631

23.01.2025

HÄMMENTÄVÄÄ HUOLENPITOA

Tänä aamuna hiljennyn kirjoittamaan Jumalan huolenpidosta. Hämmentävästä huolenpidosta! Jospa tästä tekstistä olisi apua kaikille niille, jotka joutuvat kulkemaan sumussa ja sohjon raskaudessa.

Meitä heikoimpia lapsiaan Herra auttaa erityistoimenpitein, jotta emme uupuisi ja jaksaisimme jatkaa matkaa. Ennen asioiden tapahtumasarjaa Hän näytti minulle näyn: Kuljin maitomaisessa sumussa erottamatta maata taivaasta. Tunsin tien. Sanoin itselleni, että tässä on asvaltti eikä siinä siis voi olla pohjattomia kuoppia. Kävele nyt vain. Raahustin eteenpäin kunnes tulin sillalle – bridge over trouble water – silta yli ongelmien veden. Puolimatkassa siltaa kevätaurinko rävähti kasvoilleni tulikuumana paisteena ihan yllättäen. Sillan asvalttipinta tuli laikkuina näkyviin ja lämpö hiveli sekä kasvojani että koko olemustani. Mikä valo! Mikä lämpö! Ja minä näin – joka puolelle esteettömästi. Oli niin hyvä olla.

Olen elänyt syövän poissulkemisen vaihetta. Eilen olin toisessa, tarkemmassa kuvantamisessa. Vuoroani odotellessani tutkimushuoneesta tuli nuori nainen hillittömästi itkien. Pahin mahdollinen diagnoosi siis. Hiljaa pyysin Herraa siunaamaan häntä. Tuttu huikkasi ensiavun puolelta: ainakin kahdeksan tunnin odotus ja jono. Eivät siis olleet kiehtovimmat olosuhteet. Toivoin parasta, vaikka sisin sanoi selvästi, että ei ole syöpää, mutta kaikki ei ole kunnossa. Ja sehän se tulos sitten olikin. Kun Herra näyttää, että osasi on kulkea tietämättömyyden ikävässä sumussa jonkin aikaa jostakin syystä, siinä sitten vain kuljet luottamusta pyytäen. Joudun odottamaan ehkä lopullista selvittelyvaihetta varmaankin muutaman viikon. Keljua aikaa siinä mielessä, että asia on hoitamaton siihen saakka kunnes se todetaan loppuun käsitellyksi. Ennen eilistä Herra on sanonut monta kertaa sekä itselleni että esirukoilijoilleni, että ei ole mitään hätää, ei minkääänlaista. Tiedän, että Jumalan lapsi on kokonaisvaltaisessa hoidossa – ja että itse taidan nyt käydä luottamuksen koulua. Kun Herra sanoo, se on niin ja aamen, vaikka oma mieli keksisi kaikenlaisia pelokkeita.

Koulutuksen tulos tähän mennessä on tämä. Miksi eläisin yhdestä pelosta toiseen ja uskottelisin itselleni, että kun tämä asia on ohi, kaikki on hyvin. Mitä nopeampi prosessi sitä suurempi helpotus. Mutta ei se elämässä niin mene. Tämän syöpäjutun ohella elämässä voi tapahtua mitä vain. Itselleni – uskon – vain Jumalan tahto. Jos yksi uhka poistuu, voi toinen murhe jo kolkutella oven takana. Meillä Jumalan lapsilla on se etuoikeus, että kohtaamme kaiken Hänen ja Hänen voimansa varassa. Oppimisen ydin on siinä, että ihminen ei hallitse kaikkea. Vain Jumala hallitsee. Jos Hän päättää asioistani, voin jo vastoinkäymisen läsnä ollessa elää levosta käsin: minulle tapahtuu vain Jumalan hyvä tahto. Tämä on opittava koko elämän ajaksi. Jumalan kanssa läpi tulen ja veden: eivät ne sinua voi polttaa eivätkä hukuttaa.

Toivoin niin kovasti asian lopullista ratkeamista jo nyt, että edellisenä yönä päätin kirjoittaa Jumalalle kiitostekstin Karkelo. Taivaallinen Isäni sanoin minulle, että luota lapseni, vielä sinä saat iloita ja oikein karkeloida edessäni täynnä kiitosmieltä ja ihmetysta suuresta rakkaudestani. Odota siis kanssani sitä blogia, jonka tämän etenevän kevään aikana voin otsikoida Karkeloksi! Huudan apua läheisteni ja joskus vieraidenkin kuullen. Miksi en sitten kiittäisi julkisesti, jotta mahdollisimman moni saisi tietää ja kuulla, että luottaminen Jumalaan ei ole turha juttu. Kiitos Herrani ja Vapahtajani tulevasta karkelosta! Näyn mukaan voitto on jo. Minun pitää vain malttaa odottaa, että saan ottaa sen vastaan ja elää todeksi täällä arjessa.