742

15.08.2025

SELVIYTYMISSOPIMUS

Saa nauraa ja puistella päätä, että tuokin joutilas tuossa jotakin. Olin nimittäin unessa ja tein sotaa ajatellen selviytymissopimuksia oman yhteisöni ihmisten kanssa. Tulipa ajatus mistä hyvänsä – se on kyllä huima! Kansainvälinen rauhantyö perustuu selviytymissopimuksiin. Niin pitäisi tapahtua ruohonjuuritasollakin. Jos menee vesijohtoverkosto, saanko teidän kaivosta vettä. Minulla on taas halkoja vaikka millä mitalla, otatte sitten niistä. Tätähän Mika Aaltolakin toitotti; että pitää juonia, kehittää ja rakentaa yhteistä puolustautumista, siis selviytymistä. Olipa virkistävä uutinen vaikkakin vakava. Ja kun hän samalla totesi, että pohjoinen voi hyvin olla Venäjän tähtäimessä – se on siinä jo. Viisaat ja piilotiedon haltijat: mitä voi tarkoittaa, että Venäjältä tulee Muurmanskin kohdalta käsi, joka ensin röyhkeästi varastaa ja me vain istumme varomattomina huijattavissa. Vasta, kun käsi tulee toiselle ryöstöretkelle, valpastumme puolustautumaan. Ja sitten onkin jo hätä!

Olen aina ollut hätää kärsivien puolella. Mutta tässäkään tilanteessa ei mennä tunne edellä – vaan viisautta pyytäen ja turvallisuustekijät tarkasti tähtäimessä. Ymmärrän oikein hyvin mikkeliläisiä ja tuohtumusta rivitalojupakassa. Joutuisinko omasta kodistani pois sen vuoksi, että kunta haluaa väen vängällä gethouttaa kotoaluettani – vaikka ihmisten ripottelusta sinne tänne on huomattu olevan paljon hyviä seuraamuksia. Ollaan kuin sulovileeneitä: halavalla, ensisijaisesti halavalla seuraamuksista välittämättä. Tunteiden kiihkossa ei pidä ryhtyä rankaisemaan myöskään israelilaisia. Eikä myöskään toimia pähkähullusti turvapaikantarvitsijoiden kanssa. Terrorismin tietäen – mihinkään maahan ei pidä olla kenelläkään ihmisella automaattista tulo-oikeutta ilman perusteellista taustojen tarkistamista. Autetaan, mutta varotaan vajoamasta suohon. Ja kamaluudesta huolimatta – tämä koskee myös gazalaisia.

Seksin harjoittamisesta julkisella paikalla on tullut trendi, mutta riesa sellainen. Ratkaisukeskeisyyttä tässäkin peliin. Jos saa kiksejä siitä, että julkisesti – annettakoon heille virallinen foorumi toimia niin. Standuppseksiä sovittujen seinien sisäpuolella, mutta omalla kanavalla vaikka miljoonayleisön katseiden edessä – meidänhän ei ole pakko katsoa. Tanssii tähtien kanssa tai rakastelee raivokkaasti katseiden alla!

Mutta lapsuuden soisi olevan hyvän jokaisella. Perustelen väitettä tästäkin näkökulmasta: joudummehan elämään lapsuuden kahdesti. Isomummo on ehtinyt uudelleen aikaan lapsuudessaan. Nykyisyys on epätodellista ja pelottavaakin, mutta lapsuudenmuistelot kuin tätä päivää. Tavoitin Ison mietteistään: oltiin sotaa paossa. Mentiin isoon maataloon. Se oli jaettu kahtia ja toinen, pienempi puoli oli asutettavilla. Istuttiin isomman puolen tuvan penkille oven suuhun niin kuin tapana oli. Perhe oli kokoontunut syömään. Siinä sitä siskon kanssa maha muristen katseltiin. Sitten petti köyhän puolen emännän hermo. Tempaisi tyttöset omalle puolelleen ja sanoa toksautti; rikkailta ei riitä, köyhän pitää antaa. Sitten lappoi lautaset täyteen soppaa ja kehotti lusikoimaan – ja santsia saa! Oli se taivaspaikka ruokaa liian harvoin nähneelle tyttölapselle.

Ja sitten pulpahti toinen muistelo. Oli sekin. Isä – siis ukkini Rudolf otti kaksi keskimmäistä tyttöä mukaansa ja vaimolleen hän sanoi, että vien tytöt sisarellesi maalle. Sisko oli Varpaisjärjen kansakoulun kunnioitettu opettaja. Rudolf ilmestyi pihaan kutsumatta, katsoi opettajaa syvälle silmiin ja totesi tähän tapaan. Pienistä selvitään ja isot ruokkii valtio sotatantereella. Näille ei ole ruokaa. Kas tässä! Ota tai tapa nälkään. Rudolf ei vastausta jäänyt odottamaan. Eipä jäänyt Aino-tätikään. Tytöt ohjattiin pöytään. Mieleen on jäänyt vahva maalaisruoka ja suoliston temppuilu sen suhteen, eihän se ollut moiseen tottunut. Tultiin torutuksi, että heti pöydästä pikkulaan – mitä käytöstapoja nämä tällaiset ovat!

Uskotte varmaan, että näiden muisteloiden jälkeen osaan arvostaa tytärtä, joka joka kymmenes vuosi päättää leipoa pullaa. Katsokaa kuvasta. Nuorimmaisemme, kulinaristikulta, antoi palautetta. Arvostelenko niin kuin ajattelen vai niin, että sinulle tulee hyvä mieli? Totuudenmukaisesti tietysti. Viisaasti hän aloitti: tuoksu on hyvä. Mutta arvosanaksi annan 6 tai 7 / 10. Päällisen sokeri on hyvää, mutta taikina mautonta. Mutta kyllä tätä syö kaakaon kanssa! Sain itsekin maistaa. Sano nyt, mikä tässä meni pieleen. Ei muuta vikaa kuin suola kultaseni – se on arvaamattoman täytelöittävä ja tärkeä osa hyvää pullaa. Ihana pullahetki ja vielä oman tyttären tekemä ja lapsenlapsen arvioitsema. Elämälle kiitos!