893

25.03.2026

SILMÄNPALVOJAT

Tilaisuus tekee varkaan! Voi ottaaa luvatta toisen omaa, mutta voi myös ottaa luvattoman oikeuden, joka tekijälle ei kuulu. Silmänpalvojat ovat salatekijöitä kataluuden keskiössä. Tulemme harhautetuksi: näyttää hyvältä, mutta on epämukavaa sisältä. Silmät ovat sielun peili! Kaikkia salakavalia säheltäjiä ei pääse katsomaan silmiin. Jos jäävät rysän päältä kiinni – muistuu mieleen kakku, joka on vain päältä kaunis.

Tähän väliin kerron eilen kiinni jääneestä, suloisesta mummoihmisestä punkerokoiransa kanssa. Kulkivat koulun ohi alamäkeen ja mummeli keräsi kiltisti kaikki matkalle tipahtaneet kakat. Vaan sitten olkansa yli moraalisääntöjä kuiskivan tapakasvattajan kanssa käyty hiljainen keskustelukamppailu hävisi taistelun. Koulun ohitettuaan mummo kimpaantui kakkapussiin ja sen roikottamiseen. Nopea vilkaisu ja pussi lensi lingottuna tien laidassa olevan taloyhtiön pensasaidan alle että lompsis vaan. Kaikkea sitä sattuu näkemään puutarhakeinua kootessaan. Heikki kertoi, itse olisin ehkä jutellut mummelin kanssa kakansiirrosta oikeaan kohteeseen. No, mummo melkein onnistui, vaikka lopulta oma mukavuus vei silmänpalvontaan ja jutun pilalle menemiseen. Koskaan ei voi tietää, kenessä asuu – ja miten suuri silmänpalvoja. Työelämässä katsomme heitä karsaasti. Arjessa voimme vain ihmetellä. Koska emme mummelin kanssa ole esittäytyneet – kutsumme häntä nyt kakkamummoksi. Lisänimillä on metka taipumus kuljettaa meitä itse kunkin sylttytehtaalle.

Yliuteliaisuuskin on kuulkaa vika ja paha onkin. Toisten henkilökohtaisten tietojen urkkijat ja kurkkijat ovat rikollisia. Tämä selviää tekijällekin yleensä vasta liian myöhään. Vaikka olisi pääsy tietoihin, mahdollisuutta ei saa miten vain käyttää. Jokaisella meillä on tietosuoja – ja varsinkin pelkästään uteliailta tiedonkalastajilta. Älä lyö vetoa kaverin kanssa, että onko sillä rikosrekisteriä vai ei. Kysy asianosaiselta. No, et kehtaa. Varoitusvalojen pitäisi syttyä – ei sitä saa selvittää myöskään yksityisyyden suojaa rikkomalla.

Miten meille kävisi sotatilan aikana, kun normaaolosuhteissakin kamppailemme suurten vainajamäärien kanssa. Miten omaiset järjestävät hautajaiset kahdessa viikossa, kun yleensä takku tulee siunausta suorittavien pappien taholta. Eivät raasut ehdi määräänsä enempää. Kylmäsäilytyksestä on pulaa ja kompensaatiota lisärakentamiselle etsitään korkeista säilytysmaksuista. Tuhkaus on hyvä tapa, mutta uuneja on liian vähän eivätkä kaikki olemassaolevatkaan toimi. Seurakuntayhtymillä, yksityisistä puhumattakaan, ei ole varaa polttolaitosten hankkimiseen. Minusta tuhkauksen tulisikin kuulua huoltovarmuuteen ja valtion hoidettavaksi niin kriisi- kuin tavallisenakin aikana.

Meillä ihmisen kuoria, joista sielu on jo lähtenyt – siis se varsinainen ihminen – käsitellään juhlamenoin. Asiallinen käsittely ehdottomasti. Voisiko kuitenkin perinnäistapojamme hautajaisten suhteen opetella uuteen uskoon. Kysymys kuuluukin: miten rakkaita kuoria tulisi käsitellä niin, että niistä ei koituisi yksityistä eikä yhteiskunnallista haittaa. Voiko esimerkiksi ajatella, että tuhkattavat vainajat voisi polttaa ennen siunaamista! Suuri osa käsittelyongelmista ratkeaisi ihan itsestään. Taivaasta katsottuna on ihan sama, heittävätkö ihmiset siunatut hyvästit tuhkalle vai kylmäsäilytetylle ruumiille. Tapakysymyksiä voi hyvin kyseenalaistaa, kunhan sen tekee kunnioittavasti.

Aina voi oppia uutta. Huvilasta ja huussista selvisi sekin seikka, että kasveilla on erikseen juomajuuret ja sittten ruokajuuret ravinteiden etsimiseen. Vähän niin kuin ihmisillä: juomalasi juomaa varten ja ruokailuvälineet aterimineen ruokaa varten. Ihmeellistä.