877

04.03.2026

SISKONPETI

Varkautelaiset pienet kirjolohifileet ansaitsisivat terveys- ja ympäristöpalkinnon! Nam – molemmille. Ainut kurjuus on paistetun kalafileen tuoksu, liian kalamainen huoneilmaa ajatellen. Siksipä siksi laittelin fileet vanhanaikaisesti siskonpetille pellille leivinpaperin päälle. Asialliset päällysteet: suola, pippuri, sitruuna, korppujauho ja oivariininokareet. Ovat helposti liikuteltavissa lastalla lautaselle. Kyllä kelpaa! Jos vielä kulutuksen kautta saataisiin hintaa alemmas, riittäisi hyvinvointia useammallekin. Totta tosiaan, hintaa arvioitaessa pitää aina tarkastella hukkaa. Fileestä ei mene haaskuuseen kuin nahka.

Haaskuusta hukkaan heitettyyn. Kyllä minä niin mietin ja murehdin nuoria, jotka jätttävät mahdollisuutensa käyttämättä. Ajatellaanpas nyt tätäkin Norjan kuningashuoneen nuorta miestä, jota lukuisista rikoksista syytetään. Olisi ollut tilaa toimia vaikka millä tavalla. Mikä saa nuoren sille liukkaalle tielle, joka viettää rikollisuutta kohti. Miksi tie ei vienyt hyvään: oman elämän positiiviseen ja esimerkilliseen rakentamiseen. Juju on jossakin, mutta kuka sen paljastaisi. Kaikki tarjolla eikä mikään muu kelpaa kuin sotkellus. Ja jos tätä nuoren hätähuudoksi epäillään kaiken yltäkylläisyyden keskellä – olisihan auttamiseenkin ollut rajoittamattomat mahdolllisuudet. Paitsi, jos nuoren oma tahto puuttuu!

Olisiko tässä draamakeskiö siitä uudesta norjalaisesta kirjasta, jossa kirjoittaja väittää, että liika raha on tehnyt norjalaisista laiskoja ja penseitä ja tosi tuhlaavaisia. Liian helppo elämä menettää ihmeellisellä tavalla mielekkyyttään. Onko ihmiseen piilotettu ponnistelemisen tarve ja halu yrittämisen kanssa onnistua ihan itse. Ellei yritä itse, ei tule sitä onnistumisen ja tavoitteen saavuttamisen hetkeä – jossa on lupa kirkkain silmin ja sydämin paistatella muidenkin valokeilassa.

Sodissa palava maa näyttää kuljettavan meitä pakon kautta elämän realiteetteihin! Itsestäänselvyydet otetaan pois. Mitä jää jäljelle? Jos puute ja kurjuus on liian suurta, alamme tapella keskenämme leipäpalastakin. Vaan jos on sopivasti pulaa ja turvatonta, voisivatko ihmiset vielä lyödä viisaat päänsä yhteen ja sopuisasti ponnnistella tervettä elämää kohti. Hädässä Jumalakin tunnetaan. Hänellä olisi kyllä paljon enemmänkin tarjottavanaan, mikäli vain haluaisimme pyytää ja löytää.

Olen koko lapsuuteni nukkunut erilaisilla siskonpedeillä. En tosin pellillä enkä leivinpaperilla. Jouluna kirjastohuoneen lattiat olivat yhtä petiä seinästä seinään, että kaikki mahtuivat. Kesämökillä levitettiin laveri tutuille ja kylän miehille. Oli luonnollista köllähtää siihen kenen viereen tahansa ja nukkua makeat unet. Tänä päivänä tilanne saattaisi olla toisin. Joku varmasti keksisi, että siellä niillä on kimppakivaa ja lapset seassa. Arvostelija puhuu omista näkökulmistaan lähtien ja pilaa siskonpedin yhteisöllisyyden. Ennen ei ollut puhetta ryhmäseksistä eikä raikkaasta yhteisöllisyydestä. Oli vain petien puute ja nukkuminen ratkaistiin mitä sopivimmalla tavalla. Asiat ovat juuri niin kuin mitä niistä halutaan ajatella. Ei omaa hyvinvointiakaan eikä ylellisyyttäkään kukaan käske hävetä. Sitä voi kuitenkin käyttää hyvin oman itsen ja yhteisön hyödyksi. Eikä ole paha asia, jos joskus edes pyrkii olemaan esimerkkinä toisille. Voi saada siskonpedin tavoitelluimman seinänvieri paikan, jossa vain toisella puolella kääntyilevä lähimmäinen on otettava huomioon. Ja käyttämätöntä hengitysilmaa sieltä seinän puolelta.