660
06.03.2025
LUXUSHETKI
Aamukahvi omassa pörröaamutakissa ja mukavassa nojatuolissa. Luxusta, sanon minä. Pienten ihanien asioiden päivän alku! Merkillistä, miten maailmanjärjestys resonoi ihmisen elämän järjestyksen kanssa. Sananlaskuissa sanotaan, että vaella viisasten kanssa – niin viisastut. Sanomattakin on selvää, että tyhmään porukkaan änkäytymällä päätyy pölvästeihin tekoihin. Onko se sitten välistäveto, että istuu yksinään. Siitä voi olla monenlaista mieltä, mutta harva riitautuu itsensä kanssa muutoin kuin jonkun trendin takia, jossa itsesäätelyjärjestelmään tehdään tahallisia haittoja.
Seela Sella totesi, että taide parantaa. Varmasti monesti parantaakin – mutta valikoivasti. Tässä jutussa juuri on valittava viisaat, joiden seuraan tuppaantuu. Kun taideteokseksi luokitellaan tahallaan ruuan- ja veden puutteeseen näännytettävät porsaat näytillä – on taiteen sairastavuus taattu.
Saapa joku näyttelyvieras tappaakin esille laitetun sian, jos haluaa – laite on asetettu käden ulottuville. Taiteen huipentuma on päästää pahasta, sikaa kärsimästä ihmisten ahneuden takia. Miten tahallisesti aiheutettu kärsimys, siis kidutus voi puhua sikojen oikeuksien puolesta. Kun lähdetään totuuden lähteiltä, muuttuu hyvä pahaksi ja paha hyväksi. Tällainen taide on kuvottavaa! Se ei paranna ihmistä eikä sikaa. Samassa liemessä räpiköivät molemmat pelastajaansa odottamassa. Tuskin tällainen taideperformance auttaa tanskalaistenkaan sikojen teollista kasvattamista. Mitä suuremmat yksiköt, sitä lukuisammat kuolemat yksikköä kohden. Vanha ja viisas eläinlääkäri-ystävämme tapasi sanoa, että jos on luita tallissa, on niitä myös tallin takana. Eläimen ikä on kierroltaan lyhykäisempi kuin ihmisen. Se on luonnon laki, jota taiteenkaan keinoin ei voi pidentää.
Ja miksi kukaan ei puhu tästä! Olen nyt vieraillut kahdessa eri arkkitehtuurin uudessa luomuksessa: Kuopion kaarisairaalassa ja Varkauden Aalto hyvinvointikeskuksessa. Molemmat mallikkaita laitoksia tarkoitettuna ihmisten hoitoon ja hyvinvointiin. Julkiset ja yhteiset alueet ovat ilmavia ja valoisia ja tyylikkäästi sisustettuja – varsinkin Kuopiossa. Päivä ja vihreys paistaa sisätiloihin odottavien ihmisten katseltavaksi. Mutta entäs siellä vakituisesti terveystyötään tekevät ihmiset. Heidät on pantu pikkiriikkisiin vastaanottohuoneisiin, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota. Huoneet ovat tosi ahtaita ja ikkunattomia. Ainut kontakti muuhun maailmaan syntyy tilanteessa, jossa avataan ovi ja vaihdetaan potilasta. Niihinkin tiloihin, joihin on ikkuna valoisasta aulasta – on verhot ja vetimet tarkoin laitettu ja suljettu. Hyvää tavoittelevat hoitajat ja lääkärit sairastuvat ennen pitkää mökkihöperyyteen. Ihmettelin, miksi hoitohenkilökuntaa kulkee pilvin pimein käytävillä. Syy on ilmeinen. Heidän on pakko saada tuntuma muuhunkin kuin neljään seinään. Yleisön hyvinvointi odotustiloissa ja hoitopaikkojen suuri määrä ovat kampittaneet henkilökunnan aika kimuranttiin ongelmaan – pieneen karsinaan vähän kuin porsaat tuotantohäkeissään. Vielä antavat vettä ja leipää eikä ole tainnutinta käden ulottuvilla. Mutta mennessä nähdään, jos heillekin tavoitellaan tervehdyttävää taideterapiaa.
Miksi someraivoa pelätään niin kovin, että ihmisten meuhkaaminen bittiavaruudessa pelästyttää jo uutisten tuottajatkin. Antakaa meluta. Tunteet tulevat ulos ja käsiteltäviksi. Mitä virkaa on nimimerkin taakse kätkeytyvän ihmisen mielipiteillä – niitähän voi tehtaillakin, jos haluaa.
Emme ole vielä oppineet käsittelemään informaatiosodan tuotoksia. Haukkuva koira ei pure! Se vain louskuttaa ja karavaani kulkee kulkuaan. Nyt on tuhannen taalan paikka löytää edes yksi viisas, jonka seurassa kulkea ja keskustella. Eikä se ole ainakaan tekoäly, jota voi muokata mielensä mukaan. Päätän ankkuroitua Raamatun Sanaan: vanha viisaus on parempi kuin pussillinen uusia. Kelle ei kelpaa, iloitkoot sellaisesta ihmeestä kuin vapaana kasvaneesta kaurasta. Minusta kaura ei ole ollut kahlittu yhtenäkään elämäni päivänä.