624

14.01.2025

MAINETURVALLISUUS

Maineturvallisuuden diplomi vai mainehaitta. Pienten maiden maineturvallisuus on eheänä pysymisen ja eloonjäämisen ehdoton edellytys. Sitten riippuukin katsojan näkökulmasta, miten paljon asema kallistuu hyödyn tai haitan puolelle. Kekkosen aikaan pidettiin aivan erityistä huolta maineturvallisuudesta Venäjän suhteen. Nyt natokaudella näyttää siltä, että tuo turvallisuus rapisee ja maine natisee.

Maaprofiili ja oma henkilökohtainen profiili. Jäänkö turvallisuuden puolelle vai onko profiilissani löydettävissä sellaisia seikkoja, jotka vääntävät väkisin mainehaitan puolelle. Kohta tekoäly kokoaa meistä viimeiset tiedon rippeetkin, jotka yhdistämällä saadaan sellainen rätinki, että et siihen ainakaan itse voi vaikuttaa. Salasta esiin kaivetaan syntymä ja suhteet. Kun tähän lisätään Kelan tiedot, rikosrekisteri, tehdyt seulat ja pankki- ja varallisuustiedot sekä Oma vero että Oma kanta, tietysti cv, ei paljon enää jääkään arvailun puolelle. Internetistä löytyvät mielipiteen ilmaisut ja kaikki minkä sinne olet ladannut kirjoituksina ja kuvina. Täydellinen röntgen, jota analysoimalla voidaan arvioida ja ennakoida sinunkin turvallisuusprofiilisi ja alleviivata kaikki mainehaitat. Yksilöllisyys ja persoonallisuus – eivät ne poistu, ovat vain kaikkien tiedossa ja tutkittavissa. Turvallista tulevaisuutta!

Kansanedustajia ja pelastajia ajatellen profiilin pitää olla erityisen tarkka. Uskottava toiminta edellyttää sitä, että ihmiseen voi luottaa. Jos kansanedustaja hoitaa valtion turvallisuuspolitiikkaa pöllyssä, on se ihan yhtä haitallista kuin juopunut lääkäri tai lastenhoitaja. Seulaan siis vain. Siitä pitäisi tehdä valttikortti virkaan nimitettäessä ja turvaluokitus työn hoitamista ajatellen. Näennäisanteeksipyytäminen törttöiltäessä ei saa riittää. Anteeksiantamisellakin pitää olla pohjaa. Se ei saa olla automaatti, jolla selviää sotkuistaan. Anteeksi voi saada, mutta samalla myös menettää työnsä syntyneiden luottamus- ja mainehaittojen takia.

Instituutiotkin kuuluvat tähän mainetarkkailuun. Olen aina pitänyt suomalaista postia esimerkillisenä palvelukulttuurin osana. En pidä enää. Paketit kyllä kulkevat, mutta päivittäinen posti on muuttunut osapäiväiseksi tai vuoropäiväiseksi tai viikkokohtaiseksi – elleivät rikolliset kantajat ole jemmanneet kirjeitämme ja lehtiämme lukemattomina röykkiöinä piiloon työpäivän keventämisen merkeissä. Tulkoon kirjeposti vaikka vain kerran viikossa, kunhan tulee ennakoitavasti samana viikonpäivänä jemptisti ja täsmällisesti ja turvallisesti. Posti voi olla niitä viimeisiä ilosanoman tuojia lukemattomille vanhuksillekin. Nettiä ei ole eikä sitä osata käyttää. Puhelinkin tuottaa ajoittaista ongelmaa, mikäs nappi se nyt olikaan. Mutta kirje tai postikortti! Vanhan hyvän ajan tunnetila ja siristeltävä ja sihtailtava teksti tutulta ihmiseltä. Saa kantaa!