585

29.11.2024

VARTIJA

Vartija, mikä hetki on yöstä! Ikiaikojen kysymys, jonka pitäisi tulla kysytyksi tänäkin päivänä. Onko vielä pitkäänkin pimeää, vai joko sarastaa taivaanrannasta.

Lehmäkin synnyttää yöllä! Finlandia-palkittu teos tänä vuonna sekin ottaa aihepiirinsä mustista sävyistä. Olisin ehkä itse painottanut valoa ja iloa yksinkertaisesti siitä syystä, että olemme pimeydessä, monenlaisessa valon puutteessa. Tähän aikaan jos mihin olisi tarvittu toivon säteitä ja verovapaata naurua. Palkitun teoksen ansiot ovat varmasti loistavat. Voiko palkinnosta päättävä henkilö kuitenkin ottaa huomioon ajan, jossa teos kantaa arjessa ja sen haasteissa. Kun elämä on monelle ikkunattomassa huoneessa elämistä, pitääkö siitä vielä lukea kaunokirjallisessa muodossa. Toisaalta, voihan siitä saada kokemuksen, että samassa veneessä ollaan. Tai sitten vedet syvenevät ja mieli miettii, mitä väliä. Jahkaan tässä sitä, että meiltähän sivistyksen takia odotetaan palkitun teoksen lukemista ja siitä keskustelemista.

Uudet ravitsemussuositukset on myös julkaistu. Siinäkin on omat paineensa, nimittäin ajankohtaisesti se vihreä linja: edusta mitä edustat, mutta papuja ja herneitä pistelet. Älä edes uneksu pihvistä! Suositella saa ja toivoa parempaa milloin minkin trendin puitteissa. Maailmassa riittää ruoka, jos sitä vain halutaan antaa kaikille. Ruoka on myös politiikkaa ja pakotteita – tiedäthän tämän. Että ei myöskään päiväunia leikkeleistä! Eikö kukaan uskalla sanoa ääneen, että ravitsemussuositusten käytännön taso ratkaistaan – ei missään muualla kuin kaupan kassalla! Jos varasi riittävät pitkälle prosessoituun lenkkimakkaraan, ostat sitä ja teet siitä peräti kaksi ruokaa: keiton ja makkarakastikkeen. Niille, joille suositellaan, tämä on arjen fakta. Meillä tämä syöminenkin alkaa väärästä päästä. Varattomille leipäjonoissa elantoaan odottaville kerrotaan grammantarkasti, mitä pitäisi. Mutta jos saa kuivan leivän ja omenan, jää kysymyksiä vaille vastauksia. Nälkäistä ei naurata, vaikka suosituksilla nauratettaisiinkin. Aloitettaisiin siis nyt ensinnäkin siitä, että ruoka ei ole kaikille omaehtoinen valinta. Rikkaalla on vara pitää trendipaastoa. Varattomalle sama asia tarkoittaa kurnivan mahan tervehtimistä silloinkin, kun ei tahdo. Ja joulu on tulossa! Oma kannanottoni tähän saumaan on kinkkukiusaus koko perheelle. Ravitsemusihmisenä kyllä tiedän, että menussa on haittapuolensa. Mutta siitä tehdään, mitä on saatavilla ja sillä silmällä, että kukaan ei jää nälkäiseksi. Ja jos jotakin voisin toivoa ja pyytää: anoisin yliluonnollista kykyä ruokkimisihmeisiin. Nälkäisen on hyvä saada kokemus Jumalan huolenpidosta täydellä vatsalla. Että emme vain ajautuisi siihen, että omantuntomme kovettaen sanomme lähimmäisillemme: pidä itsestäsi huolta ja muista syödä kunnolla. Eikö suuhumme koske, kun tiedämme, että toivotamme mahdottomia tekemättä mitään asian laadun parantamiseksi.

Ja sitten ote eletystä elämästä. Vuosikymmeniä sitten meillä oli perheystävä, mies, joka eli peruselintarvikkeilla. Ja mitähän ne pitivät sisällään? Ostokseen kuului lenkkimakkara ja punainen maito sekä samanvärinen Nortti. Mies on hengissä yhä edelleen. Mitä opimme tästä?  Elämämme ei riipu ruokavalioistamme eikä niihin laadituista suosituksista. Elämämme päivät ovat jokaisen kohdalla erityispiirteitä myöten suunniteltu ja päätetty – Taivaassa. Vai ettekö tiedä, että se mikä menee suusta sisään, ulostuu. Sydämen kyllyys on se joka vaikuttaa, vahvasti; sillä sydämestä lähtevät ne ajatukset ja teot, jotka meitä saastuttavat. Älkää siis huoliko, mitä söisitte tai joisitte. Eikö ruumis ole enemmän kuin ruoka! Taivaaseen talletettu keho on kaikkein parhain vaihtoehto terveyttäkin ajatellen. En haraa terveitä elämäntapoja vastaan. Aloittaisin vain siitä päästä asiaa, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus valita hyvin ja terveesti!