817

17.12.2025

SYDÄMEN SITOUMUS

Mikäli haluat jotakin pysyvää, etsi sydämen sitoumusta. Millään muulla ei ole niin kauaskantoista vaikutusta, kuin vapaaehtoisella sydämen sitoumuksella asiassa kuin asiassa. Lupaukset petetään, liian helpot hokemat unohdetaan, trendeistä viis! Sydän ei ainoastaan lupaa, se vaatii sisäisesti ja hienovaraisesti pitämään tärkeänä juuri sitä, mistä se katsoo tarpeelliseksi muistuttaa. Sija sydämessä! Siinä se on.

Tätini laittoi kuvan suvun suurista, pienistä syötävistä. Olisinpa itsekin jaksanut väkertää Irkkulan iki-ihania lusikkaleipiä. Mahtavia: suussa sulavia ja sydämessä palavia. Tuo sanonta tuossa tuo aina jouluisin mieleen Henriikkaa hyysänneen superhoitotädin ilmaisun. Muistan myös tämän. Ja erityisesti opetus liittyy jouluun ja sen puuhasteluihin, joilla ei ole tosiasiallista merkitystä muuta kuin perheperimästä nousseet vaateet ja velvolllisuudet. Kiirehtivän askel astuu helposti harhaan. Siksi Hertta-tädin muistutus on paikallaan. Olkoon aikasi ja sen käyttö kuin kellottoman lehmän lönksyttely! Taitaa vaatia selvennystä tämän ajan ihmisille, jotka pyrkivät skippaamaan lehmän. Lehmä, jolla on kello kaulassa – kellokas, johtaa koko sakkia. Kelloton lehmä saa tilaisuuden seurata vähän niin kuin mieli tekee: ei ole pakko kiirehtiä; saa mennä molskia ja haukata heinää mennessään. Sitä se lönksyttely meinaa.

Autuampaa on antaa kuin ottaa – puhumattakaan väkisin ottamisesta. Siltä näyttää, että Ukrainalle jää antajan osa. Vaan sepä ei tarkoita häviötä eikä lopullista menettämistä. On siunatumpaa säästää ihmishenkiä kuin palanen maata. Kasvojen menetys ei ole menetys. Perustelen sitä sillä, että Jumala säätää ja määrää kaikesta loppujen lopuksi. Hän seisoo viimeisenä multiemme päällä ja tekee ratkaisevat päätökset. Juttu on niin, että Jumala ei salli ikuisuuksiin vääryyttä. Venäjä joutuu maksamaan kalliin hinnan hihhuloimisistaan. Sillä on valtaa ikään kuin lainassa. Ellei se käytä sitä oikein, ottaa Jumala pois antamansa. Kas Jumala säätää ihmisten asumisen rajat – eivät sotakoneet ja suuret johtajat. Venäjä ei ole kasvattanut hyvää hedelmää Ukrainan suhteen – siksi se saa aikanaan maistaa mätää omenaa oikealla ajalla ja paikalla. Julkisuudessa liikkuu profetioita Venäjän pirstoutumisesta pieniksi palasiksi. Kaatuuko Venäjä omaan ahneuteensa! Lännen on syytä tehdä oikein ja inhimillisesti, jos kartalla pysyminen on päätavoite. Eikö lämpö ole enemmän kuin vaatteet, eikö kylläisyys enemmän kuin ruoka! Parempi odottaa Jumalan aikaa oikeudenmukaisuuden saamiseksi. Parempi tosiaan kuiva kannikka rauhassa kuin täpötäysi vatsa riidassa ja rauhattomuudessa.

Kuusen kotiin tuoda saamme … Eilen vietettiin hieno hetki hevoskastanjasiskon kanssa puhelimessa muistellen kuusikommelluksia.

Hevoskastanjasiskolla oli paremmat kommellukset. Mieti nyt tätäkin. Jäinen kuusi napautetaan kuusenjalan piikkiin niin, että pysyy. Ja pysyykin, mutta eivät sulavat neulaset oksissa. Sen vuoden kuusi korosti ydinkysymystä – runkoa ja sen kauneutta. Hetki joulukuusen koristamisen jälkeen on varattu ihailulle; paitsi, jos kuusi juuri sillä hetkellä kaatuu kepulisti korjatusta jalastaan. Siinä sohvalla istuivat äiti ja poika keskellä oksistoa. Ei muuta haittaa, mutta kasvot kuin havulla hakatut. Mitä ihmettä teille on tapahtunut! Tarttuuko tuo.

Itse jumiuduttiin Henriikan kanssa kinaan kuusen koosta. Sen pitää olla suuri – äiti. Juu, pitää, mutta eikös sen pitäisi kuitenkin mahtua sisätiloihin. Kotinamme oli silloin suuri satavuotiaan maalaistalon tupa. Aina sahattiin pari metriä pois. Oppi unohtui vuoden aikana ja taas sahattiin! Ukkilasta muistan oikean kuusen ja oikeat kynttilät. Lunta laitettiin oksille pumpulista. Vaikka kuinka vahdittiin, ehti joku kynttilöistä lehauttaa pumpulin palamaan ja pyhien kuluessa haristuneen kuusen oksan ilmiliekkeihin. Turvallista joulua. Ei silloin ollut palohälyttimiä. Huudettiin itse ja käytiin liekkeihin käsiksi. Että ei tulta päin tänä jouluna. Vahditaan kynttilät viisaasti.

Kynttiläviisaus on kertomus, joka koskettaa yhtä paljon kuin tytärtäni kertomus koivun helmistä. Rautatankoa eivät saaneet taipumaan vahvimmatkaan miehet. Sitten tuli vaatimattoman kynttilän vuoro. Kaikki nauroivat. Kynttilä ei masentunut, vaan alkoi omia aikojaan hehkuttaa tankoa. Toiset jo pitkästyivät odottamiseen ja läksivät omiin touhuihinsa. Ei tuosta mitää tolkkua tule. Kynttilä oli uskollinen tehtävässään ja juuri ennen kuin tali loppui, taipui myös tanko. Lämpö teki tehtävänsä. Mitäs tähän sanotte.