11.05.2023
JUU! EI!
Ette varmasti arvaa, mitä yhteistä on savulahnalla ja romanttisella souturetkellä! Miettikääpä sitä tekstin edetessä.
Hevoskastanjasisko haaveili romanttisesta souturetkestä. Vesille venosen mieli. No, mikä ettei. Nokka kokkaa kohti. On vain niin, että vanhemmiten ei mikään ole niin selvää kuin epäselvä. Vaaratonta, tavallista soutuvenettäkin joutuu katsomaan kuin haastetta tai päälle hyökkäävää petoa. Miten kohtaan tuon keikkuvan ja epävakaan romantiikan alkamisen lähteen? Loikka, hyppy, hivuttautuminen, konttaaminen, apukädet vai kävelysauvat. Rollaattorilla ei ehkä onnistu, vaikka pelastihan tämä toveri maineeni ihmisten edessä raahautumiselta pitkään ja liukkaaseen alamäkeen. Mutta haaste kerrallaan! Jostakin syystä meillä vanhenevilla on yllätyshyökkäys todennäköisin toimintamalli. Jos yllättää, ei laiteta – vai miten se menikää. No, siskon sihti oli kohdillaan. Hän yksinkertaisesti päätti yhdellä loikalla jysäyttää ahterinsa takatuhdon laitojen väliin. Siinä on ja pysyy. Rusahtelua ja vaappumista lukuun ottamatta kaikki oli siis siltä osin selvää. Tulehan kultaseni.
Jos ette ole tottuneita soutajia, ette voi tietää, että kokasta työnnetään yhtä aikaa kohti laineita, kun hypätään kyytiin. Ja vielä viimeinen potkaisu rannasta, että vene liukuu alloille kuin pitkäkaulainen joutsen. Joutsenlento tuli. Juuri, kun miehenköriläs oli keskellä tätä minialaista haastetta, plokkasi polvi. Vauhti piti huolen siitä, että taipumaton jalka heivasi miehen mahalleen veneen pohjalle naama kokan penkkiä raapien. Koska pelastusliivit eivät tietenkään olleet kunnolla kiinni näin pienen soutamishetken takia, hautasi heitto kasvot liivien sisään. Se siitä romantiikasta. Mutta laulu olisi kyllä sopinut aiheeseen: anna mulle tähtitaivas (kipu), anna valo (liivit silmillä) pimeään!
Hevoskastanjasisko uskalsi nauraa. Romistele nyt rakas rantaan ja mökkiin tutkimaan haavereita, minä kömmin omia aikojani täältä. Hyvä, että ennakoi! Kas junttaamalla tuhdolle laitettu ahteri ei halunnut irroittautua alustastaan. Älä kuule yritä. Pitää kuin tuo veneen tappi! Miten ihmeessä sitten, kun ei ole mistä työntää eikä vetää. Ei auttanut muu kuin keinua kuin aalloilla. Pikku hiljaa heijaten sisko sai kuin saikin toisen jalan laidan yli veteen. Lisää heijausta, että toinenkin jalka ylettyisi rantamutalikkoon. Siinä vaiheessa intiimialueet jo saivatkin kylmän kyydin! Hu iiii! Jos vene ei olisi ollut niin painava, olisi sisko näyttänyt lentoon räpistelevältä koppakuoriaiselta. Kylmä vesi teki kuitenkin supistavan vaikutuksensa. Ahteri irtosi! Mutta taakan kimpoamisen paineesta sisko ei suinkaan jäänyt jaloilleen, vaan vene heitti hänet veteen polvilleen. Mamma kroolasi käsipohjaa ja kaislikkosorsa koiraa … aa .. aa...
Tässä vaiheessa kuvaan hiipii savulahna! Jos luulette, että paraikaa kudulla oleva lahna ui vesikonttaamisen aikana kirjaimellisesti kadehdittavan suureen liiviin – erehdytte. Ei uinut. Savulahnan toi naapuri. Ylimääräinen saalis on aina hyvä tekosyy ottaa selvää naapurin asioista. Saatiin paljon. Maistuisiko teillekin? Yritittekö laittaa jo venettä vesille. Kuultiin airojen kolistelua. Hevoskastanjasisko on harvinaista laatua, varakas ja sivistynyt. Hän ei sanonut kalan kiikuttajalle, että jos et nyt kiikuta kinttujasi tuosta, mistä viisi hirttä on poikki, löydän kyllä sellaisenkin hirren, missä voi ottaa vauhtia. Ei tietenkää. Vaatteet vettä valuen ja ahvenheinä tupeena päässä heiluen hän vain yksinkertaisesti hymyili saavuttamattoman viileästi ja kiitti kalasta. Keitetäänkö kahvit. Huudetaan vaimokin mukaan ..