26.05.2023

KOUKUSSA

No nyt ovat muutkin kuin vihreät huolissaan. Kun ampiaisetkin heittävät pesänsä naulaan, uskomme uutiset pölyttäjien tosipuutteesta todeksi! Luonto vastaa meille vuosien Raidin ja DDT:n käyttämisestä: surusur ja didityy! Vaalikaa siis jokaista lentävää kuin parahinta aarretta, kas kaikki eivät ole tuulella käyviä, siis tuulipölytteisiä. Teon ja teon seurauksen laki – lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä, mutta aina kohdattavana.


Huolissaan pitää olla tästäkin! Ex kansanedustaja ihmettelee Iltalehdessä, miten kukaan – muuta kuin pakosta – jäisi sopeutumisrahan varaan. Eihän kukaan pärjää 2200 euron kuukausitulolla.

Kyllä on edustajiemme tietämys kansalaisten tilasta myös naulassa. Kuinka moni saa sopeutumisrahan suuruista kuukausipalkkaa, kysynpähän vain. Paljon pienemmilläkin tuloilla on kuulkaas kansanedustajat tultava toimeen. Ensimmäisen vuoden kansanedustajien pitäisi minusta elää vuosi minimitulolla ja vasta sitten saada valtaa kansan asioista päättämiseen. Todellisuudesta irtautuminen – varsinkin rahan kohdalla käy uskomattoman nopeasti silloin, kun on millä mällätä.


Mieheni on myös koukussa. Toivottavsti minuun, mutta myös tietokonemarmatukseen. Tulen itsekin ihan huonolle tuulelle, kun kuuntelen, miten hullua ja pöllöä, ei toimi, mitä ne taas tälläkin sohlaavat ja onko vai ei turvajärjestelyt, jotka ovat sitä ja tätä … Niinpä istahdin Heikin koneen äärelle ja annoin siipalle mietittävää. Kas näin se käy. Huomenta ihana koneeni. Voi miten kiitollinen olen, kun hoidat taas laskut ja mönkijän akkujen tilaamisen. Ihana päivän Sana tälläkin kertaa. Ilman sinua en selviäisi päivääkään. Pyyhin sinusta kohta pölytkin. Kiitos, kun olet. Nauruksi meni ja tarkoitus perille. Tuleehan siinä itsekin huonolle tuulelle, jos vain marmattaa ja valittaa, varsinkin asioille, joihin ei voi vaukuttaa.


Kaikilla omituisuutensa. Kodin käyttöpapereiden pitää olla valkeita vessassa ja keittiössä. Inhoan printtejä, jotka sotkevat sisustuksen! Voin sallia yhden poikkeuksen: rahaksi painettu WC-paperi sopii laittaa telineeseen silloin, kun on vieraita tulossa. Koska valkeusvaatimus on myös mieheni tiedossa, meille ei tule vahingossakaan värillistä paperia. Mutta kaupan valikoimassa oli puutteita, toimitusvaikeuksia. Niinpä Heikki otti sitä valkeaa, mitä sai: puoliarkkeja. Voitteko kuvitella, puoliarkkeja. Eivät ne mitää paperia säästä. Kun on tottunut kokoarkkiin, vetäisee sen kokoisen palan. Mutta kun yrittää niistää kahteen toisiinsa kiinnitettyyn puoliarkkiin, niistää juuri reikien kohdalta sormiin. Yäk! Menee toiset paperit sormien kuivaamiseen ja todellisuudessa tulee käyttäneeksi enemmän paperia kuin kokoarkkeja käytettäessä. Mikä oli todistettavissa! Kaikkeen ne kuvittelevat ihmisten tottuvan ja suostuvan. Ja sitä paitsi minulla on päästöoikeus ja kompensaatio. Käytän kaikki vanhat kirjekuoret kauppalistojen laatimiseen. Niihin kirjautuvat myös blogimuistiinpanot ja sisäpiirin sanomat: olen takapatiolla!