873
26.02.2026
TOIVOON TAKERTUNUT
En takerru miesToivoon, vaan elämänToivoon: ajatukseen, odotukseen ja oletukseen kaikenlaisesta paremmasta. Kaatoflunssan kourissa odottaa aivastuksetonta aikakautta. Vaikka onhan se juttu niin, että koko maailmankaikkeus tökkii eteen päin samalla kaavalla: ennen toivon purkausta on hetki pimeimmillään. Sen kun jaksaa, saa vähäksi aikaa vapaampaa hengitystilaa lämmön hyvinvoinnissa. Tämä on syytä muistaa kaikenlaisten taakkojen alla: kuka tietää, jospa jo kohta helpottaa, ehkäpä jo huomenna kaikki on toisin. En missään tapauksessa halua missata sitä, mitä kohti olen ojentautunut jo pitkään. Älä missaa sinäkään omien asioidesi kohdalla! Harmit ja hankaluudet kulkevat pötköissä: ei kahta kolmannetta. Mutta helpotus tulee kuin tälli, hyvä sellainen: katsohan, tässähän minä jo olen.
Illalla soi ovikello ihan yllättäen. Sieltä pilkisti neljä rakasta silmää tulppaanipuskan ja kakun kanssa. Hyvää Tuijan-päivää mummokulta! Kyllä tuntui hyvältä! Hetki keskipisteenä ja valokeilassa ihan ilman ansiota. Maistuu monasti muulloinkin ja arvaan, että monelle muullekin!
Yo-kirjoituksiin näyttää tulevan haasteita tekoälystä. Opettajat joutuvat ihan uuteen tilanteeseen: entäs jos oppilas osaakin, vaikka itse en ole opettanut tuolla tavalla. Saako oppilas päästä oikeaan lopputulokseen toisella tavalla! Niin, varsinkin silloin, kun on pakko myöntää, että ei ole havaittu vilppiä eikä vilunkia. Jospa tekoäly veisi elämää siihen suuntaan, että meidän on opittava, että monilla erilaisilla tavoilla tulee hyvä.
Tätä juttua opettelemme nyt myös ensimmäisen muslimirehtorin kohdalla. Tuleeko epäilyksiä. Syntyykö synkistelyä. Tottumuksen toinen luonto on opettanut meidät siihen, että rehtori on yleensä ainakin näennäiskristitty. Kukaan ei selvitä sitä tosiasiaa, että kristityltä ulos päin näyttävä rehtori voi hyvin olla nykyajan noita tai muun okkultistisen uskonnon harjoittaja. Olla höllöttelemme luuloissamme ottamatta selvää. Tosin rehtorin vakaumus ei saa haitata tarkoin säänneltyä koulutyötä – haittaako sitten se, että rehtori onkin tällä kertaa julkisesti muslimi. Mikä tässä saa meidät varpaillemme! Vai saako sittenkään – varsinkin silloin, jos koulun oppilaskunta on suurelta osalta muslimeja. Miksi emme sano, että tässä toimii demokratia! Oppilaitoksiemme eetoksen perusteella muslimius ei sen enempää kuin kristillisyyskään saa näkyä opetuksessa sen keskeisimmissä kohdissa. Koulutyö on koulutyötä ja elämänkatsomus elämänkatsomusta.
Ei se kyllä näin mene käytänteiden mukaan. Miksi muuten muslimeja olisi tähän saakka suojeltu kristillisiltä vaikutteilta karsimalla kaikki kristillisyyteen viittaavakin pois oppilaitoksistamme. Kehitymmekö siis siihen suuntaan, että Ramadan saa näkyä koulussa yhtä tasapuolisesti kuin se, että oppilas voi näkyvästi lukea kristillisen ruokarukouksen niin halutessaan. Oppilaille tämä ei taida olla ongelma, mutta meille aikuisille kyllä on! Jospa tulevaisuuden tuulet olisivatkin Toivontuulia: ei sen enempää eikä vähempää.
Elämä keppostelee! Heikki muisteli omaa kouluaikaansa, kun esille nousivat matemaattiset salat. Pinaattikeitto ei ollut suosikkiruokaa. Niinpä opettaja käytti tilanteen matematiikan hyväksi. Jos laski pari ylimääräistä laskua, ei tarvinnut syödä pinaattikeittoa. Pojat laskivat laskut, mutta unohtivat vapautuksen keittoa jaettaessa. Saivat siis lisälaskuoppia ja keiton kyytipojaksi. Tätä minä sanoisin ennakoivaksi opetukseksi: oppilas luulee tekevänsä oman harkitun valinnan, mutta ajautuukin yhteishyvässä saamaan kaksi kärpästä yhdellä läjäyksellä. Otetaan opiksi!