442
24.03.2024
INTERVALLIKÖYHYYTTÄ
Virvonpahan hiljaiselle viikolle ajatuksen aineksia!
Köyhyyden anatomiasta ja sen syistä puhutaan niin paljon, että jätän tällä kertaa väliin. Minua kiinnostaa se, miten köyhää katsotaan yhteiskunnassa ja yksityisissä ihmissuhteissa. Voiko leipäjonossa seistä köyhä, jolla on merkkivaatteet päällä? Kyllä voi – intervalliköyhä nimittäin. Meillä on kovin yksikantainen stereotypia köyhästä ihmisestä ja hänen ilmiasustaan niin fyysisesti kuin henkisestikin: jotakin raasun ja sairaan väliltä. Jos ihmistä kohtaa yllättävä välirikko vaikkapa parisuhteessa, kaikki eivät suinkaan kohtaa väkivaltaa, mutta voivat joutua taipaleelle. Ei auta, vaikka olisi merkkivaatteet päällä ja loistoauto alla, jos puuttuu käteinen, jolla ostaa ruokaa. Auton tai vaatteiden myyminen ei aina suju käden käänteessä. Siinä sitten toinen köyhä katsoo toista arvioiden, kumpi on oikeutettu apuun ja kumpi ei. Voi meitä ja meidän menettelytapojamme. Aina pitää olla – valitettavasti – arvotusasteikko, jopa köyhyyden koetuksissakin. Mikä ihmeen syyllisyyssääntelyn tarve meitä oikein ohjaa: kilpailla nyt siitä, kumpi on köyhempi, minä vai tuo! Tuo on elintasoköyhä, minä olen oikea köyhä!
Kuka hyvänsä voi joutua intervalliköyhyyden kaatamaksi. Trump on aika hyvä esimerkki tästä tilanteesta. Köyhyyskin monipuolistuu ja köyhän kuva on kovassa muutoksessa. Sitä voi kituuttaa koko elämänsä tai tulla äkkimäkeä alas ilman senkaltaisia suunnitelmia. On siis tulossa köyhäinmullistus: totisesti he ovat aina keskuudessamme! Voin puhua köyhyydestä sataprosenttisella valtuudella. Olen paahtanut pihagrillissä ihan pikkuisen homehtunutta leipää juhannusherkuksi. Olen kysynyt kultasepänliikkeestä, mitä ainakin toisesta vihkisormuksesta saa viikonlopun ruokatarpeita varten. Sai niin hävyttömän vähän, 30 euroa! Kannatti siis säästää tunneomaisuus ja elää vähemmällä pari päivää. Olen myös vastavuoroisesti ollut hyvinkin hyväosainen. Ja Jumalalle kunniaksi – Hän ei ole jättänyt nälkään eikä pulaan kumpanakaan aikana!
Köyhän pahin vihollinen ei ole puute vaan siitä kumpuava masennus. Se ei helpota ketään, että sanotaan, että pelattava on niillä korteilla, jotka on jaettu. Paljon enemmän asennetasolla auttaa se, että lokeroi itsensä vähäosaisuuteen eikä köyhyyteen. Merkillinen asenne-ero kahdella samaa tarkoittavalla sanalla. Ja sitten mitä tärkein kysymys: mitä tekemistä selkärangalla on köyhyyden kanssa? Selkärankaa tarvitaan sen oikaisemiseen: vaikka kuinka kyykyttäisivät, seison selkä suorana ihmisarvoni varassa nälässä ja yltäkylläisyydessä. Selkärangan rinnalle tarvitaan saippuaa ja silitysrauta. Köyhä saa olla, mutta sen ei tarvitse pistää silmään. Oma äitini prässäsi ainokaista hamettaan ja piilotti punaisten korkkareiden kulumat huulipunalla. Ihan niin, köyhäkin saa kulkea korkkareissa! Vai onko köyhällä pukuetiketti: on kuljettava käytännöllisissä läskipohjakengissä.
Oletteko huomanneet, että rikkaat tietävät aina paremmin, mitä köyhän on varoillaan tehtävä. Köyhyys ei vie älykkyysosamäärää alemmas ellei joudu nälkäkuurille. Rikkaat ja rahattomat ohjelmasarjassa on silloin tällöin käynyt ilmi, että rikas pari ihmettelee, että täällähän on ihan kaunis koti. Miten se on mahdollista. Köyhä oppii pian, että kun kerran ei voi etsiä kauneutta ja eksotiikkaa ulkomailta, parasta pitää koti kauniina mielenterveyden ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi.
Tässä maailmassa osat voivat vaihtua yllätykseksi itsellemmekin. On siis mitä suurinta viisautta kulkea niiden rinnalla arvostavasti, jotka nyt tarvitsevat sekä henkistä että taloudellista turvaa. Kas huomenna itse voit intervallata köyhyyden maaperällä. Paras oppi ei tule kantapään kautta, sillä kantapää tuo aina myös häpeän tullessaan. Olinpa minä hölmö. Ja kun tarpeeksi kauan tutkii köyhyyden syövereitä, huomaa, että köyhä ei oikeastaan olekaan vähävarainen – vaan se sellainen henkilö, joka luulee turvansa ja tulevaisuutensa tavaraan ja rahaan sijoittamalla saavan jotakin mukaansa. Paljain jaloin tullaan ja samalla tavalla lähdetään!