678
30.03.2025
JUHLIEN VUOSI
Salvador Dalin kellot valuvat, Eu pakottaa sekoittamaan päivärytmin kahdesti vuodessa kelloja siirtämällä – vaikka tietää sen aiheuttavan terveyshaittoja. Mutta kaikkien aika kuluu, tasapuolisesti. Aika kulkee kulkuaan, mutta onnellinen se, jonka päälle se ei heitä kulumajälkiä. Elämänvirta, elämänkaari – on aika astua sisään ja lähteä pois. Olkoon siunattu matka ihan kaikille!
Vuodenvaihde 2024-2025 siirsi meidät merkkivuosiin: isomummo 90 vuotta, me mlemmat 70 vuotta ja virallista avioliittoa 50 vuotta. Elämä yllättää – mihin se aika meni. Kulkua voi kummastella ja muistella, tulosta voi vain toisella silmällä tiirailla: enpäs tuossakaan kohtaa hoksannut muuta, voi miten monta tilaisuutta jätin käyttämättä. Takaisinkelaus ei toimi ja matka ei pysähdy, vaikka ei tekisi yhtään mitään. Onko aika puolellasi vai ei – sen sinä tiedät yksin itse.
Kaikenkaikkiaan – elämälle kiitos. Rakastan elämää! On armoa ajatella, että tällainen tästä siis tuli. Elämänkaaren alamäki on tosiasia, mutta eihän sitä tiedä, mitä vielä loppumetreillä.
Kun katson Heikkiä ja itseäni tuosta kuvasta – oliko se niin, että itse olin 12 vuotta ja hän 13, kun uimarannalla tavattiin. Yhteistä taivalta kohta 60 vuotta! Miten se on mahdollista, kysynpähän vain?
Kun mahdoton ja melkoinen jäärä niitataan yhdeksi lihaksi, voi ristivedon melkein tuntea. Tarvitaan siis loppumaton määrä anteeksiantoa sekä arjessa että juhlassa. Olla yhtä ja samalla kaksi eri persoonaa yhteisesti luodussa toimintaympäristössä. Toinen haraa vastaan, kun toinen kiirehtii asioiden edelle. On siinä vetämistä ja puskemista. Mutta miten voi hallita ja hyväksyä vaimon, jonka voima kaikenlaisessa sotkeltamisessa, jota luovuudeksi ja innoksi kutsutaan, tekee elämän rauhasta työtä ja uhrauksia. Kuule, minulla on suunnitelma. Kyllä rakkauden voi ääntää terävällä ärrällä hampaiden välistä. Luulen, että jos olisi ollut liian helppoa, olisimme lentäneet eri suuntiin. Sillä on suuri merkitys, että pitkässä liitossa kasvaa sellainen luotto, että sitä ei järkytä juuri mikään. Tulee myös sellainen yhteinen vastoinkäymisten kesto, että syntyy rintama, ei yksilösuoritus. Ethän jätä minua, ethän varmasti jätä minua! Tällä haavaa, jos jättäisi, voisi hyvin syyttää heitteillejätöstä: enhän selviä arjen perushaasteistakaan yksin. Sanovat hemmotelluksi: ei tankkaa autoa, ei maksa laskuja, nukkuu päiväunet ja Heikki suostuu tarvittaessa valvomaan ja toimimaan. Vaan enpä paljasta, kun ei ole Heikin blogi, millainen vuorovaikutus tasaa puntit, sillä elämä aina tekee sen tai ainakin useimmiten.
Jos meidät erotetaan vanhoilla päivillä – syyllistyvät tekijät rakkausrikokseen. Isä Jumala on johdattanut ja kuljettanut meitä kaikki nämä vuodet – ei Hän salli ulkopuolisten sotkea. Kuule Heikki, haluatko ilahduttaa minua. Kuule itsellesi – en taida olla ihan varma. Mutta minäpä olen. Olen suunnitellut ja ajatellut, että … Ole nyt iloinen, kun sinulla on minut. Minähän rakastan, tämä on rakkauden suunnitelma.