tuija.suistomaa@live.fi
Uusin teksti ensimmäisenä tervetuloa-jälkeen!

960
13.07.2026
SUOPASUU
Jaaha! Saimmepa maistaa noin puolet Keski-Euroopan hellehatusta. Ja olihan siinäkin hikoilemista kerrakseen. Ihanaa, mutta vain rajoitetuksi kokemukseksi. Pilvet ilman rankkasadetta antavat hengähdystauon myös kasveille – ja tervetuloa niin. Tulvatuhotkin ovat saavuttaneet meidät kaupunkitasolla. Enää ei katsella toisten taistelua muualla maailmalla. Joudutaan kokemaan ihan itse! Luonto antaa haisevan vastalauseensa – ei sanoilla, vaan teoilla. Pitkäänhän tuo onkin katsellut tohellustamme ja tyhmiä päätöksiämme. Sitä saa mitä tilaa!
Vielä nykyisinkin kuulee, että joku lapsi on joutunut pesemään saippualla suunsa. Tuhmat ja tyhmät puheet saavat näin rangaistuksensa. No, julki tullessaan vastuuseen joutuu vain suun pesijä: epäkunnioittava ja rangaistava kasvatusmuoto. Pestä nyt suu saippualla! En tiedä mitä hämmaslääkärit ovat moisesta asiasta mieltä. On ainakin emästä hajottavien happojen sijaan. Ehkä tästä vanhasta tavasta kehkeytyy vielä oikea hammashoidon uusi tuuli!
Päivä Räsänen saa taas tuta sekä sanoista että kirjoituksista. Miten konkreettisesti Raamattu onkaan kirjoittanut, että tulee aika, jolloin paha muuttuu hyväksi ja hyvä pahaksi. Onpahan sellainen juoni vastustajalta, että menevät oikeusistuimissakin puurot ja vellit sekaisin. Antavat Päivin asiassa sellaisen päätöksen, että jokaiselle jotakin. Ei niin, että oikeus tapahtuisi, vaan siten, että syntyy mahdollisimman vähän hälyä ja hätyytystä päätösten tekijöille. Hybridipäätös: sen verran kepeä, että syytettyä ei ihan listitä. Kuitenkin niin, että vastustajatkin pääsevät voiton makuun ja pysyvät rauhallisina. Vaan seurauksetpa sitten ovatkin jo toista luokkaa. Päivi Räsänen pääsy muihin maihin vaikeutuu sen takia, että ruksi tulee oikeudenkäynnin takia ruutuun, joka kertoo sotarikoksesta ja ihmisyyden pilkasta ja vaarantamisesta. Mietinpä itsekin, mitä siteeraan, mistä tutkimuksesta kerron. Omat johtopäätelmät ovat jo riski sinänsä. Sananvapaus ja oikeus itseilmaisuun ja mielipiteen muodostamiseen jää nimelliseksi löpötykseksi. Keisari on oikeasti alasti, mutta voi niitä, jotka sanovat sen ääneen. Milloin opimme puhumaan asiasta kuin asiasta. Aina ei tarvitse olla eikä löytää sitä tahoa, jota pitää puolustaa. Asia saa jäädä ratkaisemattomaksi ja siitä huolimatta on osattava elää yhdessä. - Tällä kertaa ja näillä eväillä kärsimyslaskun maksaa kansanedustaja. Muut hurraavat kollektiivista voittoaan, jonka oikeellisuuden ratkaisee lopulta ainakin Jumala. Jos jotakin tästä epäoikeudenmukaisuudesta jää voiton puolelle, on se, että Raamatun sana pysyy otsikoissa niin kauan kuin Päiviä revitään ja kiusataan. Asettukoon Jumala oikealle puolelle, jos puolia on valittava. Ihmiset päättävät taistella keskenään. Annettaisiin sanan- ja ilmaisun vapauden toteutua käytännössä ilman kumpi on oikeassa ja oikeutettu mittelöitä.
Meilläkin on perheessä ryhdytty ylevöittämään elämää sanavalinnoilla. Heikki oli lähdössä uimavalvojan tyystin palkattomaan tehtävään ja lähtiessään huikkasi: otan ilmalelut ensin tuolta peltihallista. Huomio sana halli! Kuulostaahan se äveriäämmältä kuin kaappi tai komero. Hih! Meillä on peltihalli täynnä kuoriin pakattua ilmaa. Sano halli ja tunne itsesi oikein ylevästi olevaiseksi.