Kuvassa on isosetäni kasvot. Päivänavauksen aiheena oli Sankari ja Sankaruus! Kun heitin kuvan nuorten katseltavaksi, tiesin odottaa karkeitakin kommentteja. Itse asiassa niin ei nyt käynytkään! Joku koiranleuka kyllä huusi, että onko tuo Härski Hartikainen? Oletpas sinä tarkkanäköinen. Läheltä liippasi, Härski on samaa sukua mutta vain mummon puolelta. Sankaruudessa ei ole kysymys, kuka tarkalleen ottaen on vaan mitä ja millainen sankari on. Siksi jätän tarkemman sukuselvityksen tekemättä. Sankaruus ei kumpua aatteista eikä ismeistä – vaan tilannetajusta ja toimimisesta siinä ja sillä hetkellä. No, koska kasvoista aloitin, kerron, että olen koko nuoruuteni ihmetellyt, miksi juuri nämä kasvot ovat kauneimmat kasvot, jotka tiedän. Ne saavat minut aina herkistymään ja itku silmässä naurahtamaan, eihän tämä mies nyt ihan James Bondilta näytä! Ope, eikö voisi ajatella, että sankaruus kaunistaa kasvot? NO niin just tarkalleen on! Hieno huomio!
Vaivaannun ohjelmista, jotka leikkimielisesti kertovat selviytyjistä. Niitä tuijotellessa unohtuu luulemaan, että voittajasankari syntyy, kun saa nopat heitettyä tynnyriin tai ongituksi kalan omatekoisella ongella. Oikea sankari on tosipaikassa. Siinä mitataan hoksottimet ja miten pitää pokka. Juuri ennen sankaruutta on otettava hurja ja kurja riski – ihan tavattoman iso riski! Siinä mitataan myös kriisinkestokyky. On ihan eri juttu kamppailla yksin kuin kuvausryhmän kanssa. Sankari ottaa koko vastuun, meni sitten syteen tai saveen! Ja kantaa seuraukset selittelemättä, että mutta kun … Isosetäni selviytyi natsiSakasan keskitysleireiltä! Hän oli sekä selviytyjä että sankari pelastaessaan monia kohtalotovereita!
Sankarin tahtokategoriaan kuuluu, että kavereita ei jätetä. Omista pidetää huolta. Eikä oma tarkoita vain perheenjäseniä vaan kaikenlaista joukkoa muita ihmisiä, joiden kanssa sillä hetkellä eletään ja toimitaan. Keskitysleirin kauhuihin ja kipuihin kuuluu ehdottomasti nälkä. Vain sellaisella ihmisellä on selviytymismahdollisuuksia, joka kytkee kaikkeen ihmisarvon ja toisista huolehtimisen. Nälkiintyneitä ihmisiä kiusattiin heittelemällä leivänmuruja ilmaan. Nälästä hulluksi tulleet ihmiset repivät vaikka silmät päästä kaverilta, joka oli juuri kaappaamassa ilmassa leijuvat leivänpalat . Se oli vartioiden keskitysleirihupia. Sankari ottaa leivän, jos mahdollista, mutta muistaa nälästä turtanakin, että minä olen ihminen ja tuo tuossa toinen – saat puolet!
Sankari ei suostu uhriutumaan. Jos jotakin on tehtävissä, se tehdään. Kävi näin. Vangit kaivoivat isoa ojaa vesiputkea varten. Suureksi onnekseen yksi vangeista löysi kapean suikaleen vanhaa, kellastunutta naudan putkiluuta. Aarre kylmän kouristamissa hyppysissään vanki lähestyi isosetääni, ojensi luunpalan ja suhahti: sinä varmaan keksit tälle käyttöä. Isosetäni oli henkensä kaupalla piilottanut rääsyihinsä veitsenkappaleen. Aina, kun mahdollista oli, hän raaputti luuta ja kaiversi siitä kaunista lautasliinan pidikettä. Lopulta taideteos oli valmis ja odotti oikeaa hetkeä käyttää sitä. Eikä kestänytkään kauan, kun naattikeittokin alkoi olla vähissä. Tuli riskin ottamisen paikka. Edessä oli varma nälkäkuolema tai suunnitelma, joka saattaisi onnistua. Isosetä marssi leirin kielletylle alueelle jonkun pääpomon puheille. Karjumisista ja pyssynpiipulla osoittelusta huolimatta hän kysyi rauhallisesti, olisiko herralla tälle käyttöä, voisinko saada tällä palan leipää. Ei saanut, mutta henki jäi. Kunnes sitten alkoi tapahtua. Hänet raahattiin kommendantin puheille, sen suurempaa herraa ei leirillä ollut. Siinä kuulusteltavana seisoessaan, kommendantti ärjäisi, että sinäkö tämän olet tehnyt? Kyllä herran kommendantti. Ja millähän vanki on tämän kaivertanut? Isosetä kaivoi rääsyistään veitsenkappaleen ja asetti sen pöydälle. Tällä herra kommendantti. Samassa isosetä katsoikin jo pistoolin piippua. Tietääkö vanki, että teräaseen hallussa pitäminen tarkoittaa välitöntä ammutuksi tulemista? Kyllä tiedän herra … Pitkän hiljaisuuden jälkeen ase laskettiin pöydälle ja uusi karjaisu. Te puhutte hyvää saksaa, missä olette oppineet sitä? Suomessa koulua käydessäni, herra kommendantti. Missä opitte kaivertamaa?
Sitten astuu kuvaan sankaruuden yksi vaikeimmin hallittavista taidoista: riemullinen röyhkeys! Olen käynyt Ateneumia Helsingissä. Kommendanttia ei niin vain pidetty pilkkanaan. Kertokaapa missä tämä Ateneumi sijaitsee Hensingissä. Koska isosetä oli käynyt kahdessa näyttelyssä, ei suinkaan koko opinahjossa, osasi hän paikantaa talon oikein. Uskottavuus säilyi. Vanki ei puhuttele ylempäänsä vaan päinvastoin. Siitä huolimatta isosetä jatkoi keskustelua: herra kommendantti, jos minulla olisi luuta, voisin kaivertaa enemmänkin. Hyvä on. Te valmistatte minulle kirjoituspöytäkaluston! Kyllä herra kommendantti. Voinko tiedustella, mistä saan luut? Teille näytetään se. Ja sitten isosetää jo hätyytettiinkin pampulla vauhtia antaen ulos kommendantin virkahuoneesta.
Meidän lienee vaikea päätellä tästä, miten koko juttu vaikutti toisten auttamiseen. Sankaruus on loppumattomasta kekseliäisyydestä tehty! Isosetä sai nyt kaiken tarvitsemansa ydinluun, ja paljon enemmänkin, koska hän työskenteli kommendantin käskystä. Isosetä keitti luut, joissa vielä oli ydin tallella. Mikä ihana keitto. Tällä liemellä pysyivät hengissä ne vangit, jotka olivat isosedän vaikutuspiirissä. Ja mitä luulette itsekurin vaikuttaneen sankaruuteen? Ainakin sen, että isosetä ei syönyt nälkiintyneeseen kehoonsa parhaita paloja, vaan jakoi ruuan kaikkien kesken. Parhaan palan sai se, joka oli kaikkein huonommassa kunnossa.
Koska koulunuorisosta oli kysymys, halusin erityisesti painottaa sivistyksen merkitystä. Kommendanttiin teki vaikutuksen hyvä kielitaito! Keskitysleiri oli oikea kielikoulu, etten sanoisi kielikylpykin. Eri puolilta keskenään vuorovaikutukseen päätyneet ihmiset opettivat toisilleen uusia kieliä. Tiukan paikan tullen saattoi vaihtaa kieltä ja puhua vapaammin piilossa pidettävistä asioista. Jos ei halunnut oppia, jäi turvattomaksi monella tavalla. Keskitysleiri oli elämän korkeakoulu, ei vain olosuhteidensa takia vaan oppimisen ilon takia. Jos oli kiinnostunut muustakin kuin omasta selviämisestä, löytyi kohtalotovereista tieteiden ja taiteen superosaajia. Yksityisopetusta oli keskustelujen merkeissä saatavissa niin paljon kuin halusi. Sankaruuteen kuuluu siis itsensä kehittäminen aina missä vain voi.
Sankari sietää arjen yksitoikkoisuutta, mutta käyttää kaikki mahdollisuudet elämän rikastuttamiseen. Isosetäni selvisi pommitetuksi tulleen laivan haaksirikosta uimataitonsa takia. Argentiinassa vieraillessaan hän ohimennen mitteli ja voitti maan painimestaruuden. Kuvaan mennäkseni eipä ukosta uskoisi! Vapaana miehenä ja perheensä uudelleen löytäneenä tehtiin lähes olemattomista raaka-aineista kaunis koti. Vapaan miehen työksi tuli olla arvostettu radiopersoona ja terävä lehtimies. Hänen vanginpukunsa on museossa, mutta sydämensä sankareiden keskellä. Muistan sen harvan kerran, kun sain kiilautua ihan isosedän kylkeen kuuntelemaan ja oppimaan. Paperossin käry kärvensi sieraimia ja silmiä, mutta sydän lauloi!
Jaa tämä sivu