924

11.05.2026

TERÄLEHTITAIDETTA

Terälehdetkin tarvitsevan ytimen, keskustan, sen kiinnityskohdan, josta voivat tehdä muotonsa ja loistaa. Niin pitäisi meidänkin asioita miettiä ja laatia. Käsitin myös jotakin kukkatieteestä, jonka voi vallan hyvin panna käyttöön ihka oikeassa elämässäkin. Maljakossa olivat viikon vanhat ruusut. Lisäsin niiden sekaan uusia keltaisia. Ja kas kummaa ja merkillistä: vanhat nuortuivat uusien tullesssa samalle vesilähteelle. Olisiko niin, että uudet silmät ja mielipiteet vanhoissa tavoissa voivat saada ihmeitä aikaan. Jospa emme sanoisikaan, että mitä ne tuohon tunkevat, jo ennestään täyteen tilaan. Jospa hyvinkin toivottaisimme uudet asiat ja ajatukset tervetulleiksi – arvioitaviksi paremman kulun löytämiseksi. Jos pitää kaksin käsin kiinni vanhasta totutusta, ei jää yhtään kättä uudelle ojennettavaksi. Paitsi, jos omistaa Konsta Pylkkäsen löytämät välikädet.

Hanta-virus nostaa koronakummitukset mieliimme. Ei taas, ei ikinä! Juuri, kun ihminen luulee selättäneensä yhden vitsauksen, uusi on tulossa. On ihan kuin Jumala sanoisi, että ettekö nyt käsitä: ilman Minua ette voi mitään tehdä. Siunaus ja menestys jäävät saavuttamatta, kun itsepäisesti eliminoitte elämän Ylläpitäjän. Ihminen ei parhaimmassa viisaudessaankaan kykene, mutta Minä voin. Ja Jumala sanoi, ja se tapahtui!

Voi sentään varusmiesten mielipahaa kesken loppuneen ruuan suhteen. Olenpa ihan silmät ymmyrkäisinä. Olisihan heidän pitänyt jo tottua. Kouluruokakin on loppunut kesken, monta kertaa. Puntit ovat tasan: älyllinen tappio koulumaailman suhteen on yhtä iso tai pieni kuin sotataitojen suhteen. Kyllä pitäisi lukea Tuntematonta jokaiselle varusmiehelle: rintamallakin siinä on jokainen hernes, joka soppaan kuuluu. Työmies on soppansa ansainnut – tietysti. Mutta eikö voitaisi ajatella, että nälkiintyminen kuuluu osaksi sotilaan opintoja. Olemmeko unohtaneet kuvat nykyrintamilta! Ei auta huuto ei. Jättävät viimeksi tulleille vain eläviä maaleja eivätkä yhtään hernettä. Jos olisi hernepyssyt, tulisivat ammukset syödyiksi.

Mutta suomalainenpa on eto epeli. Että ei voi jättää tippiä, kun ei tiedä, mihin rahat joutuvat. Tällä perusteella ei voi maksaa verojakaan, koska ne aivan varmasti joutuvat. Jotkut ovat sitä mieltä, että menevät niille, joilla jo ennestään on. Tietenkin: kyllä raha rahan tuntee.

Olen itsekin tuottanut oppimateriaalia. Sanovat, että oppikirjojen tekijät saavat sievoiset summat. En saanut. Siihen aikaan palkkioksi riitti kiitos ja kunnia, että pyydettiin mukaan. Joku muu painoi minunkin palkkio-osuuteni lakkariinsa. Islam-kohu oppikirjarintamalla on saanut taas aikaiseksi terävöittämistä siihen suuntaan, mikä muotoilu asiassa kuin asiassa on oikein ja paikallaan. Kannatan ja kannustan! Mutta vinolle hymylle en mahda mitään. Se vain nykii suupielissä. Eikö ole muka niin, että juuri oppikirjat ja niiden sisältö muutetaan ensimmäiseksi sopivan propakandan suuntaan. Vallanpitäjä päättää, mikä on oikeata tietoa ja miten se historiaan pitää kirjoittaa. Oikeellisuus ja tasapuolisuus kaikkien näkökulmista on huuhaapuuhaa. Oppikirja on kautta aikojen ollut vallanpitäjien työkalu niissä kohdin, kun se vain suinkin on mahdollista.

Kaukana on tavoite, että asiantuntijat päättäisivät. Ja mitä sekään auttaisi. Monet heistä ovat aisankannattajia apurahojensa takia. Ja että ei poliittista motivaatiota. Mitä sitten! Eihän siihen kirjaaan jää silloin juurikaan kirjoittamista.