932
25.05.2026
VUOROPUHELU PUHEENVUORO
Tuulee niin, että tukka lähtee – sanoi muinainen mies kaljua silitellessään. Meikäläinen roikkuu markiisissa tai pyytää rullausapua Heikiltä. Tuule tuuli leppeämmin, missä köyhä raataa tai vetää lonkkaa vaan. Mistä näitä tuulia oikein riittää. Niin, millä tuulella mahdat itse olla! Tuulella käyvä on epäluotettava. Tyyntä pidetään tavoiteltavana vaihtoehtona. Ja seisova ilmanvaihto olemisessakin haiskahtaa parin päivän päästä. Ota tästä nyt selvää.
Tällä kertaa en itse ole järjestämässä yo-luokkakokousta. En arvostele, huomioin vain, että järjestelyasiakirjoissa oli merkillinen maininta toteltavaksi. Poliittisia, uskonnollisia tai aatteellisia puheenvuoroja ei ole sopivaa eikä toivottavaa käyttää. Kun katsoo tätä vanhuuttaan etukenoon kaatuvaa joukkoa, jonka kova tuulenpuuska voi pahimmillaan heittää nurin – mietin tosissani, että ajattelevatko ihan tosissaan, että tottelisin. Mistä me sitten puhuisimme. Elämänkohtaloista kyllä. Itse haluaisin kuulla, millaisia mahtoivat olla suunnitelmat silloin lakin päähän painamisen aikoihin. Toteutuivatko unelmat! Ellei voi puhua tosissaan, joutavat mitäänsanomattomat löpinät romukoppaan. Sinne joudan itsekin, kun en osaa elää niin kuin toivotaan. Mutta mihin silloin piilottuisi se paljon puhuttu ja toivottu persoonallisuus. Pitäisi erottua positiivisesti ja totella kaikkien laittelemia sääntöjä ja määräyksiä. Merkillistä, mikä noissa postiriveissä niin töksähdytti. Ehkä se, että koko elämäni on tehty hengellisistä asioista – joku sanoisi uskonnosta, vaikka se sitä ei olekaan. Aatteita roikkuu joka puolelta ja politiikkaa arvioin julkisesti kaiken aikaa. Mitäs tässä meikäläinen muuta: sulkee suunsa väärässä seurassa ja puhuu niille, jotka uskaltavat kuunnella.
Toistaiseksi saan kirjoittaa, mitä haluan. Voi tulla aika, että sulkevat koko tilin ja tukkivat suuni sakoilla ja rangaistuksilla. Siispä kiireesti otan kantaa uskonnon oppikirjojen uusimiseen. Sotkellushan alkoi siitä, että islamilaisuuden sanottiin kohtelevan naisia yhtä demokraattisesti kuin miehiäkin. Toisia kohdellaan, toisia ei. Korjaajien on kuitenkin varottava yhtä kavalaa sudenkuoppaa. Ministeritasoa myöten edellytetään, että oppikirjat noudattavat opetussuunnitelmia. Vaan, miten se on mahdollista! Eikö uskonnon oppikirjan pidä antaa mahdollisimman realistinen kuvaus harjoitettavasta uskonnosta. Joitakin yhteiskunnallisia asioita, kuten vaikkapa se demokratia voidaan kätkeä keskustelunaiheita antavaan laatikkoon tekstiosion lopuksi. Toisaalta taas – jos annamme luvan keskusteluun, voi tulla niitä ei toivottuja mielipiteitä ja näkökulmia. Eivät taida siellä ministeriössäkään hallita tätä balettia.
Tosiaan – voi käydä niin kuin kirkollisissa piireissä. Raamatusta lähdettiin ja tunnustuskirjoihin päädyttiin. Raamattu on Jumalan Sanaa, tunnustuskirjat ajan hengen mukaista kirkkopolitiikkaa ja teologiaa. Juuri tunnnustuksesta kumpuavat ne erimielisyydet, joita suuressa kokonaisuudessa lahkoiksi ja ryhmiksi kutsutaan. Tappelu on taattu miten sivistyneesti se sitten tehtäneenkin. Meidät kaataa tulkinta ja näkemys – eivät tosiasiat.
Sitten on valtiovallan aika saada täyslaidallinen tuta töppöilystä. Että keksivät sitten aloittaa uudelleen täydennyspoliisien apujoukkojen kokoamisen. Olen elänyt ensimmäistä vaihetta. Heikki koulutettiin vanhana poliisimiehenä täydennyspoliisiksi. Valtio käytti paljon voimavaroja tämän systeemin luomiseen. Sitten tuli poliittinen ristiriita: jotkut kunnat olivat käyttäneet täydennyspoliiseja liikenteen ohjaamiseen. Se ei arvostelijoille sopinut. Ja miten kumartaa ja pyllistää valtio. Pyllisti oikein komeasti täydennyksen suuntaan ja lakkautti koko homman. Nyt muutamien vuosien kuluttua aloitetaan sama asia uudelleen kustannuksia säästämättä. Kuvitelkaa, jos olisi ollut pitkän älyn suunnitelma. Nyt meillä olisi jo sellainen täydennysjoukko, että kävisivät Karhukoplan kilpailijasta. Ihminen elää päivän kerrallaan, mutta yhteiskunta suunnittelee pitemmälle, koska ihmisiä riittää tulevillekin päiville. Yhteiskunta ei yhtä miestä kaipaa. Mutta kaipaa kyllä selkeää suunnitelmaa niiden jäljellä olevien miehien – nykyisin henkilöiden käyttämiseksi.
Hilipati pippan! Ikävä ihminen! Istuu kuin kakka rattaissa tai Junttilan tuvan seinässä. Kielikuvat ovat aikaa sitten menettäneet merkityksensä nykylukijan mielikuvissa. Ei saa puhua liian vanhoja. Se on demokratian huomiotta jättämistä niiden osalta, jotka ovat osattomia historian herkullisesta havinasta!