29.08.2023

HU HUU – ONKO SIELLÄ KETÄÄN

Uutisoivat, että on varmaa, että maapallon läheisyydessä, hyvinkin lähellä meitä, on muuta elämää, ehkä sitä avaruuselämää. Olen sataprosenttisesti samaa mieltä. Raamattu on kertonut tästä elämästä jo vuosisatojen ajan. Ihminen ylpeydessään lähtee happipitoisesta elinympäristöstö ja mikrobeista, kun olisi muutakin tutkittavaa. Sana on edellä meitä!


Monille on tuttu jouluevankeliumin kertomuksen osa, jossa paimenet ovat yöllä vartioimassa laumaansa – ja sitten: yhtä äkkiä heidän ympärillään oli suuri joukko taivaallista sotaväkeä ylistämässä Jumalaa. Raamatun kertomuksista löytyy lukuisia kohtia, joissa ihminen on saanut vieraita muualta kuin meiltä. Enkelit ovat olleet lähettiläinä ja tulleet kertomaan Jumalan suunnitelmista yhtä hyvin Marialle kuin muullekin väelle. Enkelit pidättelevät tuulia ja antavat sitten taas niiden liikkua Jumalan suunnitelmien mukaan. Paavali tempaistiin kolmanteen taivaaseen, jossa hän näki ja kuuli sanomattomia asioita, joista ei ollut lupa puhua palattaessa. Taivaassa on jo joukko Jumalan pyhiä, Jeesuksen Verellä puhdistettuja, jotka odottavat maailmankaikkeuden loppuhuipennusta. Jeesus itse kulki maasta ylös ja takaisin maahan alas. Jeesus piipahti siis kotonaan toisessa ulottuvuudessa, jonne Hän on kertonut menevänsäkin valmistamaan meille sijaa. Ei tarvitse maksaa miljoonia avaruusmatkasta, koska monella meistä on jo iäisyyskoti siellä jossakin odottamassa. - Näyttää siis todellakin todistettavasti siltä, että meitä ympäröivästä maailmasta tullaan kohtaamaan ihmistä hänen pienelle maapallolleen.


Kun me puhumme galakseista, avaruusaluksista, ufoista, Raamattu puhuu taivaasta ja helvetistä. Enpä menisi sormittelemaan, kumpi ilmaisu on lähempänä totuutta. Nimi ei asiaa paranna eikä pahenna. Yksi on sama, se, että elämää on tässä ja myös muualla. Muistanette myös Itämään tietäjät! Heitä ohjasi tähti, ja tähteä ohjasi Jumalan kokonaisvaltainen tapahtumien kulku.


Kun me puhumme ufoista ja avaruuden olijoista lentävine lautasineen, Raamattu puhuu demoneista ja langenneista enkeleistä. Jumala valvoo kaikkea, Lucifer kadehtii ja valmistelee helvetin valtakuntaansa. Se on opetellut jopa langettamaan tulen taivaasta silloin, kun se näyttämöllä näyttää huikealta. Vastustaja siis matkii Jumalan luomia asioita. Ufoja ja esimerkiksi enkeleiden ilmestymistä yhdistää valo, sanomattoman kirkas valo. Aina kohtaamiset eivät ole niin dramaattisia. Enkelit voivat ottaa myös ihmisen ilmiasun ja demonit eläimen. Ilmestyskirjassa ainakin mainitaan sammakon olemukseen pukeutuneista pahoista henkivalloista. Tähyämme taivaalle nähdäksemme lentävän lautasen tai muun aluksen. Jumala ei tarvitse peltisepän verstaan varustusta liikkuakseen keskellämme ihan missä ja milloin itse tahtoo.


Kristityt odottavat ja huokaavat, että vihdoinkin tulisi aika, jolloin Jumala luo synnistä ja sen seurauksista vapaan uuden taivaan ja maan. Sillä aikaa meidän on pidettävä mielessä, että meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan … vaan pahuuden henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. Eikä tätä taistelua käydä väellä eikä voimalla, vaan Minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot!


TÄRKEÄT LOPPUSANAT:

Lukijat kiittelevät blogin kauniita luontokuvia! Monet niistä on lähettänyt tätini ikioma setä.

Suurin osa kuvista on oman perheen tuotantoa.