595

13.12.2024

KULKULUPA

Kansalaisaloite kissojen kuljeskeluluvasta keskusteluttaa! Lemmikkien ja kaikkien eläinten olemisen pitäisi olla lajinmukaista ja mahdollisimman kissakin-normaalia. Minulla ei ole mitään kissoja vastaan – voin vain huonosti niiden seurassa. Ensinnäkin allergia on kamala ja fobia vieläkin kauheampi. Kauniita ovat ja kaiken kunnioituksen ansainneita, mutta pois minusta. Olen joutunut tekemisiin myös villiintyneiden kulkijoiden kanssa: siinä vasta peto, jota en halua kimppuuni. Miten siis äänestäisin, jos pitäisi! Kissalle hyvä on minulle huono. Jos naapurin kultakisu tai harhaileva kulkukatti päätyvät kesäpatiolle, kuuluu avunhuutoja, vaikka ne hiirille kohtaloksi koituisivatkin. Näin vanhemmiten olen koiraihmisenä joutunut huomaamaan, että välillä pelottaa ohittaa isoa koiraa ulkoiluttava vanhus tai lapsi. Jos koira päättää lähteä, siinä vikisee vain taluttaja ja mahdollisesti ohikulkijat. Mitä tiiviimmin asumme sitä hankalammaksi menee. Iloitsen kissaihmisistä, jotka panostavat taajamissa kissatarhoihin. Ulkoilu sujuu sitten metsälenkillä tai taluttimessa. Sama tila koirilla. Meidän kaikkien on lisättävä sietämystä ja hyvän olon joustoja. Murehdutti lukea, että ihmiset joutuvat luopumaan lemmikkiystävistään tiukan talouden takia. Voisivatko alan yrittäjät ilahduttaa edes pienillä ilmaisjakelu-jouluaterioilla. Siinäpä olisi hyvää mainontaa kerrakseen! Ja ovathan jotkut jo tähän suuntaan toimineetkin.

Kirjoitinkin, että mentiin vanhaa ystävää tapaamaan oikein pääkaupunkiseudulle, vanhaan kotikaupunkiin. Siellä ei ole mikään muuttunut. Oopperatalo on pykäisty pystyyn, mutta muuten ihan samanlaista. Hyvä vai huono, mene ja tiedä! Mutta ystävät: kuin kymmenten vuosien katkoa ei olisi ollutkaan. Olimme täysin tunnistettavia ja jatkoimme siitä, mihin silloin joskus jäätiin. Nauruvarastot täyttyivät ja lämpöinen, hyvä mieli. Rakkaus ei siis perustellusti katoa. Ne ihmiset, jotka ovat osoittaneet luottamusta ja välittämistä – ovat ja pysyvät, vaikka puhe- ja näköyhteys olisivatkin poissa. Rakkaus on juuri sitä, että työtoverinakin kysyy, onko kaikki hyvin, vai voinko minä auttaa sinua jotenkin.

Toisen huomioiminen on jokaisen juttu. Sen pitäisi olla ihmisen lajinmukaista toimintaa joka päivä. En lakkaa ihailemasta helsinkiläisten liikennekulttuuria! Täysi jono, mutta ei tarvita kuin vinkkarin vilaus ja tilaa tulee aina sille yhdelle. Täällä Savossa yleensä painetaan kaasua, näytetään keskisormea ja puidaan nyrkkiä. Opitaan nyt ainakin tätä helsinkiläisiltä. Ja varsinkin tulevassa joululiikenteessä, että kaikille muodostuisi hyvä, lämmin, hellä.