663
11.03.2025
KIITOS PÄIVÄSSÄ
Jokainen päivä voi olla kiiitospäivä! Ystäväperheellämme on tapana istahtaa yhteen joka ilta ja miettiä, mitä kiitettävää oli kuluneessa päivässä.
Vaikka löytyisi vain yksi pikkiriikkinen asia – mikä se mahtaisi olla. Tämä tämmöinen olisi hyvä käytäntö myös ja erityisesti lapsiperheissa – kiitos- ja kiitollisuuskasvatus. Kiittäminen ei ole työtä, vaan tapa kurkottaa niihin todellisuuksiin, joista tulee hyvälle ja iloiselle mielelle. Surujen selittämisellä ja seulomisella on paikkansa ylikuumenemisventtiilin tapaan, mutta hyvien asioiden luettelemisella ja kukaties analysoimisella saa ravintoa, joka kantaa seuraavan vastoinkäymisen yli. Sellaista päivää ei ole, jossa ei olisi jotakin kiitettävää!
Tällaisesta mummomamsellista on hilpeätä lukea, miten vanhat viisaudet otetaan uudelleen kasvatuskäytäntöön – eikä niistä vähin ole yhteen hiileen puhaltaminen ja tavalliset hyvät tavat. Hyvä tälle päiväkodille. Ja olisi kaikille muillekin. Kun katselemme maailman viisaiden sanailua ja keljuilua ja päivänvaloa kestämättömiä tekoja, on itse kunkin parasta yrittää juurtua johonkin sellaiseen, jonka kaikki voivat nikottelematta hyväksyä. Yhteisössäkään ei pidä hyväksyä sitä, että jollakin on huono päivä. Kun seitsemän ihmistä huonoilee ja riitelee jokainen joku päivä, muuttuu yhteisön ilmapiiri kuin pommin vieressä elämiseksi. Kärttyily tarttuu – mutta niin tarttuu leppoisuus ja naurukin. Valitaanko hyvä vai huono viikko, siitä päätämme osalliset itse.
Kyllä tuli nostalginen olo ja oikeastaan herkistys, kun huomasin vanhan apinakolmikon opetuspatsaan. Ensi alkuun pidin vain apinoina, mutta sitten hoksasin kiinnittää katseen apinoiden käsiin. Vanha laulu alkoi kummuta sisimmästä: älä silmä pieni katso mitä vain, älä korva pieni kuule mitä vain ja tähän tekisin pienen muutoksen: älä suu pieni maista mitä vain ja älä nenä pieni haista mitä vain. Jo on iso elämänviisaus laitettu pieneen patsaaseen ja yhteen lastenlauluun. Jos voisimme varjella, jos opettaisimme suojautumaan, olisi lapsen elämä paljosta pelastettu. Vanha laulu varjelee paremmin kuin monta uutta kasvatustutkimusta.
Laulu jatkuu : sillä Isä Taivainen, näkee lapsen sydämeen, älä suu pieni sano mitä vain. Älä arvostele ellet ymmärrä. Tässä ei lauleta Taivaallista Isää rankaisevan tuomarin rooliin. Ei sinne päinkään. Kysymys on ihmisen sisäisestä levosta ja tiedosta ja tuntemuksista, jotka varoittavat. Jos tulee paha tai epävarma olo, älä jatka. Jumalan antama omatunto ja Hänen Henkensä puolustava varjelus ovat valppaina pitämään huolen huonon tarjonnan keskellä. Älä sammuta, älä sysään pois, älä selittele äläkä kiertele ja puolustele, äläkä ainakaan siedätä. Jos tulee huono olo, älä osallistu! Tämä opetus ei kulu iän lisääntyessä. Yhtä hyvin lapset kuin aikuisetkin joutuvat arkisessa viitekehyksessään puntaroimaan oman mielensä sieto- ja kestokykyä. Jos osallistuu joukon jatkona olematta oikeastaan mitään mieltä tai tunnetta – asettuu yhtäläiseeen vaaraan taakoittumisesta. Jos epäröit tekeväsi väärin, se mitä suuremmassa mittasuhteessa on väärin juuri sinun elämässäsi. Jos epäröi ja silti aina vain tekee vastoin omaa hyvän olon kokemustaan – tekee syntiä – niin sanoo Sana. Mielenterveytemme horjuu ja huojuu paljon juuri sen takia, että kamppailemme omaa puolustautumismekanismiamme vastaan. Omaatuntoa ei voi ostaa apteekista. Sen saa vain Jumalalta!
Tähän loppuun laitan arvelun. Trump ajattelee olevansa Mentalist! Mitä hullunkurisemmat toimintakäänteet, päättelyt ja tulkinnat ovat arvaamattomuudessaan mielenkiintoisia ja samalla pelottavia. Entäs jos sarjamentaloija ei onnistukaan asian ytimessä. Entäs jos tuleekin pieni arviointivirhe ja jotakin jää huomaamatta. Entäs jos käsikirjoitusta muuttaakin juuri se, jonka piti jäädä upeiden käänteiden ja keksintöjen koukkuun. Entäs jos … Nyt on tunnustettava: älä silmä pieni katso mitä vain!