14.03.2023

PERHEPOTRETTI

Vanhat valokuvat tulivat ajankohtaisiksi. Jälkikasvu halusi nähdä mummon ihan pienenä ja oman ikäisenään koululaisena. Eikä pahitteeksi olisi, vaikka katselisimme vielä isomummonkin otoksia. No! Perhepotrettia peliin. Muistan kuvan kuin eilisen päivän. Isä, äiti ja minä. Museonhoitaja Kautovaara harrasti valokuvausta, siksi meistäkin on monta valokuvaa. Muuten ei olisi, sillä liikkeen ottamat kuvat olivat siihen aikaan arvokkaita. Olin viittä vaille kaksi vuotta. Iästä olen varma, koska isä kuoli vähän tämän kuvan ottamisen jälkeen ollessani kaksi. Tapio-setä sanoi, että elä nyt istua tökötä vaan. Tee käsillä vaikka jotakin. Ja minä tein.Huomaatteko hienostuneen ranteen kaaren leuan alle ihan niin kuin filmitähdillä?

Kuvaa katsellessani pysähdyin miettimään, mihin viehkeys hävisi. Lapsen pyhyys ja puhtaus, siinä se viehätysvoima, joka saa meidät lepertelemään ja sydämen sulamaan. Ja kaiken saa aikaan pelkästään Luojan antama varustus! Milloin viehkeys nousee uudelleen valtatrendiksi ja tavoiteltavaksi kauneusihanteeksi. Eipä viehkeys yksin kuitenkaan ole vain ulkomuotokysymys. Viattomuus tulee valokuvaankin vain silloin, kun sitä on oikeasti olemassa!

Tänä päivänä kaikkien on oltava seksikkäitä, tavoiteltavia saaliita. Kirjailemme kehon, ripustamme kaikenkarvaisia killuttimia koristeeksemme ja lyömme maalia maalin päälle. Aikuisen oma valinta!

Lasten ahtaminen samaan malliin pitäisi olla rangaistava teko.

Jos nyt kuitenkin jätän moralisoinnin – vanhojen valokuvien katseleminen vei maksuttomalle aikamatkalle. Siihen säpinään mahtui muisteloita ja paljon naurua. Suosittelen kaikille! Laitan tähän loppuun realistisen kuvan Tapio-sedän kuvaushaasteista. Älä nyt taas itke. Venytä vaikka sitä purkkaa! Ja minä venytin – vesivoimalla. Byäääää