582

26.11.2024

PUUROKAUHARAUHAA

Suomen maine joulumaana on syvenevässä kriisissä. Vai eikö muka ole niin, että joululaulut kannattelevat monin tavoin joulutunnelmaa ja fiilistelyjä. Ei saa olla kristilllistä, ei pakanallista eikä pornahtavaa, johon ryhmään kulkusten kilinä kuuluu. Kun maassa on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon … alkoholia ja huumeita – pois ne meistä. Olemme sekoittuneet niin laululillukan varsiin, että ihan ihmetyttää. Millaista puhdistusta mahdammekaan olla tekemässä. Asian voi laittaa trendihulluuden piikkiin tai sitten olemme tyystin päästämme pyörällä.

Kristitty maa, joka pyrkii leikkaamaan oksaa itsensä alta! Ja tietysti myös joulun alta, jos jouluihmisistä on kysymys. Maailmanrauha ei synny sotimalla eikä hengentiellinen rauha puurokauhalla. Saattaa käydä niin, että joudumme hyvinkin syömään omat merkilliset keitoksemme.

Sillä hirvittävää huttua tosiaankin keitämme! Juha Hurmeeen koululaisille kääntämä Respektiä -seksikirja pojille on aiheuttanut kohuryöpyn. Kohu on hyvä, sillä siitä tiedämme, että emme ole muuttuneet täysin tunnottomiksi. Se, että kirjaa kutsutaan valistuskirjaksi, kertoo kyllä valveutuneisuudestamme ikäviä asioita. Katsokaahan. Sitä varten Opetushallituksessa hyväksytään oppikirjat, että ei ihan mihin vain päädyttäisi. Saman pitäisi koskea koulun kirjahyllyihin päätyviä teoksiakin. On rehtorin ja opettajan asia arvioida, mitä tarjotaan. Jos joku työntää saastaa lusikalla suuhun, ymmärtäväinen käsittää olla syömättä.

Maailmalla on trendi tehdä syvästi sivistävästä koulutusjärjestelmästämme saasteen kanava. Kouluille tarjotaan kaikenlaista ja ihan ilmaiseksikin. Tähän halpaan menee liian moni. Kouluissa kuuluu tietää esitettävien tarjousten sisältö. Jos laatu on kyseenalainen, on parempi pysyä opetussuunnitelmassa. On oltava selkärankaa sanoa ei sellaisille työpajoille ja julkaisuille ja esityksille, jotka eivät täytä eettistä eivätkä moraalista arkitasoa.

Milloin kouluille tarjottaisiin jotakin kaunista ja ylevöittävää, sellaista sielun ja mielen ravintoa, jota kunnollinen kulttuuri parhaimmillaan on. Koulussa ollaan monessa aikaamme edellä. Siellä banaanit on liiskattu seinään ja pulpetteihin vuosikausia – eikä kukaan ole pannut euroja palamaan! Väitän, että vaivaantumisen olotila on muuttunut ikiajoiksi. Jostakin syystä saastaa syytävät tarjoilut edellyttävät, että ei sovi vaivaantua, koska kysymys on taiteesta tai tiedosta. Niiden, joilla on kauniimpi mieli on vain nieltävä. Miksi toisen vaivaantuminen on hyväksyttävämpää kuin toisen. Jokaisellla on oikeus kieltäytyä sellaisesta, mikä vahingoittaa heidän ajatuksiaan tai tekojaan.

Koska olen Jeesuksen oma, muistutan myös ikiaikojen asiasta Raamatusta. Se on ihan yhtä relevanttia kuin Hurmeeen valitsemat sukupuolielinten nimitykset kielemme historiasta. Jos viettelette yhdenkin näistä pienistä ja viattomista, myllynkivi kaulaan ja meren syvyyteen tai vaihtoehtoisesti helvetin tuleen. Armoakin tarjotaan - parannusta yrittäville.

Maailma ei tarvitse puurokauharauhaa niin paljon kuin kehorauhaa. Olemme tehneet elävistä subjekteista objekteja: emme jätä montaa mahdollisuutta valita tai väistää. Ja pääpointti tulee tässä: ei se hullu ole, joka syytää ja synnyttää saastaa – vaan se, joka päättää jakaa sitä mahdollisimman monelle!

Ettei mene ihan liian vakavaksi – ainakin yksi anekdootti elävästä elämästä. Äidilläni oli tapana hautautua mökille ainakin kuukaudeksi jäiden lähdön aikaan. Mökiltä ei siis päässyt mihinkään ennen vesien aukeamista. Puhelin oli pitämässä yhteyttä omaisiin. Yhden soiton aikana ehdin säikähtää pahanpäiväisesti. Hei äiti, mitä kuuluu. Ei kummenpaa. Minulla on tässä tussujahti menossa! Anteeksi mikä. No tussujahti: jätin sen semmoisen metallikökön ulos tiskipöydälle, ja nyt sitä ei ole missään, enkä saa pullapeltiä puhtaaksi. Äiti kulta, ethän ole muille sanonut samalla tavalla. Kuulehan, sinä etsit metallista pesintä, et … se tarkoittaa jotakin ihan muuta!

Äitini rakkaus sanojen sointiin on harhauttanut hänet toistamiseenkin. Äiti tuli kotiin ja nauroi makeasti. Kuka nyt gynekologista enää puhuu, kun on lättyviikari. Ajattele: lätty mikä lätty ja viikari kuin kiikari. Mitä ihmettä! Otetaanpas alusta. Tosiasiassa sinä olet kulkenut nauramassa käännetylle sanasaasteelle: toinen sanä niistä on lääkäri ja toinen se sellainen, jota hieno nainen ei toista. Hirveetä! Kamalaa! Miten minä nyt tämmöiseen sotkeennuin! Kyllä nyt hävettää … ja minä kun nauroin sitä sille gynekologillekin!