samalla välittävä ja opastava vaikutus. Jos koko koulu kuuraa pulpettien pohjista sinne painettua purkkaa kahmalokaupalla, kysymys voi olla huumorijohteisesta tavasta sanoa soo soo. Yhteiskuntapalvelu ei kuitenkaan saisi milloinkaan olla kollektiivista rankaisemista – emmehän anna sakkorangaistuksiakaan tai vankilatuomioita samalla tavalla. Kaiken kokevaa ja kohtaavaa kasvatusyhteisöä pitää voida kohdella rakkaudellisesti ja päättäväisen jämäkästi!