791

07.11.2025

VARPAAT KAKKIVAT

Laitan nyt valovarpuja, kun eilisessä tekstissä jäin niin nuupolleen. Tällä haluan osoittaa, että loistavat ne kuivatkin oksat, kun saavat siihen mahdollisuuden ja sopivat olosuhteet. Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks – vai miten se nyt menikään. Pääasia, että vitsalla ei viimeistellä henkisesti aiheutettuja vaurioita. Onneksi enää ei piiskata edes mattoja! Varvut ovat valoja varten ja annetaankin niiden loistaa.

Ja mitä varpaisiin tulee, muistan elävästi lapsuuden opetuksen kakkivista varpaista. Olin pikkutyttönä ihan ällikällä lyöty. Äiti pesi varpaanvälejä ja se kutitti. Minä kiemyrtelin ja protestoin. Silloin kuulin elämäni ensimmäistä kertaa, että varpaatkin kakkivat. Katso nyt, täältä löytyy pieniä mustia murusia ja vaikka mitä nöftää. Samalla tavalla olen pessyt oman tyttäreni varpaita ja luulenpa, että niin tekevät tulevat sukuvarpaatkin.

Hevoskastanjasisko on vienyt varpaiden vaalimisen ihan omalle tasolleen. Oikein huokaisi puhelimessa, miten kevyet jalat ja hyvin hoidetut varpaat oivan jalkahoitajan jäljiltä. Kyllä kelpaa steppailla. Juu, kyllä varmaan. Mutta tätä ette usko. Varpaiden vaalimiseen keksittäviä menoeriä ei hevillä lisätä: varpaat ja niihin käytettävä aika ja fyysinen kosketus ja kaikki aineet. Kun nämä on rahastettu, mitäs sitten. No villat tietysti – saa ostaa mukaankin 8 eurolla tollukka. Hevoskastanjasiskolla on nyt kuulkaa hienointa lampaanvillaa ohuena kerroksena varpaidensa välissä. Se kuulema kuivaa ja kai on antobakteerinenkin. Kuule, se villa ihan lämmittää. No miksipä eivät lämmittäisi, villasukat. Sitä en vielä ole kuullut, miten pitkään samoilla villoilla viiletetään. Annetaanko niiden huopua ja vasta sitten vähän ryöhnäytyneenä poistetaan uusien villojen tieltä. Voin vain kuvitella yllättävää kenkien pois ottamista vastaanotolla tai vierailulla. Sukka, villat, lakatut varpaat – voi sentään hyvä rouva, noin karvaisia varpaita en ole nähnyt aiemmin kuin vanhoilla miehillä. Antakaapas kun oikein kunnolla katson!

Kateuksissani haastan, siinä olette oikeassa. Hevoskastanjasisko aikoi ostaa minullekin oman lampaankarvatollon, kun käy samassa putiikissa. Siihen minä varovasti, että älä kuule osta. Laita mielummin se 8 euroa tilille, ostan sillä ruokaa, että jalat jaksavat liikkua. Huonohan se on semmoien sisko, joka ei lampaankarvalla liiku – vaan jos toivoa sopii.

Minua niin kovasti kävi lohduttamaan sekin juttu, että julkkisperintö voi olla pelkästään vessapaperia ja nestesaippuaa. Meillä ne ovat aina loppu. Ei taida jäädä senkään vertaa jälkeen jääville. Mutta poistunpahan pyyhkimästä. Ja säästyy saippuaakin, koska en ikinä unohda pestä käsiäni vessassa käymisen jälkeen. Vai ei myönteisillä fiboilla ala loistaa kuivat oksat ja karikot. Se on siitä katsontakulmasta kysymys. Ja niin kauan, kun katsoo horisontaalisesti – on toivoa.