625

15.01.2025

KATOAVAISTA

Urkkikurkkija on henkilö, joka urkkii ja kurkkii varsinkin luvatta toisten tietoja. Ihmettelen, mihin näitä tietoja joku yksityishenkilö voi käyttää. Tuskin selaimelta etsitään yksityisiä tietoja vertaistueksikaan. Voiko näitä tietoja tosiaankin myydä? Ketä kiinnostaa, että minulta on leikattu sappi tai, että olen yliherkkä joillekin antibiooteille. Kyllä kiristäminen menisi pieleen heti alkuunsa. Ei kai identiteettivarkauskaan ihan näin helposti käy.

Kyllä se taitaa olla uteliaisuuden hallitsematon tila, joka tässä tapauksesssa luokitellaan rikokseksi. Jo on kahvipöytähaastelussa asioiden hukka, kun on juoruille aihetta etsittävä vääryyden keinoin.Katoavaista on mainen kunnia. Kun kaikki on kirjattuna, ei jää selityksille sijaa. Olet juuri sitä miltä asiakirjoissa näytät – ihmisten silmissä. Ja kahvipöytäkeskustelujen ja arvailujen puheenporinat antavat lopullisen leiman, vaikka ne eivät totta olisikaan.

Huoli hipaisee näitäkin kulmia. Ei näillä nurkilla paljon palveluista puhuta, mutta nyt näyttävät menevän nekin vähät. Yhtä aikaa lopettavat syystä tai toisesta paikallinen leipomo ellei joku osta sitä. Sama vika yhdistetyllä rauta- ja monivalintatavarakaupalla. Vaikka Suomeakin kai vaivaa ylikuolleisuus, lopettaa myös kukka- ja hautauspalvelu. Tänne jää huokailemaan vain tuuli tyhjissä nurkissa. Eivät hallituksen työllisyystoimenpiteet toteudu, kun yrittäjät häviävät kuin yhdestä laakista. Jos haluamme pitää ympäristömme elinvoimaisena, meidän on tehtävä sellaisia päätöksiä, että lopettamisuhat lopulta löytävät vastustajansa. Tarvittaisiin kivijalkakauppojen buumi ja muotitrendi. Tuotteisiin ja mainoskasseihin pitäisi saada tunnustusteksti: kävin ostoksilla lähikaupassa.

Vaikea on vanhustenkin osa tässä yhteiskunnassa. Katselin MOT ohjelmaa kyseisestä aiheesta: tavattoman huonokuntoiset vanhukset säilötään omiin koteihinsa pelkäämään ja lopulta kuolemaan. Pisti ihan miettimään. Ohjelmassa vanhuksen omaiset kyynelehtivät ruudussa, että yhteiskunta ei auta eikä hoitopaikkaa saa. Arvokkaan elämäntyön tehnyt ihminen jätetään selviytymään yksin silloinkin, kun nähdään, että edellytyksiä selviytymiseen ei ole. Äiti odottaa apua kylmällä lattialla pissalammikossa. Pyydän anteeksi – mutta minussa heräsi suuttumus, vaikka käsitän vallan hyvin, että ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta ottaa hoitopaikkaa odottavaa vanhustaan omaan kotiin , ei edes väliaikaissijoitukseen. Ja sitten kuitenkin on, jos on halua liikahtaa mukavuusalueeltaan. Eivät kaikki asu yksiöissä siellä jossakin. Mummoa voi kyytiä montakin kilometriä ja kotiapua voi saada toiseenkin osoitteeseen – kun asioista sovitaan. Jos jätämme vauvan pinnasänkyynsä niin, että häntä hoidetaan kolme kertaa päivässä, puhumme heitteellejätöstä ja annamme rangaistuksen. Muistisairas vanhus on itse asiassa suurempi riskitekijä itselleen ja ympäristölleen, kun hänet jätetään tekemään mitä sattuu täysin yksin. Miksi tämä ei ole heitteillejättö? Kun omaiset vilkuttavat ovella iloiset hei heit tietäen, että voi sattua ja tapahtua mitä tahansa, sulkeutuu vanhuksen sellin ovi sekä fyysisiin että henkisiin kärsimyksiin. Meistä jokainen on yhteiskunta – jota huudamme apuun omien vaikeuksiemme keskelle.