768

06.10.2025

VESIMAKKARAA

Pölkupyöräröykkiö pihassa ja toinen kengistä eteisessä! Tästä tietää, miltä elämä maistuu. Kiitos kavereista!

Nuorisomme kaverijoukosta yksi rohkea piipahti keittiöön ja kysyi niin kuin omat ikään, että mitäs tänään syödään. Lapsonen oli siis täysin varma, että hänetkin kutsutaan pöytää – ja tietysti kutsuttiinkin. Mutta ensin ehti tulla hämmästys ja hätä. Kattilaan kurkattuaan hän ihmetellen mietti ruuan laatua ja sanoikin ääneen: mitä ihmettä, vesimakkaraa. Olipa naurussa pitelemistä. Vältyin selittämästä nestesuurustuksella laiteltavan kastikkeen saloja. Totesin vain lohduttavasti, että takaan, että tullessasi ruokapöytään sinua odottaa pehmoisen täyteläinen perinneruoka: makkarakastike. Ja niin kävi. Nälkäisin söi viisi perunaa ja puoli litraa kastiketta! Tämä on tarpeellista arjen tasausta, jota viikonloppuna harjoitetaan. Vuoroin vieraissa!

Nuorten talonvalloituksessa on tietysti omat rasitteensa, mutta on myös verrattomat näkyvät siihen maailmaan, joka on niin erilainen kuin omamme lapsuudessa. Selitin, että annetaan isomummon katsoa jumalanpalvelusta rauhassa. Siihen yksi ruokavieraista, että mikä on jumalanpalvelus. Luterilaisen kulttuurin ote lipsuu. Hämmästyttävää, että uskonnon opetukseen osallistuva viidesluokkalainen ei ole kuullut sanaa jumalanpalvelus. Siispä selitin sitten! Tällaista se on kyläyhteisön kannattelemiseen osallistuminen: vesimakkarasta jumalanpalvelukseen. Sulassa sovussa lapsoset odottivat ateriaa ja mummo virkistyi vanhoista virsistä ja hengellisistä lauluista. Tämähän on kuin ennen vanhaan! Jospa ukki olisi vielä veistellyt sohvan edessä kirvesvartta, olisi tunnelma ollut sataprosenttisen autenttinen.

Tässä huiskeessa ainut oma tila on pään sisältö. Herralle voi jutella toisten tietämättä vaikka talo olisi pullollaan väkeä. Minäkin hiljaa pyytelin, että Herra rakas, missä viipyvät lupaamasi rukousvastaukset. Ja Herra vastasi, että lapseni: odota. En ole julkea enkä kiittämätön. Onneksi Herra on huumorissani mukana. Siihen siis minä, että enhän ole muuta tehnytkään kuin vain odottanut. Jos nyt et olisi niin kaukana ja kuitenkin lähellä, ja jos minulla olisi kättä pitempää, saattaisin … Herraa hymyilytti. Ja minäkin käsitin. Ei kukaan pyydä odottamaan ellei jotakin totta totisesti olisi tulossa. Kiitos Herra!