833
07.01.2026
TUNNE EI OLE TOIMIJA
Jouluvalot on nyt sammutettu! Loppiainen ja Nuutti sen tekevät. Jouluvaloista jäljelle jäävät samat ledit, mutta ulkona ulkovaloina ja sisällä sisustusvaloina. Niinhän se on, että miten sen nyt ottaa!
Ihmisen ikä tällä pallolla on pitemmän puoleinen. Kaikesta huolimatta emme opi! Ihan tavallinen lumisade saa yhteiskuntajärjestyksen horjumaan. Kaikki jumittuu, vaikka talvikelit toistuvat vuosi vuodelta. Miksi emme varaudu? Siksi, että selitämme ongelman pois silloin, kun se ei ole ihan käsillä tai odotettavissa vasta parin kuukauden päästä. Koko tämä maailmanmeno hoipertelee pois selittämisen takia. Ei lumi häviä, jos nyt paistaa aurinko. Tuprua on tulossa: pitäisi selittää, että kannattaisi nyt katsoa ennemmin kuin katua. Sama juttu oman elämän kanssa. Saa selittää selittämisestä päästyään, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja vasta ongelmalle tekeminen vie asiaa eteen päin. Sillä on selitys joka paikkaan. Ihan turha tyyppi. Vaan mikäli on ratkaisuehdotus joka asiaan, siinä vasta tutustumisen arvoinen ihminen on.
No niin; sillä selitetty! Ja tätä en edes yritä ymmärtää. Britit toimivat kuin totalitaarisessa valtiossa elämää hallitseva koneisto. Sieltä kuuluu tavan takaa kummallisia. Miten ihmeessä valvotaan esitystä, että hampurilaisia ei saa syödä ennen iltayhdeksää. Mitään näin absurdia en ole kuullut pitkään aikaan. Eu:lla on direktiivinsä, ja sen ulkopuolella elävillä hulluutensa. Kummallakaan ei mene hyvin ja selittämistä riittää. Tähän on tietysti syynsä ravitsemuksellisista näkökulmista lähtien – juu, ja ilmastonmuutos tietysti vaikka syötäisiin vegenä. Vaan eihän hampurilainen saa aikaan yhtään mitään. Kaikki riippuu siitä, kuin paljon ihminen päättää syödä niitä. Ihan hyvä eväs kohtuullisesti nautittuna kuin kaikki muukin ruoka. Etsitäänkö siis ulospääsytie hullusta toiminnasta salasyömisestä. Lastenkin on pakko valvoa yli yhdeksän, että pääsevät mäkkäriin. Hellurei! Tämähän onkin kellonsiirtoa. Koulujen aamualoitusta pitää muuttaa, koska lapset ovat pitkissä hampurilaisjonoissa iltamyöhään. Ei hampurilaisten syöminen lakkaa! Ei vaineskaan. Kysymyshän on pelkästä mainonnasta. Nyt mäkkärin valoille käy kuin natsimerkeille: ne on peitettävä. Sillä erotuksella, että ilta yhdeksältä saavat keltaiset, ruokkivat rinnat paljastua ja kutsua ihmisiä elämää ylläpitävään nautintoon. Heh!
Valmistautuessani pikkuruiseen kasvaimen poistoon, kuitenkin nukutuksessa, teen valtavasti esivalmistelytyötä. Ihmiselle lyödään eteen sellaiset rätingit, että kysymystulva hengästyttää. Kyllä asiaa voisi auttaa. Turhan tiedon kerääminen ja kokonaan pois jättäminen käyvät yksiin. Mitä ihmettä tehdään tiedolla, että minulta on poistettu umpisuoli ja tarkasti minä vuonna ja missä – 50 vuotta sitten. Ei harmainta aavistusta. Vain arpi todistaa teosta. Eikä yksissä rätingeissä kyllin: pienin eroavuuksin kahdelle eri kysyjälle samat jutut selostettavaksi samasta asiasta. Koordinoikaa ja palkatkaa täsmäkysyjä, että ette huku täysin turhaan tietoon siellä hyvinvoinnissa. Ja eniten vaivannäkö harmittaa siitä näkökulmasta, että kukaan ei lue pumaskoita ainakaan ennen, kun vahinko sitten sattuu.
Vasta näin pitkälle pötkineenä alan tajuta elämän tosiasioita. Nyt yritän muistaa, että tunne ei ole toimija. Saan pelätä itseni henkihieveriin. Mutta tapahtuikos nyt sitten niitä kamalia! Ei tapahtunut ja jos jotakin tulikin, siitä selvittiin. Miksi siis annan elämässäni vallan tunteelle, joka ei voi tehdä mitään muuta kuin kuvan helvetistä mieleeni. Piirtäköön muualle. Minä katson mahdollisuuksiin! Paperipetoja – sanoi mummo, kun lumivallin läpi kauppaan puski!