618
06.01.2025
KUKA KOPUTTAA
Kyllä sähkötakkakin lohduttaa, kun pakkanen paukkuu ja rytisee nurkissa. Säästäväisyyssyistä se on pidettävä laihana, etten sanoisi lyhyenä lohtuna – mutta kumminkin niin, että oikeaan tunnetilaan pääsee. Tuli on tuijotuksen elementti, jonka avulla pääsee syntyihin syviin ajattelemalla ja ihmettelemällä. Hieno kokemus, vaikka parempi olisi, jos laittaisivat savun hajun elementin mukaan. Siitäpä muuten tuli mieleen, että miksi laiskanlinnoihin ja muihin pehmeisiin vajoamiskalusteisiin ei laiteta lämmitystä niin kuin autojen istuimissa – siis valmiiksi ja kiinteästi asennettuina. Oikea hautomalaite kylmästä kärsiville luille ja nivelille.
Olen vanhanaikainen. Sanon mielummin kolkuttaa kuin koputtaa. Koputus on pinnallinen ilmaisu ja kolkutus jo perinteiltäänkin syvällisempään johtava koputuskokemus! Mitä ihmettä! Aina ovat nuo lillukanvarret vaanimassa. Kaikki johtunee siitä, että enen vanhaan puhuttiin paljon yleisemmin kolkuttamisesta – omantunnun kolkuttamisesta. Kolkutukseen yhdistettiin pahan tekemisen huono olo, syyllisyys ja sen kaikki sukulaiset. Kuulkaa - tätä kolkutusta ei pidä juosta pakoon eikä sitä saa pysäyttää. Jos vielä jollakin kolkuttaa, on onnenpekka. Jospa laskisimmekin alas arjen työt ja menisimme avaamaan omalletunnolle. Paljosta pahasta säästyttäisiin ja asiat tulisivat korjatuiksi eivätkä painetuiksi naftaliiniin ihmistä kuormittamaan. Jos voimavaroja joutuu käyttämään elämään ja kolkutuksen hiljentämiseen, joutuu käyttämään pelimerkkejä aina ainakin kaksinkertaisesti. Talouskasvatuksessa siitä sanottaisiin, että toopet maksavat tuplahinnan!
Minullapa on riemu! Marmatin menneessä blogissa, että ei kukko kurahtele. Tarkoitin, että eipä juuri ole ihmisiä, jotka kaipaisivat seuraani. Ja ihmeiden ihme. Ei tarvinnut kuin internettiin kirjoittaa, ja jo ovelle koputettiin. Rakkaat kasvot, kiitollinen nauru – mitä muuta sitä toivoisikaan saavansa oven avaamisella. Iso kiitos!
Kristityt kuvaavat Jumalan taivaskutsua Jeesuksen seisomisella oven takana kolkuttamassa. Kehotetaan avaamaan sydämen ovi, jotta Kaikkivaltias voisi astua luvallanne sisään ja aterioida kanssanne. Ateriayhteys on kuvaus kaikkein suurimmasta yhteenkuuluvuudesta. Tämä on Raamatun tapa toivottaa tervetulleeksi taivasmatkalle. Tiedättehän tämän: iankaikkisuus alkaa jo täällä hyöriessämme ja jatkuu sitten sinnenpänä paratiisikokemuksena kaikkien niiden kesken, jotka ovat jollakin tapaa raottaneet oveansa ja tulleet tutuiksi Jumalan kanssa. Jo se raottaa, joka ei kiskaise ovea kiivaasti kiinni kolkuttajan nenän edestä. Eipä meiltä Maailmankaikkeuden Herra paljon pyydä – kuin vain lupaa tehdä se tärkein hyvä työ – puhdistaa ja pelastaa.
Kuka koputtaa? Kuka kolkuttaa? Käy katsomassa. Äläkä ensimmäiseksi säästä saranoita ja kehota kalppimaan muualle. Vieraanvaraisuus tuntemattomiakin kohtaan on oven avaamista yhteisölliseen elämään. Ja voitteko kuvitella, tekemällä sen, jotkut ovat saaneet pitää enkeleitäkin vierainaan!
Toista se on sitten hyvän hyyräämisen vastakohta: mummonryöstäjät ja lasten pelottelijat. Kasvata tässä nyt sitten yhteisöllisyyteen, kun on sanottava, että vieraalle et saa avata ovea. Mummo ei sitten päästä ketään sisälle olohuoneesta puhumattakaan, vaikka olisivat virkavallan oloisia. Soitat ensin minulle ja sitten katsotaan. Annat vain soitella ja kolkuttaa. Lapset sihisevät oven takana, että ei kuule avata, äiti on kieltänyt. Isomummo meillä menee ikkunaan, avaa tuuletusluukun ja hihkaisee, että en saa päästää sinua, vaikka tutulta näytätkin. Mutta mummo, minä olen se ja se. Ole kuka haluat. Jos kerran olet tuttu, soita ensin Tuijalle. Ja kohta kas: Jaanuskahan se sieltä tullee. Olipa kiva yllätys, tietääkö Tuija, kun en osaa kahvia laittaa. Kuka sanoi, että kolkuttamisen tulisi olla helppoa!