Kiva, että piipahdit!

Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä seuraamaan tumpeloiden maailmanvalloitusta blogin avulla. Haluaisin, että sekä matkan tekemisessä että sisällössä olisi elämän ihmeiden maku! On tapana esittäytyä: Blogikuva on otettu lastenlapsille tehdystä koroanajan kotivideosta. Olen koko ikäni halunnut näyttää Elisabeth Taylorilta, mutta valitettavasti joutunut tulemaan toimeen enemmänkin pirkkapekkapeteliusmaisella hupirystingillä. Toinen suuri haave on ollut pro Finlandia kirjallisuuspalkinto! Lähimmäksi sitä olen päässyt kirjailija Aino Kallaksen sukulaisuudella, ellei oteta lukuun yhden keittokirjan ja lukuisten lehtitekstien laatimista. Haaveiden suhteen elämä on siis ollut kuin vanhan kattilantekijän sananparresta. Appiukollani oli näet vastustamaton tarve saatella vainajat hautaan tokaisemalla muistotilaisuuden jossakin vaiheessa: paljon tinasit, paljon turasit – viimein rauhan saavutit! Ei tietysti pidä unohtaa, että melkolähisukulaisiin kuuluu myös kansallisviihdyttäjämme Spede. Onko geneettinen perimä rasite vai ilo; sen saavat kanssakulkijat ihan itse määritellä. Tärkeätä on sekin, mitä perhe ja ystävät ja tuttavat sanovat! No, lähinnä ihmettelevät aina loputonta optimismia, naiivia herkkäuskoisuutta ihmisten hyväntahtoisuuteen ja halua auttaa. Mistä sitä rakkautta oikein riittää? Jospa blogia seuraamalla löytyisi sekin ilon ja ihmeiden lähde.

Ai niin! Haluatko katsoa koko videon?

Jaa tämä sivu