04.02.2024

KAUPPALISTAN ANATOMIA

Kauppalista on monen kohtaamisen alkusysäys. Ja kauppalistan anatomia useamman kuin yhden naurun aihe. Kas nuorena ei tarvinnut kauppalistaa lainkaan. Sitten iän myötä listat lisääntyivät: osta nyt ja pitkän aikavälin lista suurempia hankintaeriä varten. Lopulta elämä ei oikeastaan olisi mahdollista ilman kauppalistaa. Se on laadittu vakituisen ostospaikan tavaransijoittelun mukaan. Kun etenet käytävällä, kaikki löytyvät kohdiltaan. Hieno homma! Ja lopulta tulee aika, jolloin kauppalista laitetaan kuntoon ja sitten taskuun. Kotiin tultaessa kaivetaan lista esiin ja ihmetellään, mikä kaikki jäikään ostamatta! Mitäpä tuosta. Tällä tavalla uusi kauppalista saa aina alkunsa ja uuden mahdollisuuden.


Ruokakauppa tai kauppakeskus on tietysti myös kohtaamiskeskus. Mikä riemu, kun tuntee tyttärensä lapsuuden ystävän aikuisena vielä vuosien takaa. Tunne on sykähdyttävä molemmin puolin! Vaikka nimi jäisikin hakuseen. Muistettiin ystävän veljen nimi ja vanhempien nimet viimeistä piirtoa myöten. Ulko-ovelle asti piti vääntäytyä ennen kuin aivojen aallonpituudet löysivät kohdatun henkilön etunimen. Mutta tulihan se sieltä!


Isoon kauppaan mentäessä on varattava aikaa yhden jos toisenkin ihmisen kohtaamista varten. Kun pysähtyy vaihtamaan kuulumisia vaikka vain viiden henkilön kanssa, saa kauppareissu ajallisesti ihan omat mittasuhteensa. Hyvä niin! Murhe tulee silloin, kun tuttu ihminen ei kehtaa tervehtiä, vaan katoaa vaivihkaa toiseen hyllyvälikköön. Jotkut painavat päänsä ja näyttelevät tutkivansa kauppalistaa oikein hartaudella ja olan takaa ohittamisen ajan. Se on mukavaa, kun joku kaappaa käsipuolesta ja tervehtii iloisesti. Huomautan kuitenkin, että on sopimatonta kysyä, muistatko minut ja kuka minä olen. Tulee tukala tunne, vaikka osaisikin sijoittaa ihmisen oikeaan aikaan ja paikkaan, vaikkakin vielä sillä hetkellä nimettömänä. Entisten oppilaiden kohtaaminen on ihan oma lukunsa. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä nuoren olemukseen: toisen tunnistaa, toista ei. Mutta kaikilta kysyn tasapuolisesti, että olinhan minä kuitenkin kiltti.


Kohtaamiset ja kommunikaatio muuttuvat ajan myötä. Ja varsinkin vieraskielinen integraatio yhdessä hupsuttelun kanssa saa mukavia juttuja aikaiseksi. Sano suomeksi: black fire monkey! Musta tuli apina – ha haa. Todistettavasti! Unessa täytin vieraskirjaa. Iloitsin, että keksin heti, mitä kirjoittaa omistajalle. Laittelin näin: elämä on kohtaamisia! Kiitos niistä!