12.07.2023

SIELULLISUUDEN SYÖPÄKASVAIN

Näinä päivinä olen miettinyt Taivaallisia toimintatapoja. Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna ja loputtomassa tulevaisuudessa. Jumalan Sana on niin ja amen! Jeesus on esimerkkimme kaikessa!

Jokainen Jeesuksen oma, lunastettu syntinen on Taivaan kansalainen ja taivaallisten toimintatapojen perijä. Kuitenkin niin, että Taivaasta saamme sen uskon mitan määrän mukaan, jonka olemme saaneet lahjaksi vastaanottaa. Siksi juuri rukoilemmekin, että Herra, lisää meille uskoa! Nämä mielessäni olen jutellut Isälle Jumalalle. Kun siis kiitän ja siunaan ruuan, se tulee ruumiini ravinnoksi ja voi tarvittaessa enentyä muidenkin hyväksi. Jos asetan käteni sairaan päälle ja pyydän Isää parantamaan hänet – sairaan tulisi tervehtyä ihan samalla tavalla kuin sokea sai näkönsä tai rampa kävelykykynsä. Kun rukoilen henkivaltojen piinaaman ihmisen puolesta, pahan tulee väistyä Jeesuksen nimessä ja Veressä. Tiedän, että ihmisen osa on armolahjojen osa: voit tehdä sitä, mihin sinut on armoitettu: yksi saa parantamisen lahjan, toinen profetoimisen lahjan.


Pyrin tähän. Miksi sitten ei toimi eikä pelitä sikäli, kun pieni ihminen tarkastelee Jumalan suurta toimintaa. Ja kuitenkin, joskus pelittää ja toimii. Nöyrästi kyselen Isältä, missä on vika. Mitä korjattavaa ja putsattavaa on minussa – Jumalan voiman kanavassa. Tehdään puhdistusta Herra, että Sinä voit toimia juuri suunnitelmiesi mukaan jokaista rakastaen ja hoitaen. Jumalan voima asettuu ja mielistyy heikkouteen. Heikkoudessa Jumala on väkevä, sillä silloin voima ei näytä tulevan meistä vaan Herrasta. Vavisuttaa ajatella, mitä siis heikkous tarkoittanee omassa elämässäni. Onko niin, että vain köyhä voi olla aito taloudellisten siunausten kanava, sairas voi välittää terveyttä ja heikko huojentaa sekä mielen että ruumiin rampuutta? En tiedä! Voin vain heittäytyä Jumalan suunnitelmaan ja luottaa Hänen hyvyyteensä itseänikin kohtaan. Meille ei tapahdu mitään Jumalan tietämättä ja sallimatta.


Mistä tiedän, että pohdiskeluni on Taivaan tahdossa? Siitä, että sielullisuuden syöpäkasvain vain jatkaa voittokulkuaan. Luterilaiset sambaavat ja käärivät. Vapaissa suunnissa nuoret temmataaan samankaltaiseen menoon kuin millä hyvänsä festarilla. Sielun liikkeet ylös ja ylemmäs ja herättyä pitkään alamäkeen ja alakuloon. Ei pakanallinen pauhaus ja jumalaton meno vie meitä lähemmäs Taivasta. Sielunvihollinen on hyvällä mielellä ja seuraukset ovat sen suunnitelmien mukaiset. Takerrumme sielun liikkeisiin ja niiden voimistamiseen, kun oikea ja raitis hengellinen tila on kadoksissa ja tipotiessään. Voi vastuun kantajia!


Haastan hieraisemaan silmiä ja sanomaan, että tämä ei kuulkaa ole oikein eikä Jumalan mielen mukaista! Taivaaallinen Isä on luvannut tulla luo aina, kun totisin sydämin huudamme Häntä avuksi. Taivasta kohti mennään taivaallisin keinoin ja tiekartta löytyy Jumalan Sanasta. Lähdetäänkö taittamaan taivalta – Taivaallista taivalta!