AVOIN KIRJE SUOMEN PAPEILLE JA PAIMENILLE

Arvostan kaikkia niitä pappeja ja paimenia, jotka kautta vuosikymmenten ovat seisoneet laumansa ja vaaran välissä. Nämä papit ja paimenet ovat rohkeasti sanoneet ”näin sanoo Herra” ja sillä tavoin ohjanneet ihmisiä oikealle tielle, lopulta taivastiellekin.

Seurakuntavaalien osallistumisprosentti kertoo seurakuntaelämän kuolonkouristuksista. Enää eivät edes kirkolliset toimitukset kiinnosta ihmisiä niin kuin ennen: lapset jäävät kastamatta, avioliittoon pääsee maistraatissa ja vainajien tuhkaamisen myötä alalle tulee uusia toimijoita.

Ihmiset eivät valitettavasti arvosta eivätkä luota instituutioon, joka pyrkii miellyttämällä pitämään kiinni jäsenistään. Seurakuntien metsäasioiden myötä pelkään pahoin, että saamme kuulla puu-jumalanpalveluksista, joissa riemuhuutoa ei kohoteta Herralle – vaan hiilinielulle. Olemme kuulleet myös, että pappeja sopii kutsua kaiken elämän kohtaamiseen seurakuntalaisten kanssa. Joko kohta siis käsikirjaan tulee tupareiden rinnalle seurakuntapapin ohje toimia pyjamabileissä.

Kirkoissamme on yhä edelleen pappeja, jotka muistavat vihkimyksensä kaikkein tärkeimpään. Nämä hiljaiset käsittävät, että heidän tehtävänsä on Jumalan työtovereina vetää ja työntää ihmisiä Kaikkivaltiaan yhteyteen Hänen apunaan. On saarnattava synti synniksi ja pelastus pelastukseksi niin kuin Jumala Sanassaan opettaa. On uskallettava puhua iankaikkisesta elämästä ja helvetistä. Tähän sitoutuu myös Jumala – ja siksi kirkkosalit voivat täyttyä kuin ihmeen kaupalla Jumalan turvaan ja rauhaan kaipaavista ihmisistä.

Papit ja paimenet! Palatkaa juurillenne parannusta tehden. Painukaa polvillenne ja etsikää sitä Kristuksen sisällistä tuntemusta, jota vanha Paavokin joutui tavoittelemaan. Istukaa Herran neuvotteluissa ja totelkaa saamianne ohjeita. Teille on näet säädetty raskaammin kuin muille. Papin ja paimenen asemassa olevalta tullaan viimeisenä päivänä kysymään lauman tilasta. Miksi lauma on peloissaan ja hajallaan ja haavoille lyötynä. Ja kysytään sitäkin, miksi lauma ei tunne Jeesuksen ääntä eikä nimeä.

Hengellistä työtä tehdään Jumalan voimassa. Rohkeutta siis! Sillä onhan se tosi noloa, jos Herra joutuu toistamiseen laittamaan aasit puhumaan ja kivet huutamaan.

Tuija Suistomaa

Kirkkokaravaanin viimeisenä jolkottava koira

Jaa tämä sivu