894

26.03.2026

SE ON MENOA NYT

Mikäli korkeimman oikeuden päätös Päivi Räsäseen liittyvässä homoseksuaalisuus -oikeudenkäynnissä on oikeutta ja valoa – miten suuri onkaan vääryys ja pimeys. Korkeinta oikeudellisuutta edustava maamme instituutio tekee täydellisen mahalaskun. Pääasia ei ole se, etteivätkö he osaisi – osaavat liiankin hyvin. Siitä, mistä moitin ja häpeän on kokonaan toinen juttu. He tekivät päätöksen – sovittelupäätöksen, johon on etsimällä etsitty jotakin sellaista, joka voidaan kääntää Räsästä vastaan. Oikeuden jos kenen pitäisi käsittää asian viitekehys: Päivi ei varmasti pilkkaa eikä häpäise homoseksuaaleja yksilöinä eikä ryhmänä. Mutta asiasta on voitava keskustella ja tutkia sitä eri näkökulmien valossa. Ellei näin voi eikä saa tehdä – meitä ohjaa seurausten pelko eivätkä aidot tosiasiat ja vapaat mielipiteet. Sananvapaus ja siitä kumpuava mielipiteenvapaus on luovuttamaton oikeus. Kävikö näin? Rangaistaan nyt vähän Räsästäkin, että ei ala suuri mielenosoitusten ja mekkalan aika. Meille mukavampaa! Päästään vähemmällä! Yhteiskuntarauhan nimissä. Sitä paitsi kristittyjen toimintakulttuuriin ei kuulu terroriteot eivätkä kostoiskut, vaikka sanomaa pilkkaisimmekin. Mitä väliä, kunhan oma nahka ja maine liberaalina lainkäyttäjänä säilyy. Nuolkoot haavansa. Ja ehkäpä näinkin: jos Raamattu kerran on oikeassa samaa sukupuolta olevien ihmisten sukupuolisen käyttäytymisen suhteen – näyttökööt toteen, että siitä seuraa Jumalan rangaistus! Eivät poikkea ajatukset 2000 vuoden takaisista ollenkaan.

Jumala ei salli Päiviä kiusattavan. Millä lohduttaisin häntä! Ajattelen näin. Tähänkin rettelöön sisältyy suuri Jumalan siunaus, sillä rajaehdolla, että Päivi jaksaa. Mutta koska hän ei Jumalan lapsena taistele omassa voimassaan – jaksaa varmasti. Jumala sitoutuu aina Sanaansa ja se tarkoittaa myös Päivin voimaannuttamista asian loppuun saattamisessa.

Jaksa Päivi, jaksa. Niin kauan, kun asiaa käsitellään missä tahansa instituutiossa – on Jumalan Sana esillä tavalla ja toisella ja juuri niiden ihmisten keskellä, jotka eivät ole sitä kuulleet tai siitä välittäneet. Kahvipöydissä, korkeimmassa oikeudessa, Euroopan ihmisoikeuksien keskellä ja ihan missä vain. Antaa palaa! Nyt on otollinen aina, sopiva tai epäsopiva, mutta otollinen kylläkin. Sitten, kun asia saa viimeisen niitin, unohtuu tämäkin aihe tai peräti häviää Raamattuja poltettaessa. Vaan Jumalan lapsen sydämistä ja sielusta ei Sanaa voi pestä kukaan ulkopuolinen. Kristityn sisällä palaa kirjaimellisesti Sanan vapaus!

Rohkenen esittää tärkeän kysymyksen: onko korkeimman oikeuden oikeusprosessiin osallistuvilta päättäjiltä kysytty heidän seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Jos joku heistä edustaa kyseistä sukupuolisuuntautuneisuutta – olisiko hänen pitänyt jäävätä itsensä vai onko joku kollegoista tarpeeksi tarkka ja rohkea ehdottaakseen sitä. Voiko murhaa piilotteleva olla tuomitsemassa murha-asiaa! Voiko petokseen osallisena oleva ratkaista petosasian muiden osapuolten välillä. Joku tolkku kai tässäkin olisi oltava. Kuka pelaa ja kenen pussiin. Pitäisi pelata läpinäkyvin paperein – jos mieli reilusta pelistä.

Vauhti kiihtyy ja silmukka kiristyy. Kristitty ei ole Herraansa paremmassa asemassa. Jokainen joutuu tilanteeseen, että kärsii uskonsa takia. Ei suinkaan kaikki ole martyyreitä. Tavallinen arki ja naurunalaiseksi leimaaminen riittää jo hyvin monelle kristitylle kärsimyksen aiheeksi. Ne ovat kuulkaa harvat ja valitut, jotka valtuutetaan ja voimaannutetaan kuolemaan uskonsa takia. Tavallinen rivisotilas pitää yllä taivassoihtua. Eikä sekään ihan yksinkertaista ole – näpit näet palavat.

Eikö ole merkillistä, että kirja on niin voimallinen sana-ase, että se on kannettava roviolle, jotta aate tai asia ei saisi siipiä alleen. Kun kirjan polttaa, sana leviää suusta suuhun. Kun puhuminenkin kriminalisoidaan saavutetaan harhaluulo, että nyt loppuvat löpinät synnistä ja sen seurauksista. Eivät lopu. Jumalan toimintastrategiaan kuuluvat selkeät ja julkiset synnin seuraukset. Ja lopulta tullaan siihen lopputoteamukseen, että yksikään kirjain Jumalan sanasta ei katoa, vaan se tekee sen tehtävän, minkä vuoksi se on kirjoitettu ja puhuttu.

Miten tavallisen tallaajan tulisi suhtautua asian nostattamaan arkeen. Ainikin niin, että ei peräänny, jos joku häneltä kysyy, että sano sinä nyt, sanooko Raamattu tosiaankin, että asia on syntiä. Silloin pitää rohkeasti siteerata. Jumala kantaa vastuun sanoistaan. Sinun ei tarvitse selitellä eikä pehmitellä, vesittää.

Että mihin se on sitten menoa, reipasta menoa. Tarkkakatseinen näkee, että kristillisyys tullaan laimentamaan ja muuttamaan toiseksi, Raamatun valossa tunnistamattomaksi elämänkatsomukseksi. Sille, joka ottaa uskovan ihmisen elämän tosissaan, tulee hankaluuksia. Syntyy se ihmisryhmä, joka kantaa yhä nimeä: teillä on se nimi, mutta te ette elä sen mukaisesti. Kristityksi ei ryhdytä. Kristityksi kutsutaan: kutsutaan Jeesuksen perheväkeen. Kutsu voi tulla ihmiselle puhtauden tai turvan tarpeeseen naamioituneena. Se voi tulla hätänä ja pelkona, miten minulle käy. Jokainen saa kutsun. Katso eteesi, että vastaat siihen silloin, kun siihen vielä vastata voidaan.

Silloin, kun minkä tahansa asian kohdalle syntyy ähmällä, junttaamalla, pakolla, pelottelemalla, keinolla millä hyvänsä, loppumattomalla puolustamisella ja puheen kiihkoa lisäämällä, rangaistuksen uhalla ja maineen menettämisellä – on herättävä kysymys, mistä asia saa käyttövoimansa. Eikö asiaa voi katsoa ilman tunteenpurkausta: Raamattu sanoo näin niin kauan, kun ihminen ei jälleen kerran tee uutta käännöstä ja vesitä sisältöä. Itse olen tätä mieltä. Ole sinä ihan vapaasti mitä mieltä haluat. Homous tai heteruus eivät pyöritä maailman arjen asioita: koulu alkaa, sairaala toimii, lehti ilmestyy ja eduskunta tekee päätöksiä, poliisi palvelee ja palokunta sammuttaa paloja. Ei siinä ole kysymys siitä, millaista sukupuolista suuntausta edustat. Tee työsi ja vastaa itse omista petipuuhistasi! Ja hyvä on muistaa sekin, että suuntautuneisuutesi harvoin kiinnostaa montaakaan lähimmäisistäsi.