875

01.03.2026

SYMBOLISOPPAA

Talvipäivän ulkoiluun kuuluu kuuma keitto. Meillä on menossa symbolisoppa sellaisena, kun se nyt sattuu tulemaan lusikoitavaksi. Iloitsen puheesta, joka ei aina suinkaan ole sanallista. Asioilla ja ilmeillä ja tapahtumilla on oma merkityksensä. Uskon tähän, sillä Jumalan oma kulkee suunnitelmissa, ei sattumissa, vaikka niitä hyvään soppaan laitetaankin. Olen oppinut, että Jumala puhuu tavalla ja toisella, vaikka sitä ei aina tunnusteta eikä edes huomata. Haluaisin huomata ja voimaantua kaikenlaisesta kanssakäymisestä Hänen kanssaan.

Laittelin pitkän rivin saintpaulioita isomummon lipastokaapin päälle. Jäin itsekin ihmettelemään, että miten nyt moisia, orghideaihminen kun olen. Tietysti sesonki ja kauneus vaikuttivat valintaan, mutta miksi nyt. Katsahdin, mitä kansanperinne kertoo saintpaulioiden symboliikasta. Mitä voi sanoa kukalla, vaikka ei käyttäisi ainuttakaan sanaa. No, näille kukille annetaan kaunis merkitys. Saintpauliat puhuvat uskollisuudesta, omistautumisesta ja syvästä kiintymyksestä. Voisiko tytär omaishoitajana paremmin laitella ja lausuella. Isomummon perintöön kuuluvat teot sanojen vakuutena. Ei pelkkää läyryä, vaan arjen työtä, josta välittyy viesti: olet tärkeä ja pidän sinusta huolta oman itsesi tähden.

Siitä jo kirjoitinkin, että heräsin tässä yönä muutamana sellaiseen pikkulintujen kevätsirkutukseen, että ihan ihmetellä piti aistimuksen todellisuutta. Nyt on maaliskuun ensimmäinen ja maita näytetään. Tätä seuraa se sirkutusvaihe. Voi Herra: sanoitko, että keväällä helpottaa useammasta kuin yhdestä suunnasta. Joko kuuluu lintujen laulu – joko nousee kiitos Tuijan sydämestä. Sainpauliat eivät puhu vain isomummolle, vaan itsellenikin. Eikö Jumalani juuri halua muistuttaa minua uskollisuudestaan, omistautumisestaan minua kohtaan ja syvästä kiintymyksestä. Liikutun ja yritän ottaa vastaan aina, kun Herra sanoo sydämelleni: Tuija, Minä rakastan sinua käsittämättömän paljon. Olla Jumalan rakkauden kohde ja voimaantua siinä turvassa. Pelasta ja vie perille!

No viime yönä olin täysin tyynellä järvellä veneessä kirkkaassa auringonpaisteessa. Varoittamatta siihen lensi lokki ja laukaisi kakan vasemmalle otsalohkolleni. Sitä siinä pesemään järjestä vettä kauhomalla. Ja jo toinen tekee hyökkäystään ja laskettelee, mutta tällä kertaa spreijaten laajalle alueelle. Mitähän tästä tiedetään kertoa kansanperinteen näkökulmasta. Kuulkaa. Täsmää sirkutusten kanssa. Lokin kakan päähänsä saaminen tietää onnea kaikilla tasoilla. Se kertoo tulevasta vapautuksesta monista raskautuksista ja ihanista yllätyksistä positiivisuuden siipien alta. Voi veljet – laulakaa linnut ja puhukaa siunausta tietään rahjustaville ihmisille. Se, että itse saan ottaa vastaan, on puolet ilosta ja toiveekkuudesta. Toinen lokki spreijasi kakan laajalle alueelle kuin peltomies lannoittaessaan uutta kylvöstä. Jospa omastani olisi siunaukseksi mahdollisimman monelle. Sitä toivon ja odotan.

Mitä se Tuija nyt höperehtii kansanperinteestä muka. Ei höperehdi eikä jätä yhtään kunniaa eikä kiitosta Jumalalle antamatta. Tiedän tasan tarkkaan, että ihmisen paras ei liiku linnunkakoissa eikä saintpaulioissa – uskokaa nyt hyvät arvostelijat. Jospa ottaisitte Jumalan suuruuden huomioon ja kielen, jolla kullekin puhutaan.

Emme ole ansainneet sananvapautta, emme ollenkaan. Katselemme toisen puhetta aina ja ainoastaan omasta navastamme lähtien. Ei se monttu vie mihinkään muuhun kuin Ukkolankin tekstissään asemoimaan santsopantsholaiseen mahaan, joka ei kelvannut läskifobiootikoille oopperan lavalla. Jos tekee kulttuurin ja perinteen valossa, sammuttaa valot nykyaikaiselta ihmiseltä, joka ei näe kuin likilähelle. Jos tyhmällä peitsenkantajalla on iso maha, ei se kerro mistään muusta kuin ruoka-aikaan lautasen äärellä olemisesta ja aasiparasta, jolle kertyy raskas taakka. Mitä ihmettä tällä on tekemistä lihavien ihmisten loukkaantumisen kanssa. Sananvapaus ja ilmaisunvapaus kaikilla tasoilla toimii, jos sille annetaan mahdollisuus. Sananvapaus liikkuu niin korkealla, että se voi joskus yllättää läjäyttämällä kakan kuulijan tai lukijan päälaelle. Se lähtee pesemällä, ei maailmaa ja sen moniselitteisyyttä yhteen niiteen liittämällä. Sana voi vahingoittaa, mutta se riski on otettava, että sama sana voisi löytää sen päämäärän, johon se on osoitettu. Sananvapaus on nyt tuulimylly, jonka rattatiden rahina ja lapojen typistely tuo mieleen sukupuuttoon kuolemisen. Annetaan myllyjen pyöriä ja kannetaaan mahamme kaikella kunnioituksella!