664

13.03.2025

KORPUNMURUJA

Kovaa on, sanoi korppu, kun murujen sekaan piiloutui. Korppupurkki paljastaa pettämättömästi kaiken. Kun korppupurkin sisältö lähenee pohjaa – on ollut raskasta jaksaa. Tulevat mieleen murut rikkaiden pöytien alla köyhille tarjoiltavaksi. Pistää miettimään, miten monta murua pitää etsiä, että syntyisi kokonainen korppu. Tämä on niin tätä: lusikkalaatikon murusetkin on jo otettu laskuihin mukaan! Vai vielä vertaistukea. Miten auttaa se seikka, että tietää toisillakin olleen yhtä kamalaa. Tietysti se, että ovat siinä kertomassa kokemuksistaan – siis elossa.

Mistä moiset ajatukset? En voi väittää etteikö oman elämän askeleet olisi joskus lyijyyn valetut – mutta tämä oli veret seisauttava kokemus. Mihin maa on menossa ja miten ihmiset oikein oikeastaan jaksavat. Kävin pitkästä aikaa eräänlaisessa halpakaupassa, yksityisemmässä, en ison ketjun yksikössä. Kauppahalli oli puoliksi pimeä. Kylmän huoneilman hönkäys seisautti jo ovelle. Omistajapariskunta pyöri kassan kulmilla. Huomen oli lämmin, mutta turhaa toivottivat toiselle köyhälle: en voisi ostaa heille sen päivän elantoa. Muita asiakkaita ei ollut. Hyllyille oli laitettu tavaroita sinne tänne. Oli yritetty saada aikaiseksi vaikutelma, että on mistä valita. Pala kurkussa osallistuin olemisen ja yrittämisen tuskaan. Tällaista näin viimeksi 70-luvulla Virossa Tallinnassa. Kuolinkamppailu! Tai positiivisemmin eloonjäämistaistelu. Suomen kansa nirhaa nyt itse kunkin yksilöllisiä haasteita nurkasta. Ei voi haukata ilman hampaita! Vaiva ja väsymys on monen kutsumattomana vieraana. Lehdet otsikoivat, että leipäpula uhkaa. Miten niin: sehän on jo tässä ja nyt.

Taivaskanavalta löytyvät väkevyyden koordinaatit: ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Hapokkuudesta tässä ei nyt ole kysymys, vaan voimasta ohittaa eteen tulevat asiat ja ongelmat yksitellen hyvässä järjestyksessä – järkkymättä sen kummemmin kauhun kuin muunkaaan epämiellyttävän tunnetilan heiteltävänä. Erottaa tunteet ja tosiasiat. Hyvä lähtöpiste.

Herrassa tarkoittaa Herran kanssa, rakastavan Isän Jumalan kanssa. Ja mistä se ilo sitten tähän otetaan? Siitä tosiasiasta, että Herran kanssa sinä seisot aina kalliolla tai Herran kainalossa. Sinulle ei tapahdu mitään Herran sallimatta – ja Hänen tahtonsa sinua kohtaan on rauhan ja rakkauden tahto. Olet siis turvassa, vaikka laineet louskuttavat kallion kuvetta kohti. Jeesus voi vaivatta kävellä myrskysi keskellä ja tyynnyttää pelon ja tuskan ja toivottomuuden heti, kun katsoo sen sinua auttavan eniten ja kokonaisvaltaisesti. Ihminen sanoo nyt heti, Jeesus vastaa, että älä pelkää, Minä se olen. Aaveet ovat ihmisen päässä, eivät Jeesuksen järjestelyissä. Ilosta kumpuaa siis usko ja toivo: en ole kuullut kenenkään Heransa kanssa kulkevan sanovan, että minut on petetty. Mutta tie on kuljettava loppuun. Keskeneräistä ei saa arvostella eivätkä keskeneräisyyden synnyttämät ajatukset ja arvailut vastaa välttämättä lopputulosta – jonka Herra on aina suunnitellut hyväksi. Kun itse koen, että on raskasta jaksaa – muistutan, että Jumalamme on yllätysten Jumala. Kaikkivaltiaalta voi ja saa odottaa iloyllätyksiä räätälöitynä juuri sinun tarpeisiisi. Herra, millä Sinä tänään varustaisit ja ilahduttaisit! Täällä huutaa taas Tuija. Kuulkaa! Martan ja Marian suru oli suuri kunnes Lasarus nousi haudasta.

Jospa vain tietäisit, miten paljon kammoan kissoja. En ole viitsinyt selvittää miksi, koska en halua edes ajatella niitä. Ojennan isomummolle iltalääkkeitä ja vesilasia. Pyöreä silmäpari tuijottaa minua olohuoneen ikkunan takaa. Valtava punainen kissa on iltalenkillään löytänyt patiolle ja siitä ikkunalaudalle lämmittelemään ja ihmettelemään. Olin niellä mummon pillerit. Vaistomaisesti sähisin, taputin ja heilutin käsiä uhkaavasti. Kissa katsoi kummissaan, lonti sitten ylös siitä laudalta ja tepsutti tiehensä. Se, mitä kuvittelin näkeväni ja kokevani kissan kanssa oli suurempi ja karmeampi asia kuin tosiasia naapuruston harmittomasta katista!