07.10.2023

MITKÄ FIILIKSET

Tämän syysmyräkän jälkeen vahvistuu tosiasia, että kynttiläfiilistelyn aika on alkanut! Niin pieni lepattava tuli terapoi ihmistä ihmeellisellä tavalla. Pieni liekki pehmentää sydämiäkin. Ja se on hieno juttu se. Selailin vanhaa kouluhartauskirjaa. Sattui silmiin erikoinen kertomus. Vanhan hengenmiehen rukous ajattelutti. Siinä pyydettiin näin: että Herra antaisi leipää niille, joilla on nälkä ja nälkää niille, joilla nyt on syötävää! Tässä on tasauksen syvä viisaus. Jos et ole koskaan ollut nälissäsi, et ymmärrä sen aiheuttamaa tuskaa lähimmäisessäsi. Jos kynttilän pieni valo ja lämpö herkistää meitä hyvyyden harjoittamiseen – hieno juttu. Ei hyvillä töillä taivaspaikkaa ansaita, mutta kyllä ne tekevät hyvää harjoittajalle ja saajalle – tosi hyvää. Itse olen kokenut monta kertaa, miten rahahuolien hetkellinen helpottaminen vaikuttaa koko kehoon. Stressitaso laskee niin, että hartiat rentoutuvat ja taakka kirpoaa. Ei ole mikään ihme, että sairastumme vaikeuksiemme keskellä! Siis – kun kynttilä syttyy sisällä laitetaan myös peuran pää tulille ulkoseinällä. Vuodenkierto meillä on mallillaan!

Maailmankuulu evankelista ja opettaja David Wilkerson profetoi vuosia sitten nuorisojengien

esiinmarssista. Olemme nyt saaneet esimakua. Voi olla, että tilanne vielä kärjistyy ennen kuin se kääntää kelkkansa ja korjautuu. Tämä mies näki, miten nuorten paha olo muuttuu kaikkia koskevaksi rettelöinniksi. Samalla puhuttiin käännekohdasta – Jumalan muutostyöstä nuorten elämässä. Saamme todistaa myös suurta nuorisoherätystä. Samalla joudumme tilille siitä, miksi olemme piilottaneet lapsiltamme Jumalan mahdollisimman monen kiellon ja kielteisen asenteen kätköpaikkaan. Jumalaa ei voi kuitenkaan haudata! Ihmisessä on Luojansa sisäänrakennettu kaipuu Korkeinta kohti. Kyllä meillä on Jumalaa piilotellessamme mennyt turha työ ihan hukkaan. Eikä ole kivaa sekään, että joudumme selittelemään jälkikasvulle, mikä meihin oikein meni. On oikeastaan vain anteeksipyynnön paikka.

Lasten ja nuorten turvatyökaluksi käy puhelin. Sovellutuksella vanhemmat voivat seurata, missä nuori liikkuu milloinkin. Kysymys ei ole kyttäämisestä, vaan turvallisuudentunteesta ja sielunrauhasta nuoren hyvinvoinnin suhteen. Kyllä tästä varmaan joutuu neuvottelemaan nuorten kanssa. On kuitenkin niin, että niin kauan, kun vanhemmat maksavat sekä puhelimet että niiden käyttökustannukset – heillä on oikeus ja velvollisuus käyttää tilannetta lastensa hyväksi. Puhelin korvaa joltakin osin muutoin melkein mahdottomaksi käyvää turvatarkastamista. Sisäministerikin kyselee, missä ovat vanhemmat. Kaikki eivät voi mennä kaduille eikä kaikilla ole mahdollisuutta ottaa vastaan nuorisojoukkoa omaan kotiin. Käytetään siis hyödyksi tietotekniikkaa tietämättömyyden tuskan hälventämiseksi.

Urheiluseurat ovat osanneet hoitaa työllistämishankkeensa tosi hyvin. Voisikohan valtio ottaa oppia. Ennen syysmyräkkää oli koko perhe tikuttamassa tienvarsia: kymmeniä ja kymmeniä aurauskeppejä paikoilleen ennen maan jäätymistä. Kun on kysymyksessä lasten asiat, kyykkivät mukana isovanhemmatkin. Jos nyt eivät kovin paljon saa aikaiseksi, ovatpahan jaloissa pyörimässä. Yksi kuljettaa keppejä, toinen poraa reiän ja kolmas heittää kepin reikään. Seurue mennä murritti pimeässä. Muutama ohiajaja hidasti ja selvästi mietti, että ovatkohan menijät oikeassa asiassa. Poliisi ei kuitenkaan tullut paikalle ja kepitkin lopulta loppuivat. Hyvä me! Keppitalkoot kilahduttivat seuran kassaan mukavan määrän toimintaedellytyksiä.

Että pitikin mennä kysymään, mitkä fiilikset! Pää laulaa ”Punertaa marjat pihlajan” eikä taatusti ole aamulaulusta kysymys. Harmi, että instrumentaaliosiot eivät lataudu lukijalle asti. ”mukaansa ei mua ottaneet, ne maahan kaukaisiin, saa siivettömät tyytä, maan kylmän kahleisiin.” Ja sitten ei kelpaa enää valmislaulu. Alkaa innovoitunut vuoropuhelulaulu omasta päästä! ”Ei muuten pidä paikkaansa, on Taivas tarjolla, ja rukousten siivillä, voi sinne matkata! Ja on ihan omaa pöllöyttä, jos jättää käyttämättä; jos jotakin sä tarvitset, ota yhteyttä!” Eikä tässä kuulkaa kaikki. Arkisten asioiden sanoitus käy sekin laatuun. ”Nyt muusi palaa pohjahan, sen tuoksu kertoilee. Ja salaatti on tekemättä, mitäs emäntä sekoilee … On pyykit kyllä kuivumassa, ja kynnet lakassa … jos jotakin kerran odotan, niin päiväunia!”

Miten meikäläisen käy – onhan pimeys vasta alkamassa. Hymistely loppuu. Äidin kello täsmää. Hän tassuttelee kohti lounaspöytää. Miksi sinulla on kuhmura nilkassa ja jalka turvoksissa? Äitikulta, se on nilkan luu, ei nestettä eikä läskiä. Paras osa minua! Kertauskatse kinttuihini paljastaa äidin sanattomat mietteet: varmasti on turvoksissa. Huomenna jatketaan tästä. Samalla testautuu muisti. Jos äidin älli on tällissä, tiedän vastauksen. Kysyn: äitikulta, miksi sinulla tänä aamuna on poikkeuksellisen suuri suu. Saan vastaukseksi: lapsikulta, jotta jaksaisin jankuttaa sinulle turvonneista nilkoista!

Siis ”elämä kulkee kulkuaan, kohta pimeys peittää maan, miksi kynttiläänsä milloinkaan, ei pottaa päistään saa; yksi jokaiselle kyllin on, vie säästöliekki voittohon … Ja ellen nyt mä lopeta, on hoitajat ovella!”