628

18.01.2025

TALVEN TAITTAA

Ihmisissä ja kasveissa on yksi syväyhtäläisyys, jota ei voi ohittaa. Molemmat kurottuvat valoa kohti keinolla millä hyvänsä. Voimaannuttava valo! Valo lakaisee pimeyden nurkat: tapahtukoon niin myös mielen alueella. Kunpa valo saisikin näyttää, milloin katsomme syntistä sokeuttamme silmästä silmään ja milloin ryvemme väärän syyllisyyden lätäköissä. Valokohtaamisia kohti siis rehelliseen realismiin. Siinäpä onkin haastetta kerrakseen: valon virkaa toimittava lähimmäinen ei saisi paapoa meitä itsesääliin, vaan antaa voimaa kohdata kaikki hämmentävä ja väsyttävä ratkaisukeskeisesti. Tuttu rukous: anna Herra minun käsittää, mitä voin ja mitä en voi ja lopulta erottaa nämä asiat hd-piirrollla toisistaan. Heikin päivä talven taittaa vanhassa sananlaskusssakin. Liukasta ja livettävää, hiekkamurskaa … ja lopulta kävelynkestoinen tie, joka alkaa vihertää.

Ovat nostaneet keskusteluun koululaisten ylimääräiset lomat, esimerkiksi ne ihanat ulkomaanmatkat, jotka eivät ihan sovi lukujärjestykseen. Arvostelun aihe löytyy tietysti eriarvoisuudesta: kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa ja nähdä maailmaa niin kuin toisilla on. Toinen nuorista siis nauttii tarjotuista eduista ja toinen kohtaa turhauman: minäkin haluaisin, miksi minä en saa samaa mahdollisuutta. Ja sitten se kasvatusnäkökulma! Lisäämmekö tuskaa toteamalla, että kyllähän ne, kun niillä on varaa ja rahaa – vai yritämmekö löytää sen hyvän puolen asiasta, jota voimme matkalta jääneen kanssa tarkastella. Huonoin vaihtoehto on alkaa miettiä sitä, miten paljon lisätyötä annamme niille, jotka eivät ole osallistuneet läsnäolollaan opetuksen sisältöihin. Ja yhä vain huononee, jos pyrimme säätämään poissaoloa määrättyyn määrään ja lain ja ohjeistuksen avulla tasapäistämään toimintaa. Mitäpä tuumitte, jos matkalle lähtevät vetoavat mahdollisuuteen osa-aikaisesta kotiopetuksesta, joka tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella.

Kyllä juttu on niin, että tämä maailma ei ole oikeudenmukainen eikä se takaa kaikille samoja mahdollisuuksia – ei milloinkaan. Miten opettaisimme kasvavia siihen, että niillä korteilla pelataan, joita jaettaessa on saatu. On lupa pyrkiä parempaan ja tosi suotavaakin, mutta se ei tarkoita sitä, että jolla on enemmän, kampitetaan takaisin lähtöruutuun tai siihen samaan, mihin valtaosa on osallisena. Minusta ystäväni kertomus musliminaisten asusta on vertaansa vailla. Ne näyttävät meistä varsin samanlaisilta mustilta mekoilta tai takeilta. Mutta jouduttuaan käyttämään tällaista ulkomaalaisena työntekijänä muslimimaassa – hänpä osasi valottaa asiaa ihan uudelta kantilta. Eivät naisten asut ole lainkaan samanlaisia, vaikka maallikosta siltä näyttäisikin. Jokainen nainen käyttää keksiliäisyyttään tuodakseen persoonallisuutensa esille parhaalla mahdollisella tavalla: silkkinauha sinne, nappi tänne, laskos tai rypytys, liehuva lieve, kuosi kiiltävänä tai mattana … mahdollisuuksia on lukemattomia. Ja näin se on elämässäkin. Meistä itsestämme riippuu, erotummmeko massasta eduksemme! Meistä loppujen lopuksi riippuu, miten käännämme kohtuullisen puutteen voittosaavutuksiksi. Aina on niitä, joilla näyttää olevan paremmat edellytykset. Annetaan rauhassa edellyttää niin pitkälle kuin mahdollista. Oikea kysymys on miettiä, mitä minä näillä voimavaroilla saan aikaiseksi. Joskus rankkaa ulkomaanmatkaa parempi ja mieleenpainuvampi vaihtoehto voi olla virtuaalilomamatka rauhassa omalla sohvalla. Halpa matkakustannus ja taatusti hyvä seura, aitiopaikka kaikkeen yksityisopastuksen kanssa.

Ihmisarvo on aina tasan sama ja samanlainen. Sen päälle tuleva erilaisuus ei suinkaan synnytä eriarvoisuutta ellemme anna sen tehdä sitä! Valo voi langeta monesta eri suunnasta ja valaista elämäämme eri sävyjä. Musta on hyvä tehoste, mutta liikaa siveltimeen tarttuessaan ja pintaa piirtäessään se ottaa hallintavallan, jos, niin – annamme sen tehdä sen.