09.09.2023

KAVERIKUVA

Kaveri, ystävä, toveri, tuttava, bestis, kamu, frendi … Hyvällä kaverilla on monta nimeä! Ja koska ajatuksenjuoksuni ensimmäiset rivit koskevat tätä tuiki tärkeää asiaa, laitan omankin kaverikuvani mukaan. Vanha, viisas ja vähän äkäinenkin norsuystävä. Täytyykin kertoa hänelle, että on yksi juttu, joka on paremmin ihmisystävien maailmassa. Norsut kuolevat vieläkin hampaidensa takia. Minultakin vetivät yhden, mutta ei kyllä tarvinnut syyttää salametsästystä.

Nykyisin puhutaan sosiaalisesta kuolemasta! Keho kuolee inhimillisesti katsoen kerran ja se on näkökulmastamme sillä siisti. Täällä maailmassa emme enää kohtaa. Sosiaaalista kuolemaa voi joutua tekemään monta monituista kertaa ja kamalammillaan kaiken aikaa. Ei ole kaveria! Ei ole yhtään ystävää! Eikö olekin tosi tärkeä muistutus näin koulujen aloittaessa uutta lukuvuotta. Eihän kukaan ole jäänyt yksin? Ketään ei voi pakottaa toisen kaveriksi, mutta aina voi vähän ohjailla ja aikuisen oikeasti yrittää, että kaikille löytyisi joku kyseisessä yhteisössä. No, niin se vain on, että tasapuolisesti lapset, nuoret ja vanhukset ja lukemattomat työikäiset kamppailevat saman ongelman kanssa. Vaikka kuinka osaisi olla yksin ja nauttisi omista kuvioistaan, tulee väistämättä hetki, joka nostaa ihmisen ikävän toisen luo. Monet antavat periksi, ovat niin monta kertaa tulleet hyljätyiksi, torjutuiksi ja joukosta eristetyiksi. Antaa olla … Otan tuosta tuon kirjan ja teen sen henkilöistä omia ystäviäni. Ja entäs telkkarin sarjat. Vanhukselta voi mennä mielihyvä, jos viikon tai päivän tuttu sarjaohjelma jää näkemättä. Pitäähän sitä tietää, mitä nyt kenellekin kuuluu! En ole unohtanut Julia-mummoa. Hän tervehti joka päivä ruutuun astuvaa kuuluttajaa kauniisti ja kuuluvasti: hyvää päivää.

Jotta kenenkään ei tarvitsisi hävetä omaa sosiaalista kuolemantilaansa, kerron, että minut on hylätty ja eristetty niin monta kertaa, että olen jättänyt laskemisen sikseen. Lopulta kovapäisinkin oppii, että taas laittoivat sivuun ja varjoihin. Joku ei siedä persoonaani, toinen ei tykkää, että on uskovainen, muutama kaihtaa muuten vain. Aikuisten kesken yksin jääminen voi tapahtua niinkin, että lähellä olevat ihmiset eivät erota, että asiat ja mielipiteet voivat olla erilaisia. Ne voivat kiistellä, eivät ihmiset! Joku julkisuudessa huomauttikin, että me emme enää osaa keskustella. Sanoa töksäytämme ehkä mielipiteemme, mutta siinä on lorun loppu. Se, että ihminen innostuu argumentoiden haastamaan toista syvällisiinkin pohdintoihin – on katoava ja kadonnut luonnonvara.

Moni luulee, että seurustelukumppani on suuttunut, kun sylki lentää ja kädet käyvät. Ei toki. Innostustahan tämä vain on. Syytän siis itseäni. No, se julkkis peräänkuulutti väittelytaitoja, että keskustelu ei menisi päivän politiikaksi: juupas, eipäs linjalle. Tämä tämmöinen on kinaamista, ei keskustelua. Ja ennalta varoittamatta on totuttava siihen, että asia ei välttämättä etene. Se jää kuin jääkin epäselvään tilaan ja odottaa ajan ratkaisua tai mielipiteen vaihtoa. Meidän ei siis pidä sietää vain toista ihmistä vaan myös muuttuvia mielipiteitä!

Samassa venosessa ollaan. Jos uskot Darwinin olettamukset ja väittämät, olet kuin oletkin sosiaalinen eläin. Jos pidät kiinni kristillisestä näkökulmasta olla Jumalan kuva, arvokas ja ainutlaatuinen – saat pitää kiinni mielipiteestäsi. Mutta että tämän takia meidän pitäisi suuttua toisillemme on kyllä hukkaan heitettyä aikaa ja ystävämateriaalin ylikuluttamista. Voi jäädä luu kinaajan käteen!