681

08.04.2024

TULI TILTTI

Jos teksti loppuu kesken, tiltti tuli takaisin. Nyt vasta vähän haparoivat käsivarret yrittävät blogia. Kas kevään harha lämpimästä laittoi selän sellaiseen kuntoon, että särkylääkettä ja kyyneleitä, kuumavesipulloja ja tyynyjä. Heikin keitoksia, pakkohan sitä jotakin on syödä. Tai sitten yksinkertaisesti tarvitsin pysäytyksen ja sen mukanaan tuomat tarpeelliset ajatukset. Naapurit ainakin nauravat, eivät kivulle, mutta aurinkovarjolle, joka tököttää räntäsateessa. Olen keksinyt hyvät perustelut. Nyt kun laittaa patiokalusteet paikoilleen, saa ilmaisen ja vaivattoman pesun kaikille. Kevätsade, vaikka lumenakin, putsaa tuulenpiiskauksen kanssa kunnolla. Heh! Oliko selityksen makua – sillä sitähän se oli.

Että osaan nyt taas kiittää siitäkin jokapäiväisestä, että pääsen huutamatta sängystä ja voin istua ruokapöydässä. Itsestäänselvyyksiä juuri niin kauan, kun mahtavat olla tavoitettavissa. Mistä sitä kiitolllisuutta pitäisikään tuntea! Eivät arjen isot asiat niin ihmeellisiä olekaan. Eivätkä ole ilot. Maatessa mietin, että kyllä on harhaa tuo onnellisuushömpötys, jota meille pakkosyötetään. Kukaan ei uskalla sanoa, että en minä noin koe. Minäpä sanon: onni on niin pieninä murusina elämän matkan kaleikoissa, että täydellä sihtauksella on onnea etsittävä. Ja sitten se tulee hetkeksi ilakoiden, että maistuis varmaan sinullekin – pitempi pätkä. Onni on olemassaolossaan sitä, että kestää olla niissä olosuhteissa, joihin on laitettu tai ajauduttu. Onni on sietokykyä! Onni on olla pahinta vaille.

Joitakin päiviä sitten haikailin, että olisipa kestokykyä hakuro-pajulla näillä leveysasteilla. Olisinpa niin varakas, että voisin hankkia ison bonsaimännyn. Ja sitten istuinkin pytyllä itku silmässä toivomassa, että saisinpa itse pyyhkiä paperilla. Raadollista on elämän kulku ja onni on läsnä ellei itse ihan raadoksi muutu.

Ylikulutukseen vaikuttaa kuulema valtaisa mainostulva. Se luo tarpeita ja turhia ostoksia. Ylionnellisuuteen vaikuttavat joutavat puheet siitä, mitä toisilla on ja toisilta puuttuu – onnellisuusodotuksia. Paavali oli onnen mies: hän oli oppinut elämään sekä puutteessa että yltäkylläisyydessä. Ne tilat olivat vain ohimeneviä vaikutushetkiä, Paavali oli juurtunut taivaallisiin. Hän eli niin kuin kirjoitti ja opetti: Herra, tässä olen, en juuri nyt tykkää, mutta luotan, että antamasi tila on juuri se tila, mihin tänä päivänä minut olet tarkoittanut. Auta minua saavuttamaan tämän hetken lähettämä tarkoitus. Tässä olen, älä hylkää äläkä jätä. Ja lopulta kiitos siitä, että yhä olen ja tulevassa olen Sinun tykönäsi siinä täydellisyydessä, jonka olet jokaiselle valmistanut. Kaikkea Herra joutuukin kuuntelemaan ihmiseltä, joka kykenee vain makaamaan ja huutamaan: olet luvannut, Sinä voit vain yhdellä sanalla, minä olen Sinun omasi, rakasta minut nyt terveeksi justiinsa! Rakas lapseni: ensimmäinen ähinä ja Minä olin jo luonasi. Luotatko minuun! Luotan: ota syliisi ja heijaa kuin pientä lasta, lohduta murheet ja silitä sielu – täytä minut Pyhällä Hengelläsi iloon, valoon ja voimaan. Kiitos Puolustuksesta!