673

24.03.2025

LUPAUSTEN LIPAS

Löytäisinpä aarrearkun, saisinpa suunnitelman käyttää onnenkantamoisen oikein, ei pelkästään tuottoisasti. Jospa ennen arkkua meissä kaikissa saisi elää ja toimia pieni Karpo. Nyt, kun Hannu Karpo on päässyt ajasta ikuisuuteen, rummutamme hänen hyviä töitään. Pitkään kului aikaa, että hänestä ei kerrottu mitään. Kukapa työnsä tehneestä enää juttua vääntäisi. Vasta sitten, kun hauta kajahutti kutsun, pääsi Karpokin taas otsikoihin. Hannu karpo oli unohdettujen ja kaltoin kohdeltujen Laupias Samarialainen. Meidän jokaisen kuuluisi olla! Karpolla ei ollut pelkästään lupausten lipasta, oli laupeuden lipas, jonka avulla moni epäoikeudenmukaisuus päätyi päivänvaloon suhmurointien pimennoista. Kuuluu kiittää ja arvostaa Karpoa ja pyytää, että joku muu saisi astua tyhjäksi jääneisiin saappaisiin. Karpo ei saanut tutkivan journalismin palkintoa eikä kai muutakaan erityiskiitosta noin maallisessa mielessä. Luulenpa, että Karpo hiljaa rukoili, että vain vielä saisi ilman potkuja ja kieltoja tehdä työtään ja auttaa niin montaa ihmistä kuin vain ehtii. Kiitos Karpo.

Tähän väliin muistutan ja kehotan tarkkaavaisuuteen. Menimme Natoon sen oletusarvon varassa, että se suojaa meitä. Suunnitelma A näyttää nyt ottavan etäisyyttä, kun jo julkisestikin puhumme suunnitelman B hiomisesta ja käyttöön valmistamisesta. Ja sitten tulee se kurja, joka muistuttaa, että joidenkin profetioiden mukaan Suomea ei pahassa paikassa tule auttaamaan ei Nato eikä Eu. Olemme taas talvisodan malliin ypöyksin. Siirtykää siis yltiöoptimismista suoraan suunnitelmaan C, mikä se sitten lieneekin. Eikö meillä ole yhtään valtakunnantason päättäjää, joka uskaltaisi ehdottaa turvautumista Jumalaan. Pyytäkää, niin teille annetaan; kysykää, niin teille vastataan. Meidät on jo kerran pelastetu mahdottomasta, kun kansa jopa päämiestä myöten kehotti ihmisiä rukoilemaan. Nyt olisi sopiva hetki, nyt olisi otollinen aika.

Tiedättekö, miltä näyttää omaishoitajan korkeakulttuurin harjoittaminen. Omaishoidon yksikkööni ei jo asumispaikankaan takia yllä kovin moni tasokas esitys eikä näyttely. Jokainen kotoa poistuminen tarkoittaa järjestelyjä ja huolehtimista ja sijaisen hankkimista. Totisin tosi on, että siihen istahdan sohvaan isomummon nojatuolin viereen katsomaan telkkaria ja lukemattomia uusintoja. Mutta ei niin huonoa ettei myös hyvää. Oma haistimeni on pannut merkille iloisen asian yhteiskunnastamme. Rahaa ja omaisuutta käsittelevän ohjelman mainoksessa Nalle Wahlroos laukaisee räjäyttävän kysymyksen: jos kerran rahalla saa kaiken, miksi me oikeastaan olemme täällä. No, Pitääkö olla huolissaan ohjelmassa julkimot pohtivat Jumalaa ja Hänen olemassaoloaan. Vaikka vakuuttivat olevansa ateisteja, tunnustivat, että kovassa paikassa saattavat rukoilla sitä jotakin. Jos julkkikset näin ja julkisesti, olemme saamassa hengellistä hyvinvointia tulevaisuudessa. Kun yksi sanoo koko kansalle epäilevänsä, että jos sittenkin on jotakin suurempaa, uskallan minäkin kertoa sopertaneeni taivaspyyntöjä, kun mistään muualta ei ole tullut apuja eikä auttajaa. Eipä siis väheksytä pienten alkujen päivää. Suomalaisistakin kootaan vielä taivasviljaa ihan varmasti.

Omassa lupausten lippaassani on ihan pikkuisen käteistä, siis tosi vähän. Suurimman osan kekoa muodostavat ne paperiset laskut, joita ei ole elektroniseksi valittu. Ja sitten löytyy kansallinen ensiavun numero, että ei hätäännyksissä menisi sormi suuhun. Mutta eipä tässä kaikki. Minulla onkin toinen lipas omassa päässä. Jos sen sisältöä raottaisin, päätyisin varmaankin uutisotsikoihin muiden kylähullujen jatkoksi. Vanheneva nainen ja suuret suunnitelmat. Ei kuulosta vakuuttavalta. Mutta Jumalapa lohdutti, että älä sinä Tuija huoli – Saarakin sai armon, vaikka oli vielä sinuakin vanhempi. Parasta siis pitää tallelokero Taivaassa ja maalliset yhteiskuntavelvoitteet kirjoituspöydän lippaassa.