31.03.2023

ELÄTKÖ POLTTOPISTEESSÄ VAI VIIPYILETKÖ VARJOISSA?

Kevätaamut auringon valokiilassa istuessa vie mietteisiin. Lämpö halaa ja mieli vaeltaa. Kuuma kahvikuppi kädessä ja kokojyväleipä mielummin pullana! Salaa itseltä ja muilta. Mikä ihana hetki!

Vuosien auringonoton vaarat ja vaivat kasvoissa. Siitä se ajatus sitten lähti. Ja peilikuvasta. Ihotautilääkäri luuli naamatauluani graffitialustaksi. Ei tietysti pahoin erehtynyt, kirveellä veistetty vai! No mutta, kun suihkeena on maalin sijasta jäädytystuutta, saa pitkäaikaisempaa vaikutusta. Vielä tuosta ja tuosta … Älä nyt kipristele, vielä pari painallusta, että jäätyy tarpeeksi syvältä. Kallis hinta helteessä makoilusta. No katsopa peilistä. En yhtään epäile etteikö olisi ollut superammattilainen asialla. Naama punaisilla laikuilla. En ala. Sinä teit minusta punalaikkuisen dalmatiankoiran. Vielä mitä. Entistä ehompi ja viikon päästä ei mitään jää näkyviin. Ja puolen vuoden päästä uudelleen. Olipa mukava kohdata. Vanhemmiten käy niin, että lääkärit ja apteekkihenkilökunta ovat läheisempiä kuin kaukaisemmat sukulaiset!

Pakostakin tässä tilassa tuhahtaa, että en minä halua hoitaa terveyttä – vaan elää! Elämisen taito on polttopistekysymys. Tietysti tarpeellinen on tehtävä, mutta se ei saa määrittää minua. Sydän kuin seitsentoistavuotiaalla. Miksi siis pitäisi jämähtää asiantuntijalausuntoihin? Onhan dalmatialaikullisella vielä paljon muuta mukavaa. Ja kaikille kohtalotovereille sanon, että jos mieli vanhaa kaveria tavatessa kysyä, miten hampaat ja toimiiko suoli – jättäkää kysymättä ja antakaa vastapelurin tehdä aloite. Tulta päin – paitsi iankaikkisuusasioissa.

Eikö terveellisen elämän pitäisi olla viitekehys, jossa kaikki muu elämältä maistuva kasvaa ja kukoistaa. En tietenkään ole niin törppö, että en erottaisi metsää puilta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että terveysvaateet vievät meiltä happikuilut kokonaan. Olen sitä mieltä, että terveellisellä elämällä voi orjuuttaa. Vai etkö ole muka koskaan tuntenut syyllisyyttä siitä, että syke on jäänyt nostamatta liian pitkäksi aikaa. Sitä ei lasketa, että temperamentti ja hermostuminen tekevät saman ilman hyvän olon hormonihyräystä. Terveyskomento on mennyt sellaiseksi, että aina on puntit jalassa ja isoveli ranteessa valvomassa. En mene oman kehon vankilaan! Tässä tohinassa menevät puurot ja vellit sekaisin. Voiko enää muusta keskustellakaan kuin siitä, millaisella älylaitteella nyt on mitattu ja köykäiseksi havaittu. Pitää ihan keskellä yötä herätä katsomaan, että onkos sitä syvää unta tarpeeksi. Se on sitä remmiä se.

Yhdet elämäni parhaista nauruista sain neurologilta. Ruuhkavuosien juoksu ja säntäily vaatetuksena istuin tutkimuspöydällä, kun komea kaksimetrinen siveli ihoani luvan kanssa kutitussulalla. Miltä tuntuu? Lopen väsyneenä ja hetken levon hurmiosta huumautuneena vastasin rehellisesti: hyvältä. Vielä toiseltakin puolelta. Katseiden kohtaaminen ja tilannekomiikka antoivat hohotuksen myötä päivän sydänhieronnan. Silloin se maistuu elämältä, kun ei tarvitse lähteä harrastamaan tekonaurua!