16.08.2023

RASISMIN RATTAAT

Erilainen ja epätosi, kaltoinkohdeltu ja kieroonkatsottu … Rasismi on rajatonta pelkoa erilaisuutta kohtaan. Tämän takia rasismia ei voi kitkeä. Sen kanssa on opittava elämään! Tiedostamisessa ollaan jo hyvässä tilassa. Jos ymmärtää, että tässä näin voin valita tietoisen rasismin puolesta tai vastaan – meillä on toivoa tulevaisuudesta.

Kun nyt taas työryhmät pohtivat rasismin torjuntaan sopivia käytänteitä, päätin itsekin tehdä jonkunlaista tulkintaa omasta elämästäni. Millaista rasismia olen kohdannut ja miten se on vaikuttanut minuun? Ja löytyihän sitä melkoinen kirjo – ihmisyyden kyseenalaistamisesta asti tavallisempiin rasismitapauksiin. Pohjanoteeraus ja tappotahto oli kysymyksessä silloin, kun kunnanlääkäri määritteli minut iduillani lapamadoksi. Ei ihminen eikä mikään! Siitä sitä sitten on kömmitty eteen päin milloin minkäkinlaisen rasismiaallon harjalla.

Lapsuus kului läskirasismin kourissa. Vaikka teininä painoin 47 kiloa niin, että korvat vain näkyivät lyhtypylvään takaa – läski, mikä läski. Nuoruus oli kepeämpää aikaa. Oli taloudellinen huolettomuus ja kaikki hyvin ainakin päällisin puolin. Mutta aikaisin aloitettu seurustelu entisen poikaystäväni ja nykyisen mieheni kanssa heitti minut sopimattoman käytöksen rasismin romukoppaan. Aikuisten omat ajatukset seksuaalisuudesta ja sen toteuttamisesta leimasivat minut pornotähdeksi, joka pelkää pelkästään vahinkoraskauden häpeällistä sanomaa. No tasoitusta tuli aikuisuudessa. Kun lasta ei kuulunut, luokiteltiin minut mahoksi lehmäksi. Eikö tämä julkinen kohtelu voitane luokitella sukupuolirasismin alaan!

Aikuisuus ja ihonväri ovat tuoneet omat rasistiset ongelmansa. Koska olin kovin päivettynyt, antoi rusketus kenelle hyvänsä luvan tulla koskettelemaan milloin kasvoista, milloin alempaa kintuista. Rahapussirasismi on pitänyt minua hellittämättömästi otteessaan: rikas paska. Ja tämä on kokonaan kasvatuksen syytä. Äiti opetti, että köyhä saa olla, mutta sen ei tarvitse välttämättä näkyä! No, ja luovuus on lahja ja kamala taakka. Kas ammattikasvattajat ovat työssäni pyytäneet minulta, että enkö voisi olla vähän näkymättömämpi. Huippuunsa tämä persoonallisuusrasismi meni työhaastattelussa, johon minut kutsuttiin makupalaksi ja viihdyttäjäksi puuduttavaan kokelaiden kohtaamiseen. Kutsuttiin sinut siksi, että nähtäisiin, oletko tosiaan hullu. En hullu enkä humalassa. Minut opetettiin tekemään työ kerralla hyvin olipa kysymyksessä opiskelu tai tavallinen tiskaaminen! Sain työn. Minulle tärkeä hyväntekeväisyystyö antoi rasismille siivet. Minua syytettiin siitä, että olin addiktoitunut hyvän tekemisen hyvää oloa aiheuttavaan tunteeseen! Olin siis sairas yksilö, joka käytti hyväkseen nälässä ja puutteessa eläviä ihmisiä. Mitäs sanotte? Ja sitten ilorasismi! Ei saa olla iloinen ja nauraa. Ihmisessä on silloin jotakin pahasti vialla. Onkohan se ihan terve?

Eivät vainoharharasismin lonkerot jätä vanhuudessakaan. Se, että julkisesti väitän ja todistan, että Jumala on ja elää – ei vain teologiassa vaan elämässä kokonaisuutena – tekee minusta uskontorasismin kohteen. Älä aina Jeesustele. Sinun kanssasi on niin vaikea keskustella, kun sinä aina otat esille Jumalan ja Hänen näkökulmansa ja mahdollisuutensa asiaan kuin asiaan. Kärjekkäimmillään asia on edennyt internetin aalloille: se on päässyt lomalle suljetulta osastolta ja joku onneton antoi lainaksi tietokoneen.

Koska on näin, voin vain todeta, että rasismi näyttää olevan osa jokaisen ihmisen elämää! Millaisella pitkäntähtäimen suunnittelulla kitket muka kaiken tämän? Et millään. Rasismi katkaistaan paljolti ihmisen itsensä omanarvon tunnon kasvattamisella ja käyttämisellä. Minä olen ainutkertainen ja ihana Jumalan luoma! Tehdään toki kaikki tehtävissä oleva. Ja kylvetään rohkaisua ja kannustusta ja annetaan mahdollisuuksia näyttää.