454

12.04.2024

SÖRSSELSON

Heikki oli asettanut työrukkaset tuulikaapin narikkaan kuivumaan. Ihan piti pysähtyä niitä katselemaan, kun muistin luullakseni Paavalia siteeraten: kun se parasta on ollut, on se työtä ja vaivaa ollut! Nämä rukkaset oli piilotettu synttärikukkapuskaan vajaat puoli vuotta sitten. Nuoret tahtoivat sanoa hienovaraisesti monen avun antajalle, että pappa kuule, ikä on sinullakin vain numero. Itse viljelin tällaista vaihtoehtoa: saa sanoa, että väsyttää, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa levon odottamista eikä varsinkaan sen saamista. Orjapiiskuri? Pois se! Käsillä tekeminen on luovuuden lähde ja monen turhan mieliharmin lähdettäjä. Ja sitä paitsi, nämä rukkaset todistavat, että eläkeläisissä on valtava yhteiskunnallinen työpanos, vaikka tekemisestä ei palkkaa maksetakaan. Koska raha ratkaisee arvostuksen – sanokaamme, että suuri osa eläkeläisiä tekee siis lepotöitä. Edustamme sellaista sektoria ja segmenttiä, että oksat pois.


Ja oksista puheen ollen. Eu kieltää nyt kokkojen polton ja varsinkin piharoskien polttamisen kotipihoilla. Risusavotta on kierrätettävä, ei poltettava. Poikkeusta voi anoa kunnalta. Jos kuitenkin risuroskien seassa on haitallisten kasvien aineksia, saa sotkun polttaa. Pidä siis kotona aina kurtturuusun kiulukoita, joita voit ripottaa nuotioon todistukseksi siitä, että olet ollut oikeutettu tulen tekemiseen. Kyllä tuli taaas lähimmäisvalvonnalle töitä!


Ja että kasvisruokia vedetään pois koulujen ruokalistoilta, koska muuten keittiö valmistaa ruokaa suoraan hylättäväksi. Lapset ja nuoret eivät syö trendinmukaisia sörsseleitä! Enkä minä oikeastaan ihmettele. Kun katselin ohjelmaa tulevaisuuden ruuasta, mietin minkään järkeä ja järjestystä. Vaihtoedot lihalle, kalalle ja maidolle tehdään samoista raaka-aineista: viljasta, öljystä, pavuista ja pähkinöistä. Tänä päivänä seoksesta sanotaan, että nyt syöt juustoa, huomenna sama seos on kalaa ja ensi viikolla lihaa. Meillä täällä pohjolassa on omanlaisensa tarpeet. Maapallo kuluu myös tuontielintarvikkeita rahdattaessa ja kasvatettaessa. Viljelyalat yksipuolistuvat ihan niin kuin soijankin kohdalla on käynyt. Että ei nyt vain kävisi niin, että alkuruuaksi on oja ja jälkkäriksi allikko! Ja oma juttunsa se on sekin, että jokapäiväinen kasvisruokavaliomme tarvitsee pakollisia ravintolisiä. B 12 vitamiini tiedetään, mutta hemiraudastakin pitäisi puhua. Hemirautaa saa vain eläinperäisistä ruuista.


Haastan kaikki meidänMartat ja muut yhteisöt ja yritykset suureen kasvisten käyttöä edistävään, valtakunnalliseen ruokakilpailuun perusopetuksen kotitaloustuntien kanssa. Annetaan nuorten keksiä ja kehittää sellaisia kasvisruokia – mieluiten kotimaisista tarpeista, jotka heille maistuvat. Kilpailussa voisi olla kaksi sarjaa: ovo-lakto-vegetaarinen ruoka tai puhdas vegaanin ruokavaihtoehto, kolmas sarja voisi käsitellä kotoista sekaruokaa, joka on tuunattu uudella tavalla runsaalla kasvismäärällä. Vaikka tottumus on toinen luonto, on oman käden jälki hyvä ja innostava kannustin kasvien kumppaniksi! Se on mun resepii ...