684

12.04.2025

YMPÄRI ÄMPÄRI

Ympäri käydään, ämpäriin tullaan! Syntymäkaupungissani eleli virkaa tekevä sokea pappi. Seurakuntalaisille olisi riittänyt sokeus erikoisuudeksi, mutta olipa vielä vallaton veikko kaupantekijäisiksi. Kauppareissulta pappismies kulki kotiin kuin muutkin kaksin käsin kasseja kantaen. Mutta kun tarvittiin vielä epämukavasti kekkalehteleva ämpäri. Mitä tämän kanssa puljaamaan. Hannes laittoi ämpärin päähän ja kävellä kepsutteli ihan oikeaan suuntaan. Se herätti pahennusta, että ämpäri päässä, pappi! Se ei minulle koskaan selvinnyt, että miten ämpäri määritti ensinnäkin ihmisen ja sitten pappismiehen viran hyvään tai pahaan suuntaan. Mutta me olemme ämpärikansaa ja siksi se saa luvattoman suuren vallan olemiseemme ja elämiseemme. Jospa meistä itsestämme ei kuitenkaan kehkeytyisi tyhjiä ämpäreitä: ei empatian puutteen eikä huuumorin niukkuuden takia ainakaan.

Jaa, kyllä ämpäri kuuluu lukemattomien lasten ammatti-identiteetin muodostumiseen. Kaikki lapset leikkivät radiota jossakin elämänsä aikana sanko päähän painettuna. Se kumisee niin kivasti, ja koska kasvot eivät paljasta tunnetiloja, voi puhua mitä sylki suuhun tuo ihan hassusti ja hullunkurisesti. Jos et ole leikkinyt ja sanko mahtuu vielä päähäsi, kokeile. On tosi terapeuttista. Löytyipä hieno oivallus ja markkinaraon täyte terapiapalveluiden kehittämiseksi. Sano se sankolle!

Poliitikot joutuivat ämpärikysymysten äärelle. Koska haaste on hulvaton, voi kysyä mitä tahansa. Ei se Suomen johtamista auta muussa kuin kansalaisten viihdyttämisessä. Ja maan johtaminen ei koskaan saisi olla viihdettä, vaan vakasti vastuuta kantavaa toimintaa. Pellehermanneille maksetaan huikeasti paljon vähemmän.

Kun nyt siis yhä elän sitä vaihetta, että sain selkääni: ei vaan anna periksi kipu eikä töksähtelevät liikkeet. Kirjakaapin alahyllyssä sitten ketkotti kirja jotenkin niin, että ei mahtunut jonoon. Taipuisinkohan tuonne. Juu, kyllä – ja käteen osui Huovisen Porsaan paperit. Jäniksen vuosi tuli taas taputeltua: jäivät rungot järsimätttömiksi tänä vuonna, mikäs tässä uutta talvea on kasvatellessa. Mutta ei ohiteta omenoita. Kädessäni oli laitos vuodelta 1999. Luin eläinten ja ihmisten asioista ja totesin, että eivät aiheet ole mihinkään muuttuneet lähes 30 vuoden aikana. Häkkikanalla ja tuotantopossulla ei elämän virta tuo paljon uutta tullessaan. Kaikesta huolimatta joku kadehtii ja haluaa porsaan paperit. Se oli mäyräkoira, se. Se halusi yhtä paljon ruokaa kuin sika saa yhden päivän aikana katkeamattomana päiväketjuna aina vaan. Omistaja yritti auttaa lemmikkiään kysymällä porsasportaista, että miten mäyräkoira, joka syö julmetusti, pääsisi mukaan. Kyllä pääseen, yhdellä edellytyksellä: sille on laiteltava kärsä. Siitä mäyris tuli kovin murheelliseksi; miltä minä sitten näytän. Mäyräkoiralta, jolla on kärsä – tietysti. Sitä mäyris ei halunnut ja paperit unohdettiin pöytälaatikkoon.

Kenen kanssa haluaisin vaihtaa osia. Kävin läpi rikkaita ja köyhiä, esimerkilllisiä ja syytettyjä, tosi älykkäitä ja palkittuja. Aina tuli kärsä käsiteltäväksi. Ja loppujen lopuksi päädyin siihen, mihin Jumala on minut asettanutkin. Mitä tuota haikailemaan olemattomia ja mahdottomia. Omassa elämässä on elämän maku, eikä se ole papereista kiinni. Edellytykset on annettu alussa ja niitä voi itse vähän viilailla. En haluaisi kenenkään papereita, niihin kun liittyy aina se pienellä präntätty, jota kukaan ei hoksaa lukea. Vastatkoon vain päättäjät ämpärikysymyksiinsä – nauran, jos huvittaa.